Vuoden 2025 merkittävimmät tiedeuutiset eivät kertoneet teoreettisista läpimurroista tai kokeellisista löydöistä, vaan presidentti Donald Trumpin hallituksen ennennäkemättömistä tiederahoituksen leikkauksista Yhdysvalloissa.

Rahoitusleikkaukset kohdistuvat erityisesti ilmastonmuutoksen, lääketieteen ja terveyden tutkimukseen sekä monimuotoisuuden, yhdenvertaisuuden ja osallistamisen edistämiseen, mutta mitään alaa ei ole säästetty. Hallitus haluaa esimerkiksi leikata 57 prosenttia luonnontieteellistä ja teknologista tutkimusta rahoittavan kansallisen tiedesäätiön (NSF) budjetista ja 24 prosenttia avaruusjärjestö NASAn budjetista. Se haluaa myös vähentää merkittävästi useiden yliopistojen rahoitusta.

Rahoituksen poistaminen ja sillä uhkaileminen ovat keinoja lisätä yliopistojen ja tutkimuslaitosten poliittista kontrollia. Mutta leikkaukset eivät ole vain poliittisen painostuksen väline, eivätkä ne ole odottamaton uusi käänne. Yhdysvaltojen nykyisen tiedepolitiikan taustalla on pitkä perinne ja laajalle levinnyt ideologia, joka kiistää tutkijoiden pyrkimyksen ja kyvyn tuottaa luotettavaa tietoa.

Trumpin varapresidentti JD Vance julisti puheessaan vuonna 2021, että professorit ovat vihollisia ja yliopistoja vastaan pitää ryhtyä toimiin (Vance 2021). Toisin kuin joskus esitetään, hyökkäys ei kohdistu vain sukupuolentutkimukseen tai muihin oikeiston avoimesti kyseenalaistamiin aloihin: Vance otti ensimmäiseksi esimerkikseen astrofysiikan.

Vance toi selvästi esille sen, että tutkijoihin ei ylipäänsä voi luottaa totuuden selvittämisessä ja poliitikot ovat parempia arvioimaan, miten tiedettä pitää tehdä. Kuvaan liittyy se, että tiedeyhteisö nähdään elitistisenä ja ”tavallisen kansan” terveistä käsityksistä vieraantuneena. Tilannetta korjaamaan taas tarvitaan reiluja kansan edustajia, kuten Trump ja Vance. Suomessa parlamentaarinen äärioikeisto on hyökännyt tiedettä vastaan samalta ideologiselta pohjalta (esimerkiksi Hankamäki 2020).

Keskeinen elementti tieteen kiistämisessä on uskomus, jonka mukaan tieteelliset tulokset, jotka kyseenalaistavat vallitsevan ajattelun tai tuntuvat muuten vaikeilta, ovat epäluotettavia. Ihmistieteet ovat otollisia kohteita siksi, että ne saattavat haastaa ennakkoluuloja ja avata uusia näkökulmia asioihin, jotka kytkeytyvät vahvasti politiikkaan.

Hyökkäykset tiedettä vastaan tulevat tyypillisesti tiedeyhteisön ulkopuolelta, mutta poikkeuksiakin on. Näin voi käydä erityisesti silloin, kun tieteelliset tulokset muuttuvat nopeasti tai asettuvat pitkään vallinneita käsityksiä vastaan. Esimerkiksi fysiikan Nobelin palkinnon vuonna 2022 saanut Johan Clauser kiistää ilmastonmuutoksen.

Myös tiedeyhteisön sisällä tieteen kiistämiseen liittyy usein pseudotieteen kannattaminen. Tästäkin löytyy esimerkkejä fysiikan alalta, sillä nobelisti Brian Josephson on puhunut sekä telepatian että homeopatian puolesta.

John Clauser ja Brian Josephson ovat kummatkin kiistäneet tutkimusta oman alansa ulkopuolelta. Joskus ansioituneet tutkijat suhtautuvat kuitenkin järjettömästi myös oman alansa saavutuksiin.

