”Ristiriita poikii kiinnostusta herättäviä otsikoita”, toteaa Lauri Ahopelto, kun kysyn, eikö viestinnän kannalta ole ongelmallista, että samaan aikaan vuotuisten sademäärien ennakoidaan kasvavan ja kuivuuden lisääntyvän.

Tähän näennäiseen ristiriitaan palataan vielä tuonnempana.

Kuivuus ei tietenkään ole suomalaisille tuntematon asia. Eri puolilta maailmaa saadaan raportteja siitä, miten monilla alueilla nälänhätä on valtaisa ongelma, kun sadetta ei ole tullut kuukausiin tai vuosiin. Ensin menetetään sadot, sitten tuuli vie rutikuivan mullan mennessään ja lopulta entinen viljelysmaa on pelkkää kuollutta aavikkoa.

Suomessa tällaisia uhkakuvia ei ole, mutta kuivuus on silti täälläkin ongelma ja tulevaisuudessa todennäköisesti yhä yleisempi. Kuivuusriskien hallinnasta tohtoriksi väitellyt Ahopelto kuvaa tilannetta.

”Kuivuushan on luonnonilmiö, jolle on monenlaisia määritelmiä. Sitä voi luonnehtia vaikutustensa ja seuraustensa kautta. Toisaalta se on luonnontieteellinen ilmiö eli kyseessä on sadannan vaje suhteessa johonkin normaaliin. Vettä on silloin tavallista vähemmän”, Ahopelto sanoo.

Kuivuus ilmenee Suomessa hyvin eri tavalla kuin olemme uutisvirrassa tottuneet, ehkä jopa turtuneet näkemään. Meillä ei ensimmäisenä eikä toisenakaan seurauksena ole nälänhätää, mutta moni asia yhteiskunnassamme on kirjaimellisesti veden varassa.

”On harhakuvitelma, että Suomessa kuivuus ei aiheuttaisi mitään ongelmia.”

Meillä on kaivot kaivettu tiettyyn syvyyteen, teollisuus on monessa suhteessa riippuvainen riittävistä vesivarannoista, ja maatalous on veden suhteen luonnollisesti hyvin kriittinen. Jos pohjaveden taso laskee, järvet vajenevat ja pellot kuivuvat, seuraukset ovat pahimmillaan hyvin vakavia.

Toistaiseksi kuivuutta ei ole pidetty kovin suurena uhkana, pikemminkin ajoittaisena riesana.

”Onhan tämä ollut aika lailla yksinäistä taistelua, kun kuivuutta ei ole nähty sellaisena ongelmana, johon pitäisi varautua. Mutta viime aikoina viesti on kyllä alkanut mennä paremmin perille.”

Lauri Ahopellon mukaan havahtumiseen on vaikuttanut yleinen turvallisuuskeskustelu, johon liittyy myös ruokaturvallisuus ja edelleen vesiturvallisuus. Kuten monessa muussakin asiassa, kun yhteiskunnan perustoiminnot ovat potentiaalisesti uhattuna – ja vaikutukset ovat myös taloudellisia – alkaa niiden perusta kiinnostaa toisella tavalla.

Yhtenä osoituksena tiedostamisen tasosta on, että kuivuus on kirjattu yhteiskunnan turvallisuustrategiaan, joka päivitettiin vuoden 2025 alussa.

”Ensimmäistä kertaa on nyt mukana myös kuivuusriskien hallinta. Vesihuollon pitää toimia ja kuivuudella on siihen tietenkin vaikutusta, samoin teollisuuteen ja etenkin maatalouteen.”

Yksittäisten kansalaisten on vaikeampi hahmottaa ongelmaa, sillä eihän järvistä vesi lopu. Eipä niin, mutta kuivuus havahduttaa siinä vaiheessa, kun vedet ovat poikkeuksellisen alhaalla, laituri on kuivilla ja omasta kaivosta loppuu juomavesi.

”Siinä vaiheessa pitää tehdä paljon myös viestintää, koska muuten asia jää kovin teoreettiseksi.”

Kuivuutta ja sen vaikutuksia ei Suomessa ole vielä kovin paljon tutkittu, koska totuus on, että se on meillä varsin uusi ja outo asia, uhan sijasta enemmänkin kuriositeetti. Toinen ääripää eli tulvat ovat meillä paljon tutumpi ongelma, ja niihin on monin tavoin varauduttu jo pitkään.

Jonkin verran on laadittu erilaisia ilmastonmuutokseen liittyviä skenaarioita myös kuivuuden osalta – miten sään ääri-ilmiöt lisääntyvät ja kuinka paljon useammin niiden seurauksena esiintyy vakavampia kuivakausia.

