Image

Tieteellinen tutkimus on suurelle osalle tutkijoista hauskaa puuhaa, jota tekee melkeinpä omaksi ilokseen. Siltä osin se on vähän kuin mukava harrastus, johon ei tarvitse ulkoisia syitä. Harrastuksen ja tieteellisen tutkimuksen välillä on kuitenkin myös ratkaisevia eroja.

Tutkimuksen ilo saattaa syntyä oivalluksista, jotka kehittyvät omassa pääkopassa. Tieteellinen toiminta kytkeytyy kuitenkin osaksi tiedeyhteisöä eikä tieteellistä tutkimusta ei voi tehdä vain itselleen. Tutkimustahan voi vielä tehdä pöytälaatikkoon, mutta tieteelliseksi tutkimukseksi se muuttuu vasta sitten kun mukana on koko prosessi: vertaisarviointi, raportointi tiedeyhteisölle ja tiedeyhteisön kommentit.

Tieteellinen tutkimus on osa jatkumoa. Tämä jatkumo ulottuu sekä menneisiin että tuleviin tutkimuksiin, sillä jokainen tulos nojaa aiempaan ja avaa uusia kysymyksiä.

Harrastuksen ja tieteellisen tutkimuksen välinen ero lienee yleisesti hyväksytty asia. Enemmän keskustelua saattaa herättää tutkimuksen perustelu ja tutkijan velvollisuus tehdä se. Tässä kohtaa kyse on siitä, että tiede kohtaa yhteiskunnan ja joutuu tekemään itsensä ymmärrettäväksi muillekin kuin asiantuntijoille. Tiede on ihmisen luomus eikä voi olla erillään yhteiskunnasta.

Mielestäni varsinkin julkisrahoitteista tutkimusta tekevän tutkijan tulee pystyä perustelemaan tutkimuksensa merkitys ja tärkeys. Tutkimusryhmissä tämä koskee tarkemmin sanottuna tutkimuksen johtajaa. Samaa ei voida vaatia vaikkapa projektiin palkatulta tohtorikoulutettavalta. Hänen voi tosin edellyttää keskustelemaan asiasta tutkimuksen johtajan kanssa, jos asiaa ei ole muutoin käsitelty.

Tutkimuksen perustelun ei tarvitse tarkoittaa välitöntä hyötyä, vaan myös pitkän aikavälin ymmärryksen lisääminen on arvokas tavoite. Tämä ei kuitenkaan voi jäädä geneerisen lauseen tasolle, vaan perusteluissa pitää pystyä sanoittamaan jotain juuri omalle tutkimukselle ominaista.

En muuten ole vielä kohdannut sellaista tutkimushanketta, jolle en uskoisi hyvää perustelua löytyvän. Mutta olen kohdannut tukijoita, jotka eivät halua ryhtyä keskustelemaan tutkimuksena perusteluista ja tärkeydestä. En ole päässyt perille, mistä se johtuu. 

Kun tutkijalta penätään perusteluja, niin hänen ei kannata vetäytyä siilipuolustukseen. Kysymys voi tuntua hyökkäykseltä, varsinkin jos kysyjällä on valmiiksi epäilevä sävy, mutta tilanne kannattaa kääntää mahdollisuudeksi. Joku haluaa kuulla tutkimuksestasi, joten kerro siitä. 

Perusteluja ei tarvitse keksiä yksin tai raapia tyhjästä kasaan. Niitä kannattaa miettiä etukäteen ja vaikkapa pallotella lounaspöydässä oman tutkimusryhmän kanssa. On myös hyvä muistaa, että parhaat perustelut eivät aina synny omassa kuplassa. 

Oman alan syvälliset tulokset eivät välttämättä aukea ulkopuolisille, mutta toisaalta juuri ulkopuolinen voi nähdä työn laajemman merkityksen. Jonkin toisen alan asiantuntija tai yhteiskunnallinen toimija saattaa tarvita juuri sinun tutkimustuloksiasi. Tässä palataan tieteellisen tutkimuksen ytimeen: sitä ei tehdä vain itselle. 

• 

Lue myös: 

Herkuton pulla ja maukas tutkijan identiteetti

Tieteen vapaus, päättäjät ja välittäjät

Toinen kvanttivuosisata ei ole vain fysiikkaa 

• 

Haluatko pysyä kärryillä uusimmista tiedeartikkeleista? Tilaa Tieteessä tapahtuu -uutiskirje!