Viime vuosisadan alkupuolella Saksassa joukko fyysikoita vastusti suhteellisuusteoriaa ja kvanttimekaniikkaa, jotka syrjäyttivät ”arkijärkeen” perustuvan intuitiivisen ymmärryksen luonnonilmiöistä. Joukkoon kuuluivat nobelistit Philipp Lenard ja Johannes Stark. He liittivät modernin fysiikan ja siihen liittyvän abstraktin matematiikan juutalaisiin. Tilalle he ehdottivat ”arjalaista fysiikkaa”, joka perustuisi yksinkertaisiin käsitteisiin, kuten voima, jonka kaikki ”arjalaiset” tuntevat konkreettisesti. Tällainen argumentointi kehittyi jo 1800-luvun lopulla modernismin, tässä tapauksessa modernin fysiikan ja matematiikan, edistyksen myötä (Gray 2008; Mosse 1966).

Tieteen kiistäminen on osa vastareaktiota, joka kohdistui modernismiin ja siihen liittyviin yhteiskunnallisiin, tieteellisiin ja taiteellisiin mullistuksiin. Yhdysvalloissa yksi sen ilmentymä on uskonnollisen oikeiston pitkä kamppailu evoluutiota vastaan, ja vaatimus sen korvaamisesta myyttisillä tarinoilla tai ”älykkääksi suunnitteluksi” kutsutulla pseudotieteellä. Kamppailu modernismia vastaan ja siihen liittyvä tieteen kiistäminen ja pseudotieteen tarjoaminen tilalle eivät silti rajoitu poliittisen kentän oikealle laidalle.

Vuonna 1996 teoreettinen fyysikko Alan Sokal julkaisi arvostetussa Social Text -lehdessä artikkelin, jossa hän selitti, että todellisuus on vain sosiaalinen rakennelma ja kaikki tieteen tulokset, jopa matemaattisen vakion 𝜋 arvo, ovat mielipidekysymyksiä. Sokal argumentoi viittaamalla useiden postmodernien filosofien kirjoituksiin. Tapauksesta tuli maailmankuulu, kun Sokal paljasti, että hän ei ollut tosissaan. Hänen tarkoituksenaan oli vain tuoda esille näiden filosofien tiedevastaisuus ja tieteen vääristely. (Sokal 1996.)

Seuraavana vuonna Sokal julkaisi yhdessä fyysikko Jean Bricmontin kanssa kirjan Intellectual Impostures. Siinä he kävivät tarkemmin läpi, miten jotkut postmodernit filosofit kiistävät luonnontiedettä ja samaan aikaan pseudotieteellisesti matkivat sen muotoja. (Sokal ja Bricmont 1999.)

Sokalin kritiikin kohteena oli vasemmistolaisen poliittisen liikkeen osa, joka Yhdysvalloissa ja Ranskassa oli modernismia vastustaessaan eksynyt tyhjänpäiväiseen hölynpölyyn rakentavan toiminnan sijaan. Hänen motiivinaan oli vasemmiston auttaminen, ei luonnontieteen suojeleminen.

Sokal ajatteli, että postmodernilla huuhaalla ei ole mitään vaikutusta luonnontieteeseen, koska luonnontieteilijät eivät piittaa siitä. Tässä Sokal oli väärässä: laajalle levinneet ideat tieteestä vain sosiaalisena pelinä nakersivat luottamusta tieteeseen ja normalisoivat tieteellisten tulosten kyseenalaistamista omien mielipiteiden ja poliittisen vakaumuksen pohjalta siinä missä konservatiivisiin ennakkoluuloihin perustuvat harhat. Nyt Yhdysvalloissa poimitaan näiden ajatusten hedelmiä.

Vasemmistolaisesta ideologiasta kumpuava tieteen kiistäminen samaistaa kolme asiaa. Ensimmäinen on luonnontieteen tekemisen kulttuuri, jossa yhteiskunnallisilla tekijöillä todella on iso vaikutus sen suhteen, ketkä saavat tutkia ja mitä tutkimusta rahoitetaan. Toinen on luonnontieteen teknologiset sovellukset, joilla on merkittävä rooli vallankäytön välineinä. Kolmas on teorioiden sisältö, millä ei ole mitään tekemistä sosiaalisten seikkojen kanssa. Näiden asioiden sekoittaminen vei modernismin kritiikin perustellulta tieltä kohti järjetöntä tieteen kiistämistä.

