Suomi on pieni ja syrjäinen kansakunta. Kenties siksi suomalaiset ovat olleet kiinnostuneita siitä, millaisena Suomi näkyy maailmalla ja millainen sen maakuva on erityisesti ”suurten maiden” silmissä. Yksistään 1800-luvun osalta on julkaistu joukko suomennettuja matkakertomuksia, joissa Suomea on havainnoitu muun muassa englantilaisten, espanjalaisten, ranskalaisten ja venäläisten näkökulmasta.

Amerikkalaisten 1800-luvulla laatimista matkakertomuksista ei ole juurikaan julkaistu käännöksiä. Osaltaan tämä johtuu siitä, että yhdysvaltalaisten kiinnostus Suomea kohtaan oli tuolloin vähäistä. Muutenkin 1800-luvun aikainen amerikkalainen kuva Suomesta ja suomalaisista on jäänyt vähälle huomiolle, ainakin tuoreemmassa suomenkielisessä historiantutkimuksessa. Siksi dosentti Sirpa Saleniuksen teos Pohjoisen Pariisi liikkuu tantereella, jolla on jo aiheellista kulkea.

Pohjoisen Pariisi luotaa 1800-luvun amerikkalaisia Suomi-kuvia ja Yhdysvalloissa tuolloin julkaistua Suomi-aiheista matka- ja kaunokirjallisuutta. Kirjan pääluvut on jaettu matkakirjallisuuden ja kaunokirjallisuuden mukaan.

Sirpa Salenius lähtee siitä, että yhdysvaltalaisten jonkinasteinen kiinnostus Suomea kohtaan olisi virinnyt vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla, kun matkakohteiksi alettiin hakea uusia, vähemmän massaturismin leimaamia paikkoja. Suomen kaltaiset maat edustivat ”jenkeille” sitä eksotiikkaa, joka ei ollut vielä kovin tunnettua.

Yhdysvalloissa tiedettiin, että Suomi kuului Venäjän keisarikuntaan. Venäjään verrattuna Suomi koettiin kuitenkin hyvin erillisenä maana, jopa parempana alueellisena kokonaisuutena. Niille amerikkalaisille, joille Suomi oli välietappi heidän matkallaan Venäjälle, oli sinänsä luontevaa saada tällainen vaikutelma.

Amerikkalaiset huomioivat myös suomalaisten koulutustason, joka oli heidän silmissään korkea. Tässä mielessä he jakavat saman huomion kuin esimerkiksi brittiläinen Alec Tweedie teoksessa Matkalla Suomessa (1896). Suomalaisten kielitaitoakin pidettiin hyvänä. Tähän puoleen, ainakin naisten osalta, on kiinnittänyt huomiota yhtä lailla espanjalainen Angel Ganivet, joka kirjoitti Suomea käsitteleviä artikkeleita vuosina 1896–1897. Nämä julkaistiin myöhemmin kuuluisassa Suomalaiskirjeitä-kokoelmassa (1905).

Salenius löytää yhden keskeisen eron, joka erottaa amerikkalaisten ja muiden ulkomaalaisten Suomi-kuvia. Hänen mukaansa amerikkalaisten vaikutelmat Suomesta ja suomalaisista olivat suurimmaksi osaksi pintapuolisempia kuin muilla. Tämä selittyy sillä, että amerikkalaisten käyttämät valtamerilaivat olivat suomalaisissa rannikkokaupungeissa pysähdyksissä vain hetken.

Toki jotkut amerikkalaiset etsivät suomalaisia erikoisuuksia muun muassa Lapista, Laatokalta ja Valamosta. Näistäkin retkistä kerrotaan seikkaperäisesti.

Matkakuvauksissaan amerikkalaiset liittivät suomalaisiin hyviä ominaisuuksia. Sellaisina pidettiin uskonnollisuutta, raittiutta, puhtautta, ahkeruutta ja hyvää käytöstä. He havainnoivat näitä ominaisuuksia tietenkin omien, ihanteellisten arvojensa pohjalta.

Salenius tuo esiin suomalaisten vertailun muihin ihmisryhmiin ja sen, kuinka suomalaisten ”rodullinen” asema vaihteli eri hierarkioissa. Suomalaisten tyyppipiirteitä kartoitettiin sekä hengen- että ruumiinrakenteen osalta. Alentuvan ja hiukan kriittisenkin kuvailun ohella ilmeni myös joitakin yksittäisiä ja voimakkaita ihannointeja.