”Myös yhteiskunnan haavoittuvuuksista on laadittu selvityksiä, mutta toistaiseksi aika karkealla ja varsin yleisellä tasolla. Toimialakohtaisesti on tehty enemmän tutkimuksia. Esimerkiksi metsäsektorilla on tarkasteltu, miten kuivuuskaudet vaikuttavat erilaisten tuhohyönteisten, kuten kaarnakuoriaisten ja kirjanpainajien esiintymiseen.”

Kuivuus on ongelma monin paikoin eri puolilla maailmaa, joten kansainvälistä tutkimustietoa löytyy etenkin maatalouden puolelta. Ruoantuotanto on veden vähyyden vaivatessa kriittisimpiä yhteiskunnan osa-alueita.

Lauri Ahopellon mukaan Suomessa on kuitenkin toistaiseksi tutkittu melko vähän sitä, miten kuivuusriskejä voisi kokonaisvaltaisesti hallita.

Tutkimuksen voi jakaa kolmeen osa-alueeseen: mikä aiheuttaa kuivuutta, millaisia seurauksia sillä on ja miten niitä voi yrittää lieventää.

”Kuivuus on jo ilmiönä mielenkiintoinen, samoin ilmastonmuutoksen vaikutus sen toistuvuuteen. Yhteiskunnan kannalta seurausten sekä niiden pienentämisen tutkiminen on tietenkin keskeisen tärkeää.”

Ilmastonmuutoksen yhteys kuivuuden lisääntymiseen on selkeä, mutta maallikon silmin asia ei ole ihan yksinkertainen. Useimmissa skenaarioissa vuotuiset sademäärät kasvavat, mikä tuntuisi vähentävän kuivuutta. Oleellista on kuitenkin sateiden ajoittuminen.

Vaikka vuosisadanta kasvaa, se painottuu talviaikaan, jolloin kesällä vettä tulee taivaalta vähemmän. Silloin kuivuus on todellinen uhka.

”Ilmiöön vaikuttaa myös haihdunnan määrä, joka lisääntyy lämpötilojen noustessa, ja kevään aikaistuminen, jolloin lumet sulavat tavallista aikaisemmin.”

Erityisesti maatalouden kannalta on haitallista, jos pellot paljastuvat ja kuivuvat kovin aikaisin. Vaikka kasvukausi pitenee, keskellä kesää iskevä pitkä, kuiva kausi on viljelykasveille haitallinen, pahimmillaan tuhoisa.

Uhkakuvista huolimatta kuivuudesta ei ole muodostumassa Suomessa akuuttia ongelmaa. Vaikka ilmastonmuutos etenee valitettavan vääjäämättömästi, ennusteiden mukaan kuivuus lisääntyy meillä vain vähän.

”Muutos ei ole sellainen, että emme voisi siihen varautua ja sopeutua”, Ahopelto rauhoittelee.

Siinä vaiheessa kun aika ajoin toistuva kuivuus alkaa olla merkittävää, sen vaikutus yhteiskunnan eri sektoreihin riippuu siitä, mihin vuodenaikaan se osuu. Maatalouden kannalta kriittisintä on touko–kesäkuu.

”Jos loppukeväästä ja alkukesästä ei sada juuri lainkaan, tietää se valtaisia satotappioita. Seurauksiin vaikuttavat toki myös edeltävät olosuhteet eli millainen on keväinen lähtötilanne viljelysmaan kosteuden suhteen.”

Vesihuollon kannalta kuivuus on haitallista, osuipa se mihin vuodenaikaan tahansa. Esimerkiksi vuosina 2002–2003 kuivakausi alkoi kesän jälkeen ja jatkui seuraavaan kesään.

”Silloin kaivot kuivuivat ja vesilaitoksilla oli ongelmia, mutta toisaalta maatalous pärjäsi ihan hyvin, koska kesällä satoi.”

Suomessa on yli kaksisataa säännöstelyallasta, joita on rakennettu sekä vesivoimalaitosten että teollisuuden tarpeisiin, mutta myös tulvien rajoittamista varten. Miten niitä voisi tai pitäisi käyttää kuivuuden hallintaan?

”Säännöstelyaltaat ovat parhaita aseitamme kuivuuden vaikutusten vähentämisessä. Niiden avulla vettä pystytään pidättelemään paremmin ja pidempään järvissä. Jos ennusteiden mukaan on tiedossa kuivuutta, voidaan luukut laittaa pienemmälle.”

Lauri Ahopellon mukaan tilanne olisi esimerkiksi toukokuussa 2026 ollut vesistöjen osalta paljon pahempi ellei suurissa vesistöissä, Saimaalla ja Pielisellä, olisi tehty poikkeuspäätöksiä juoksutusten rajoittamisesta.

Kuivuus vaikuttaa myös energiantuotantoon. Vaikka yhä suurempi osa sähköstä tuotetaan fossiilivapaalla tuuli- ja osin myös aurinkovoimalla, se on käytännössä lisännyt vesivoiman merkitystä.