Tieteen teknologisia sovelluksia, kuten joukkotuhoaseita, käytetään tuhoamiseen ja sortamiseen. Samalla teknologia on parantanut ihmisten elämää esimerkiksi voittamalla tauteja ja poistamalla nälänhätää. Teknologian siunaukset ja kiroukset on kuitenkin jaettu epätasaisesti maailmalle, ja tilanteen korjaaminen vaatii jatkuvaa poliittista kamppailua. Tieteen kiistäminen ei tilannetta korjaa.

Tieteen kiistämisellä on vakavia seurauksia. Se ei vain hidasta parempien teknologisten sovellusten kehittämistä, vaan myös pyrkii kääntämään pyörää taaksepäin.

Ilmastonmuutoksen kiistäminen ja sen torjunnan jarruttaminen ovat johtaneet valtavaan inhimilliseen kärsimykseen. Sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet, luonnon monimuotoisuus vähentynyt, yli 200 miljoonaa ihmistä joutunut pakolaisiksi. Sadat tuhannet ihmiset ovat jo kuolleet ilmastonmuutoksen takia, ja miljoonat kuolevat lähivuosikymmenien aikana. Ilmastonmuutos uhkaa ihmiskunnan tai ainakin teknologisen sivilisaation selviytymistä: tieteen kiistämisen hinta ei voisi olla korkeampi.

Toinen pysäyttävä esimerkki on lääketieteen kiistäminen. Pelkästään Etelä-Afrikassa yli 300 000 ihmistä kuoli siksi, että maan hallitus kiisti HIV:in ja AIDS:in yhteyden, väitti AIDS-lääkkeiden olevan vaarallinen länsimaiden juoni ja suositteli tilalle tehottomia hoitoja, kuten sitruunamehua.

Lääketieteen kiistäminen ei rajoitu köyhiin maihin. Yhdysvalloissa rokotesuoja on järjestelmällisesti heikentynyt ja tuhkarokkotapaukset lisääntyneet, ja Euroopassa oli vuonna 2025 eniten tuhkarokkotapauksia 25 vuoteen. Rokotevastaisuutta on ollut niin kauan kuin rokotteitakin, mutta COVID19-pandemian aikana se nousi pinnalle poliittisena tekijänä kenties vahvemmin kuin koskaan aiemmin.

Tieteen kiistämisen argumenteissa yhdistyy kaksi puolta: oikeistolainen retoriikka, joka on eliitinvastaista ja vetoaa omaan päätösvaltaan, ja vasemmistolainen yritysvallan kritiikki. Mukaan on sekoitettu annos identiteettipolitiikkaa, vastakkainasetteluja oman ryhmän ja muiden välillä sekä järjettömiä salaliittoteorioita. Kaiku 1990-luvun vasemmistolaisesta postmodernista ajattelusta kuuluu, kun tieteellisiä tuloksia kohdellaan vain yhtenä mielipiteenä, eikä asiantuntijoiden näkemyksiä pidetä omaa kokemusta parempina.

On totta, että asiantuntijat ovat joskus väärässä. Uusissa tilanteissa tutkittu tieto on usein puutteellista, ja käsitykset muuttuvat nopeasti. Pitää myös paikkansa, että suurten yritysten tavoitteena on voiton maksimointi ja yhteiskunnalliseen vallankäyttöön liittyy epäkohtia. Lisäksi kyseenalaistaminen ja ennakkoluulojen karsiminen kuuluvat tieteellisen ja kriittisen ajattelun ominaispiirteisiin. Tieteen kiistämisessä ei kuitenkaan ole kyse näiden tekijöiden kriittisestä arvioimisesta, vaan sen puutteellisesta käsittämisestä, miten tiede toimii ja millä tavalla tieteellistä tietoa tuotetaan.

Yksi syy siihen, että tiede näyttää vaikeaselkoiselta, on se, että tiede on vaikeaa. Tieteen kiistämisessä kieltäydytään hyväksymästä tätä. Sen sijaan vaatimattomat omat tiedot aiheesta luovat perusteettoman luottamuksen omiin kykyihin. Tapahtuu niin sanottu Dunning-Kruger-ilmiö, jossa ei kyetä arvioimaan oman osaamisen rajoituksia, joten omaa kyvykkyyttä päädytään yliarvioimaan (Dunning ja Kruger 1999; Dunning 2011).