Suomi tai suomalaiset eivät näytelleet mitään merkittävää roolia amerikkalaisessa kaunokirjallisuudessa. Romaaneissa, novelleissa ja muutamissa runoissa oli silti joitakin yksittäisiä esiintymisiä, joissa saatettiin kuvata esimerkiksi suomalaisia uudisasukkaita tai merimiehiä.

Saleniuksen mukaan kaunokirjallisuudessa esiintyneille suomalaishahmoille oli ominaista kaavamaisuus ja stereotyyppisyys. Heillä ei ollut yleensä suurta merkitystä tarinan eteenpäin viemisessä. On silti huomionarvoista, että joissakin romaaneissa suomalaisia kuvattiin merimiehinä, joilla on taikavoimia.

1800-luvun Yhdysvalloissa ihailtiin kuitenkin Suomen kansalliseeposta Kalevalaa ja suomalaisia runoilijoita. Tuohon aikaan tuoreesta Kalevalasta oltiin kiinnostuneita, ja sitä käännettiin. Runoilijoista eniten huomiota sai J. L. Runeberg, jonka tuotantoa tehtiin tunnetuksi myös ”rapakon takana.”

Jos 1800-luvun aikaista Suomea tai suomalaisia käsittelevää amerikkalaista kirjallisuutta ei ole runsaasti, sen etsiminen amerikkalaisista arkistoista ja kirjastoista on ollut Saleniukselle epäilemättä työlästä puurtamista, joka on edellyttänyt välillä salapoliisin taitoja. Lähdeluettelo osoittaa Saleniuksen tehneen ahkeraa ja ansiokasta työtä: arkistolähteiden, sanomalehtien ja painettujen lähteiden yhteismäärä kattaa yli 60 nimikettä.

Tekijällä on ollut kunnianhimoinen tavoite tuoda esiin mahdollisimman paljon tietoa. Tässä piilee samalla tietynlainen haasteensa. Kun yritetään kertoa kaikesta ja laajaan aineistoon tukeutuen, harvaan asiaan pystytään menemään kovin syvälle. Tekstiä sävyttää, ainakin ajoittain, tietynlainen toteavuus. Se voi tuoda vaaran pintapuolisuudesta, vaikka tämä tuskin on ollut tekijän tarkoituksena.

Salenius on selvästi lukenut lähteet tarkasti ja pyrkinyt ammentamaan niistä tärkeimmän sisällön teokseen. Yhtä lailla hän on nähnyt vaivaa selvittää kirjoittajien taustoja, jotka saavat osakseen seikkaperäistä kuvausta. Mielestäni esitellyn matkakirjallisuuden kohdalla tekstiin olisi silti voinut kirjoittaa enemmän pohdintaa esimerkiksi siitä, miksi kuvaajat ovat kirjoittaneet asioista, kuten ovat kirjoittaneet. Tämä kriittinen huomautukseni ei kuitenkaan laske teoksen ansioita.

Kirjoittajien osalta Saleniuksen tutkimuksessa tulee esiin myös selvä sukupuolijako. Amerikkalaislähtöiset Suomea kuvaavat matkakirjat ja -oppaat olivat enimmäkseen miesten kirjoittamia ja sisälsivät paljon faktatietoja. Aikansa printtimediassa julkaistut matka-artikkelit olivat puolestaan lähinnä naisten käsialaa heijastaen samalla heidän lisääntynyttä liikkuma-alaansa ja mahdollisuuksia oman toimeentulon hankkimiseen.

Saleniuksen mukaan amerikkalaisten rakentamat kuvat Suomesta ja suomalaisista olivat pääasiassa myönteisiä, vaikka kaikkia asioita ei tokikaan kuvattu myönteisessä valossa. Yhdysvaltalaisten vähäinen Suomea koskeva tieto ja asiantuntemus ei silti estänyt mielikuvien kasvamista ja lujittumista. Nämä mielikuvat näkyvät osaksi tänäänkin amerikkalaisten käsityksissä.

Pohjoisen Pariisi heijastaa osuvasti aikaamme, jossa poliittisten muutosten takia olemme suuntautuneet entistä voimakkaammin läntiseen maailmaan, jonka johtavalta mahdilta haemme huomiota ja arvostusta oman kansallisen olemassaolomme turvaksi.

• 

Teos on maksutta ladattavissa SKS:n verkkosivuilta.

•

Lue myös: 

Kauhean pohjoisen kertomukset – Kolonialismin eetos leijuu yhä arktisten alueiden yllä

Kolonialismin kokijat nousevat esiin – Harri Englundin esseet suomalaisafrikkalaisesta historiasta

Onko Yhdysvallat maailman ideologisin maa?