”Vesivoiman avulla voidaan tasata sääoloista johtuvia sähköntuotannon vaihteluita, eikä siihen tarvitse käyttää hiilivoimaloita. Jos kuivuus jatkuu pitkään, vettä ei voi juoksuttaa vesivoimaloiden turbiinien läpi, mikä on ongelmallista paitsi säätövoiman myös vesivoimayhtiöiden talouden kannalta.”

Kuivuuden suhteen on Lauri Ahopellon mukaan tärkeää, että sovelletaan ennakoivan riskienhallinnan periaatetta. Aina ei voi laskea sen varaan, että jos kuivuus sitten ”yllättäen” iskee, valtio tulee rahakirstuineen apuun ja korvaa mahdolliset vahingot tai tappiot.

Odottamattomien tilanteiden osalta pitäisi olla kattavampi vakuutusjärjestelmä, ja toisaalta riskit olisi syytä kartoittaa huolellisemmin: mitkä kaikki yhteiskunnan toiminnot ovat riippuvaisia vedestä, millä tavoin mahdollisiin haittavaikutuksiin voisi varautua.

”Tulvien osalta on olemassa tulvadirektiivi ja tulvariskien hallintasuunnitelmat, joissa riskit on käyty järjestelmällisesti läpi ja listattu toimenpiteet niiden hallitsemiseksi. Sama pitäisi saada tehtyä myös kuivuuden osalta.”

Kuivuuden aiheuttamiin ongelmiin on viime vuosina herätty myös muualla Euroopassa. Monin paikoin etenkin eteläisemmillä seuduilla veden vähäisyys on ollut jo pitkään tiedostettu riski, mutta kuivuutta on alkanut esiintyä myös alueilla, joilla siihen ei ole totuttu eikä siten myöskään osattu varautua.

EU-tason tulvadirektiiviä vastaavaa ”kuivuusdirektiiviä” ei ole ainakaan vielä valmisteilla. Keskustelut siitä, mitä pitäisi tehdä kuivuuden ja sen vaikutusten suhteen, ovat kuitenkin käynnissä.

”Komissio julkisti vuosi sitten vesiresilienssistrategian, jossa on kuivuuteen liittyviä toimenpide-ehdotuksia. Jäsenmaat eivät kuitenkaan halua enää lisää sitovia direktiivejä, koska eri puolilla Eurooppaa olosuhteet ovat hyvin erilaisia.”

Vaikka kuivuus ei Suomessa ole vielä eikä välttämättä pitkään aikaan mikään alituinen ongelma, olisi jo nyt syytä tiedostaa siihen liittyviä haittoja ja jopa vaaroja, ihan arjen tasollakin. Pitkän sateettoman kauden seurauksena metsä on kuin ruutitynnyri. Silti nuotioita sytytellään mihin sattuu. Olisiko tässä ahkeramman valistuksen paikka?

”Tänä keväänähän maastopalovaroitus annettiin poikkeuksellisen aikaisin ja palolaitoksella on ollut tiuhaan sammutustehtäviä. Kuivuudesta tiedotettaessa olisi hyvä pitää tämäkin asia esillä, mutta aina se ei onnistu. Siinä suhteessa tilanne on vähän hankala eikä viestiä saa välttämättä läpi.”

Asian tekee ongelmalliseksi myös se, että tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti vaikeaa. Ilmastonmuutos on todellisuutta, mutta etenkin sään ääri-ilmiöiden osalta on hyvin hankala sanoa, mihin suuntaan mennään ja millaisella aikataululla.

Kuinka pitkään kuivuudet ovat meillä vain aika ajoin toistuvia, jossain määrin harvinaisia ilmiöitä, ja missä vaiheessa niistä muodostuu ongelma, johon törmätään harva se vuosi?

”Sitä on vaikea tai oikeastaan mahdoton sanoa. Se on selvä, että myös Suomessa hydrologinen kierto, veden koko kiertosysteemi, muuttuu koko ajan ja siihen on pakko sopeutua. Tiedossa on tulvia, myrskyjä ja rankkasateita, toisaalta lumi sulaa entistä aikaisemmin tai sitä ei ole etelämmässä ollenkaan. Kuivuus on osa tätä muutoksessa olevaa kokonaisuutta.”

•

Lue myös:

Miksi ilmastotieto ei johda tekoihin?

Tutkimuspäällikkö Jyri Näränen mittaa painovoimaa, johon vaikuttavat niin maankohoaminen kuin ilmastonmuutoskin

Vihreän energian investointien eteneminen Suomessa

•

Haluatko pysyä kärryillä uusimmista tiedeartikkeleista? Tilaa Tieteessä tapahtuu -uutiskirje!