Autoritaariset hallitsijat eri puolilla maailmaa pyrkivät vaikuttamaan tieteeseen esimerkiksi rajoittamalla sitä, mitä saa tutkia. Nämä pyrkimykset ovat poliittisia: vallanpitäjien kanssa eri mieltä olevia on savustettu pois yliopistoista, toisinajattelijoita on suljettu vankiloihin tai jopa teloitettu.

Nyt todistamme akateemisen vapauden kaventamista Yhdysvalloissa, jossa yliopisto-opiskelijoiden kokoontumisvapautta on rajoitettu ja tiettyjä tutkimusaloja ajettu alas. Yliopistoja kiristetään opettamaan vain vallanpitäjille mieluisia sisältöjä rahoitusta leikkaamalla. Jopa kiellettyjen sanojen listoja on esitetty. Tutkijoiden joukkopakoon Yhdysvalloista varaudutaan Suomenkin yliopistoissa.

Olemme tottuneet pitämään sekä akateemista vapautta että tutkimuksen ja tutkijoiden sananvapautta itsestäänselvyytenä. On ajateltu, että liberaalissa demokratiassa sananvapaus kuuluu kaikille. Se on kuitenkin ollut uhattuna myös meillä jo jonkin aikaa.

Erityisesti pääministeri Petteri Orpon hallituskaudella olemme todistaneet, kuinka tutkimusrahoitusta suunnataan poliittisin perustein ja poliittisia päätöksiä tehdään asiantuntijoiden näkemyksistä piittaamatta. Jo useamman vuoden ajan olemme nähneet yrityksiä manipuloida tiedonvälitystä ja sensuroida toimittajia ja tutkijoita esimerkiksi maalittamalla heitä sosiaalisessa mediassa.

Kaikki tämä on tuttua oikeistopopulistien toimintaa eri puolilla maailmaa. Suomessakin on lainattu näitä toimintatapoja esimerkiksi lietsomalla niin sanottua woke-vastaisuutta sekä monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja osallisuutta edistävien DEI-ohjelmien (englanniksi diversity, equity, inclusion) alasajoa, ennen kuin monikaan edes tiesi, mitä nämä käsitteet tarkoittavat. Radikaalioikeisto käytännössä lanseerasi niin sanotun woken ja DEIn suomalaiseen keskusteluun voidakseen kuvata niitä suurina uhkina.

Myös tarkoituksellinen opetus- ja tutkimushäirintä ovat rantautuneet maahamme. Tutkimus- ja opetushäirintä ovat osa oikeistopopulismin tiedevastaisuutta ja anti-intellektualismia, joiden karuja seurauksia Yhdysvalloissa nyt todistetaan. Tutkimus- ja opetushäirintään on syytä suhtautua vakavasti.

Tutkijoiden ja opettajien suojelu ei ole vain työsuojelukysymys. Pohjimmiltaan kyse on akateemisen vapauden, sananvapauden ja demokratian suojelemisesta.

Opetushäirinnässä on kyse opetustilanteiden järjestelmällisestä häiritsemisestä asiattomilla kommenteilla. Siihen voi liittyä opetustilanteiden tallentamista sähköisesti ja tallenteiden levittämistä sosiaalisessa mediassa. Häirinnän kohteeksi joutuneen opettajan toiminnasta voidaan tehdä perusteettomia häirintäilmoituksia ja hallintokanteluita.

Opetushäirintä aiheuttaa hankaluuksia sekä opiskelijoille että opettajille, sillä se haittaa opiskelua ja tekee opiskeluympäristöstä turvattoman. Se heikentää myös opettajien työkykyä ja johtaa helposti itsesensuuriin sekä tiettyjen aiheiden välttelemiseen opetuksessa.

Tutkimushäirinnässä tutkijoihin kohdistetaan erityisesti sosiaalisessa mediassa loukkaavaa kommentointia, joka kohdistuu henkilöön ja hänen ammatilliseen pätevyyteensä. Tutkijat voivat joutua maalittamisen kohteeksi, ja rahoittajia arvostellaan asiattomasti. Suomen Akatemialle on tehty sen rahoittamien hankkeiden tutkijoista tietopyyntöjä.

Kasaantuessaan yksittäisille tutkijoille tällaiset kokemukset voivat hankaloittaa heidän tutkimustyötään ja sitä, miten he kokevat pystyvänsä puhumaan tuloksistaan julkisuudessa. Tämä haittaa yksittäisten tutkijoiden urakehitystä ja kaventaa heidän sananvapauttaan. Tutkijoiden itsesensuuri on jo todellisuutta sekä tutkimusaiheiden valitsemisen että julkisten esiintymisten ja haastattelujen rajoittamisen näkökulmista.

