Sanavalinnoilla voi rakentaa eriarvoista todellisuutta
Sanavalinnoilla voi rakentaa eriarvoista todellisuutta
Helsingin Sanomat kertoi, että lukiolaispoika pyöritti vuosien ajan tuhansien eurojen huumekauppaa. Jutun otsikoksi oli valittu ”Hyvän perheen poika”. (HS 23.5.2026.)
Toimituksen valitsema näkökulma noteerattiin nopeasti kommenttiosastolla ja sosiaalisessa mediassa. Kolmen asiantuntijan LinkedIn-postaukset kiteyttivät ristiriidan.
Helsingin kaupungin koulukuraattori Emnet Tarer ihmetteli, kuinka puhe katujengeistä loisti jutussa poissaolollaan, kun kyseessä oli valkoisen ja varakkaan perheen lapsi Ullanlinnasta. Toisin on, kun keskustellaan maahanmuuttajataustaisista nuorista.
Tarer tietää, mistä hän puhuu. Hänellä on mittava työkokemus nuorten hyvinvoinnin ja kouluyhteisöjen kehittämisen parissa, ja hän on kehittänyt esimerkiksi vanhempia osallistavia dialogeja ja oppilaiden välisten konfliktien sovitteluja.
Startup Refugeesin toimitusjohtaja Aicha Manai totesi, että kun puhutaan maahanmuuttajataustaisista nuorista tai lähiöissä tapahtuvasta rikollisuudesta, inhimillistä ja yksilöllistä kehystä näkee harvemmin.
Helsingin Sanomien jutussa ”hyvän perheen” lapsen kerrotaan kuitenkin olevan älykäs, ahkera, pitkän matematiikan opiskelija. Lisäksi lehden haastattelemien aikuisten kerrotaan korostaneen sitä, että poika ja hänen kaverinsa olivat keskenkasvuisia nuoria, joiden aivojen kehittyminen oli murrosiässä vielä täysin kesken. Annetaanko lähiöiden nuorille samanlaista tarinaa ja armoa?
Entinen ylikomisario ja Helsingin poliisin ennalta estävän työn pioneeri Jari Taponen julkaisi taulukkovertailun poliisin katujengimääritelmän soveltuvuudesta uutisjutussa kuvattuun kaveriporukkaan. Viidestä kriteeristä täyttyi neljä: kyseessä oli pysyväisluonteinen ryhmä, jossa henkilöt tekevät rikoksia yhdessä tai yhteisymmärryksessä ja joiden rikollinen toiminta oli toistuvaa tai jatkuvaa. Niiden toiminnalla oli myös olennaisia vaikutuksia yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen. Jäi jäljellä yksi ero: poliisin tunnistamissa katujengeissä enemmistö on maahanmuuttajia tai Suomessa syntyneitä ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Niinpä ullanlinnalaisesta pojasta kirjoitettiin ilman jengirikollisen leimaa.
Tapaus on räikeä esimerkki siitä, kuinka tausta vaikuttaa kerrottuun tarinaan ja käytettyihin käsitteisiin. Kenet nähdään hyvän perheen lapsena ja yksilönä, kuka kantaa koko viiteryhmäänsä harteillaan?
Moni maahanmuuttajataustainen nuori, ja erityisesti mies, tuntee tämän arjessaan. Laulaja-lauluntekijä Hassan Maikal kuvasi Maailman Kuvalehden haastattelussa (5.12.2023): ”Opin jo nuorena ajatuksen, että jos tummana miehenä teet kerrankin väärän teon, yhtäkkiä siitä kärsii koko Itä-Helsinki, Kontula, somalit, muslimit ja perhe.”
Tutkijoidenkaan kysymykset, käsitteet ja kehykset eivät synny objektiivisesti umpiossa. Kaikki me olemme altistuneita ennakkoluuloille ja ajatusvinoumille. Siksi etenkin maahanmuutto- ja vähemmistötutkimuksessa tarvitaan ymmärrystä kielen ja tutkimuskäytäntöjen mukaanottavuudesta sekä moniulotteisesta analyysista, eli inklusiivisuudesta ja intersektionaalisuudesta.
Toimittajat Anne Kantola ja Jecaterina Mantsinen sekä luovan työn ammattilainen Omos ”Opa” Okoh antoivat äänen katujengiläisiksi määritellyille nuorille miehille teoksessa Kuin veljet (2024) Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saaneessa teoksessa yksi nuorista, ”Mandela”, summaa kipeästi: ”Kaikki oireilu on lähteny siit, et en oo kokenut itteeni hyväksytyks. Mua ei oo ikin hyväksytty omana ittenäni.”
Heistä puhutaan katujenginä, meistä puhutaan kaveriporukkana. Meillä ei ole varaa rakentaa eriarvoista todellisuutta ja tulevaisuutta.
•
Lue myös:
Eettinen uupumus on myös tieteen ongelma
Köyhien maiden opiskelijoiden rahoilla paikataan suomalaisten korkeakoulujen leikkauksia
Uusia aiheita