Image

Tieteeseen kuuluu, että mikä tahansa väite voidaan kyseenalaistaa, käsitykset muuttuvat ja teorioita kumotaan. Monet tuoreet tieteelliset ideat ovat yksinkertaisesti väärin, koska niiden esittäjät ovat tehneet virheitä tai uudet havainnot kumoavat ne. Mutta tieteen kiistämisessä ei ole kyse perustellusta kritiikistä, eikä pseudotiede ole huonoa tiedettä: niiden välillä on perustavanlaatuinen ero.

Usein tieteen kiistäminen kohdistuu sellaiseen tietoon, jota ei voida järkevästi epäillä ilman mullistavaa todistusaineistoa. Esimerkkejä tästä ovat vaikkapa Maan pyöreyden tai suhteellisuusteorian kiistäminen. (Räsänen 2013; Räsänen ja Enqvist 2014.) 

Tieteen kiistäminen eroaa tieteellisestä kritiikistä ja huonosta tieteestä myös siksi, että siinä ei argumentoida tieteellisesti pätevällä tavalla. Siinä poimitaan yksittäisiä havaintoja irrallaan niiden viitekehyksestä, jätetään laajempi aineisto sikseen, toistellaan virheellisiksi todettuja väitteitä, sivuutetaan tarkkaan punnittu teoreettinen ymmärrys aiheesta ja niin edelleen. Ilmastonmuutoksen kiistäminen tarjoaa näistä monia esimerkkejä.

Tilalle tarjotaan usein pintapuolisesti tieteelliseltä näyttäviä väitteitä, jotka eivät kuitenkaan kestä tieteellistä tarkastelua. Tavallista on myös esittää väitteitä, jotka ovat niin epämääräisiä, että niiden totuutta on mahdotonta tieteellisesti arvioida. Alan tutkijat tunnistavat helposti, että kyse ei ole tieteestä, mutta joskus muiden voi olla vaikea nähdä tätä (esimerkiksi Räsänen 2025).

Väitteet tieteilijöiden elitismistä ja umpimielisyydestä ovat osittain seurausta siitä, että esimerkiksi luonnontieteen ja lääketieteen tulosten aito kriittinen arvioiminen on mahdollista vain asiantuntijoille. Tieteen edistyminen on johtanut erikoistumiseen ja monimutkaistumiseen. Asioita kuvaillaan tieteessä tarkoituksenmukaisin erikoistermein ja käsitellään matemaattisesti kehittyneiden mallien avulla. Tarvitaan huolella suunniteltuja mittauksia, erityisiä laitteistoja ja kehittyneitä menetelmiä.

Tiedettä popularisoimalla voidaan välittää kaikille käsitys siitä, mistä tutkimuksessa on kyse, mutta popularisoidun tiedon pohjalta ei yleensä ole mahdollista kriittisesti arvioida tuloksia, saati tehdä omaa tutkimusta. Tieteen kiistämisessä pyritään perusteettomaan yksinkertaistamiseen, ja vaikeita kokonaisuuksia typistetään ymmärtämättä yksityiskohtien merkitystä.

Tieteelliset prosessit, kuten rokotteiden tehokkuuden varmentaminen tai tieteellisten tulosten vertaisarviointi, ovat persoonattomia. Tieteen kiistämisessä ne muokataan moraalitarinoiksi, joissa asiat selittyvät päättävässä asemassa olevien pahantahtoisuudella, asiantuntijoiden itsekkyydellä tai salaliittojen juonittelulla. Joskus pyritään samalla suojaamaan henkilökohtaisia arvoja ja identiteettiä ja puolustamaan omaa ryhmää sitä uhkaavilta ulkopuolisilta.

Tieteelliseen arviointiin kuuluu kaikkien näkökulmien ja seikkojen tasapuolinen punnitseminen, mutta tieteen kiistämisessä käytetään hyväksi sitä, että omia uskomuksia vahvistavaa tietoa on helpompi hyväksyä. Tämä näkyy erityisesti asioissa, kuten rokottaminen tai ruoka, jotka ovat hyvin tunnesidonnaisia.

Yksi tieteen kiistämisen tunnuspiirteistä on tieteellisten ja yhteiskunnallisten instituutioiden järjetön epäily. On toki huomattava, että instituutioiden epäily voi toisinaan olla järkevääkin: joskus merkittävät instituutiot eivät ole vain väärässä vaan tukevat aktiivisesti tieteen kiistämistä ja pseudotieteen edistämistä.