Suomen Tiedeakatemiain ihmisoikeuskomitea teki kevättalvella 2024 selvityksen, jossa kartoitettiin yliopistojen valmiuksia puuttua opetus- ja tutkimushäirintään. Selvitykseen vastasi yksitoista yliopistoa.

Selvityksessä kysyttiin, onko yliopistoilla opetus- ja tutkimushäirintään liittyviä ohjeita opiskelijoille, opettajille ja tutkijoille, ja miten mahdollisista ohjeista tiedotetaan. Lisäksi kartoitettiin, onko yliopistoilla toimintapolkuja opetus- ja tutkimushäirintätilanteisiin, mistä ne mahdollisesti löytyvät ja kuinka niistä tiedotetaan.

Selvityksen mukaan yliopistoissa on käytössä erilaisia ohjeita ja toimintatapoja häirintätilanteiden varalle. Ne eivät ole kovinkaan yhtenäisiä, vaan varsin yliopistokohtaisia. Eri yliopistoista löytyy samankaltaisiakin dokumentteja ja toimijoita, mutta niille on usein annettu eri nimiä.

Vastaukset, joita yliopistot antoivat Tiedeakatemiain kyselyyn, vaihtelivat paitsi sisällöltään, myös laadultaan. Joskus vastaukset olivat ympäripyöreitä, menivät asian ohi tai kysymyksiä sivuutettiin täysin. Tämä voi kertoa vastaajien kiireestä, aiheen hankaluudesta tai siitä, ettei selvitystä koettu tärkeäksi. Joukossa oli kuitenkin myös tarkkoja ja suoria vastauksia.

Tiedotusta koskevat kysymykset sivuutettiin usein täysin, ja annetuissa vastauksissa tuskin kuvattiin kaikkia käytössä olevia tiedotuskanavia. Vastausten – ja niiden puuttumisen – perusteella yleiskuva on, että häirintään liittyvän tiedon jakaminen on varsin puutteellista ja hajanaista.

Useissa yliopistoissa on laadittu koko yliopistoyhteisöä koskevia ohjeita, joissa määritellään hyvää käytöstä tai yliopiston eettisiä periaatteita. Niissä harvoin suoraan käsitellään tai määritellään opetus- ja tutkimushäirintää. Kuuden yliopiston ohjeissa ei määritellä häirintää, vaan se on tulkittavissa kuvatun hyvän käytöksen vastaisena toimintana. Neljä yliopistoa määrittelee ohjeissa häirinnän eri muotoja. Yhdellä yliopistolla ei ollut ohjeistuksia vielä selvityksen tekohetkellä. 

Vastausten mukaan yliopistojen verkkosivuilta löytyvät yleiset ohjeet ovat merkittävässä roolissa etenkin siinä, kuinka opiskelijoille tiedotetaan käyttäytymissäännöistä ja opetushäirinnästä. Opiskelijoiden tiedottamiskanavina mainitaan myös uusien opiskelijoiden orientaatio, opintojaksolla tiedottaminen, intranet, tiedekuntien ja yksiköiden ohjeet, opetustilan huoneentaulut sekä häirintää ja kiusaamista käsittelevä teemavuosi eri tapahtumineen.

Opettajien ohjeistuksessa tavallisin käytäntö on, että yleiset järjestyssäännöt koskevat kaikkia tai että yleisiin ohjeisiin on sisällytetty opettajille oma pieni osio. Viidessä yliopistossa on laadittu yleisten ohjeiden lisäksi henkilöstölle tai opettajille omat erilliset ohjeet, joissa määritellään tarkemmin opetustilanteissa tapahtuvaa häirintää ja toimintaperiaatteita.

Opettajat saavat ohjeita häirintätilanteisiin etenkin yliopistojen nettisivujen ja intranetin kautta. Mainintoja kyselyn vastauksissa saavat myös tiedekuntien ja laitosten oma tiedotus, uusien opettajien perehdytys, opettajien ohjekirja sekä henkilöstön pakolliset tai vapaavalintaiset valmennukset ja koulutukset.