Josef Stalinin johtama Neuvostoliitto kielsi havaintoihin pohjaavan Gregor Mendelin teorian genetiikasta. 1950-luvun vaihteessa Neuvostoliitossa hyväksyttiin vain Trofim Lysenkon virheelliset näkemykset hankittujen ominaisuuksien periytymisestä, jotka perustuivat lamarkismiin. Lysenkon oppeja vastustavia tieteentekijöitä vainottiin ja tuhottiin. Lysenkolaisuuteen perustuva maataloustuotanto johti katastrofiin ja vaikutti laajaan nälänhätään, ennen kuin siitä 1960-luvulla luovuttiin.

Poliittisten päättäjien lisäksi suuryrityksillä on tieteen kiistämisessä iso rooli. Esimerkiksi monikansallinen öljy-yhtiö ExxonMobil johti ilmastonmuutoksen kieltämistä 1980-luvulta 2000-luvulle. Sen rahoituksella kyseenalaistettiin tieteelliset tulokset fossiilisten polttoaineiden roolista ja esimerkiksi vaikutettiin siihen, että Yhdysvallat ei ratifioinut Kioton ilmastosopimuksen pöytäkirjaa. Öljy-yhtiöt jatkavat ilmastonmuutoksen kiistämisen rahoittamista, ja ne ovat onnistuneet hidastamaan ilmastonmuutoksen vastaista toimintaa.

Rahalla voi ostaa pääomaa pönkittävien tulosten lisäksi myös tieteellistä statusta. Pseudotiede saadaan hyväksyttävämmäksi perustamalla omia tieteellisiltä näyttäviä instituutteja. Osa näistä on helppo tunnistaa, kuten kuolemanjälkeiseen elämään keskittyvä Bigelow Institute, skientologien dianetiikkakeskukset ja evoluutiota vastustava Institute of Creation Research. On myös vaikeammin tunnistettavaa pseudotiedettä, missä hölynpöly on paremmin naamioitu tieteen kaapuun. Esimerkiksi Ruggero Santillin säätiö tukee Ruggero Santillin pseudotieteellisiä ideoita ja suhteellisuusteorian kiistämistä.

Omien instituuttien perustamisen sijaan on myös mahdollista rahoittaa halukkaita tutkijoita ja osastoja oikeissa tieteellisissä instituutioissa tai ajatushautomoissa. Jos miljonäärin keksimä teoria ei ole saanut taakseen tiedeyhteisön tukea ja hän päättää rahoittaa sen tutkimusta itse, on tuloksiin syytä suhtautua varauksella.

Nykyään tieteen kiistäminen ja pseudotieteen edistäminen ovat nousussa, ja niiden vaikutus on merkittävää. Yhdysvalloissa Trumpin hallituksen rahoitusleikkauksista käydään isoa poliittista taistelua, mutta kamppailu ei lopu vaikka niistä osa niistä vältettäisiin. Yhdysvaltojen tapahtumilla on iso vaikutus Eurooppaan.

Eri alojen tieteen kiistäminen on yhteydessä toisiinsa. Jotkut 1990-luvun postmodernit filosofit kiistivät suhteellisuusteoriaa kyseenalaistaakseen epäoikeudenmukaista yhteiskunnallista vallankäyttöä, mutta varjo, jonka he heittivät järjen ylle, avittaa nykypäivänä juuri sellaista politiikkaa, joka oli heidän tähtäimessään.

Tieteeseen kuuluu se, että lopulta oikea tieto saavuttaa pysyvän arvon. Järjetön kiistäminen ja pseudotiede rapisevat ajan myötä pois kuin arjalainen fysiikka tai lysenkolainen biologia. Joskus totuuden hyväksyminen voi kuitenkin kestää kauan, eikä nopeasti etenevän katastrofaalisen ilmastonmuutoksen ja syvenevän poliittisen kriisin aikana ole varaa odottaa: tiedettä pitää puolustaa tässä ja nyt.

•

Lue myös:

Eettinen uupumus on myös tieteen ongelma

Poliittinen ajatuspaja tieteellisen laadun vartijana?

Tiede osana kokonaisturvallisuutta

•

Haluatko pysyä kärryillä uusimmista tiedeartikkeleista? Tilaa Tieteessä tapahtuu -uutiskirje!