Tutkijoita koskevat samat ohjeet kuin muutakin henkilöstöä. Tutkimushäirintä tunnistetaan yliopistoissa lähinnä sosiaalisessa mediassa tapahtuvaksi ilmiöksi, ja kahdeksan yliopistoa oli laatinut sitä koskevia ohjeita tai suosituksia. Selvityksen pohjalta ei ole tietoa siitä, mistä nämä ohjeet ja suositukset löytyvät tai kuinka niistä tiedotetaan.

Yhdessä yliopistossa on mietitty myös tutkijoihin kohdistuvia uhkatilanteita. Siellä turvallisuusvastaavat ovat tehneet riskikartoituksen häirinnälle erityisen alttiista tutkimusaiheista. Näitä aiheita tutkiville jaetaan erikseen ohjeita uhkatilanteissa toimimiseen.

Häirintään puuttumisen ja häirintää kokeneen tukemisen toimintapolut ovat yleensä tilanteen mukaan joustavia.

Kuudesta yliopistosta kerrotaan, että häirintätapausten hoitamiseen on selkeä rakenne tai vastuuhenkilöt. Näihin rakenteisiin voidaan kuitenkin tehdä tarvittaessa muutoksia ja esimerkiksi ottaa mukaan lisää toimijoita. Viidestä yliopistosta kerrotaan, että mitään selkeää rakennetta ei ole, vaan tilanteet hoidetaan tapauskohtaisesti. 

Lähijohtaja on lähes kaikissa yliopistoissa merkittävässä roolissa häirintätilanteiden käsittelyprosessin käynnistämisessä ja hoitamisessa. Henkilöstöjohdon lisäksi yliopistoissa on useita erilaisia toimijoita, jotka voivat auttaa häirintätilanteiden hoitamisessa sekä tukea häirinnän kohteeksi joutunutta. Toimijat ja niiden nimikkeet vaihtelevat yliopistoittain. Vastauksista ja yliopistojen ohjeista löytyy mainintoja muun muassa yliopiston turvallisuuspäälliköstä, häirintäyhdyshenkilöstä, kriisiryhmästä, moniammatillisen tuen paketista, työterveydestä ja hyvinvointipalveluista.

Vaikka selkeitä toimintapolkuja ei yliopistoilla yleensä ole, häirintätilanteissa toiminta perustuu usein sovitteluun. Sovittelu onkin vakiintunut käytäntö esimerkiksi työpaikkakonfliktien ratkaisemisessa, ja sitä pidetään yleisesti hyvänä tapana myös häirintätapausten kohdalla.

Sovittelu saattaa kuitenkin olla ongelmallinen ratkaisukeino, jos kyseessä on esimerkiksi seksuaalinen häirintä, pitkään jatkunut ja tarkoituksellinen kiusaaminen tai rasismiin tai muuhun syrjintään perustuva häirintä. Näissä tilanteissa häirinnän kohde ja tekijä eivät lähtökohtaisesti ole tasavertaisessa valta-asemassa, mikä voi vääristää myös sovittelun valtasuhteita. Erityisesti tällaisten häirintätapausten kohdalla sovittelua tulisi käyttää hyvin harkitusti ja huolellisesti, jotta häirinnän kohde ei joudu hankalaan tilanteeseen ja hänellä on tukea helposti saatavilla.

Tutkimushäirintä ymmärretään yliopistoissa yleensä somehäirinnäksi, jonka varalle lähes kaikki yliopistot ovat laatineet tutkijoille jonkinlaiset toimintaohjeet. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että somehäirintätilanteita käsitellään yleensä samalla lailla kuin kaikkea muutakin häirintää. Vain yksi yliopisto kertoo, että somehäirintää käsitellään erityisellä toimintapolulla. Kolmessa yliopistossa on olemassa aiheeseen perehtynyt someturvatiimi. 

Somehäirintä on tapahtumaympäristöltään sekä ilmenemismuodoiltaan hyvin erilaista kuin esimerkiksi työhuoneella tai opetustilassa tapahtuva häirintä. Tällaisen häirinnän kitkeminen ja kohteiden tehokas tukeminen vaativat erityispiirteiden tunnistamista ja sopivia menettelytapoja. Sama koskee myös muuta tutkimushäirintää, jonka muotoja ei selvityksen mukaan yliopistoissa vielä juurikaan tunnisteta.

Selvityksen perusteella yliopistoilla on kehitettävää opetus- ja tutkimushäirintään liittyvissä ohjeissa, toimintamalleissa ja tiedotuksessa.

Yliopistot eivät selvityksessä juurikaan kertoneet, kuinka ne tiedottavat häirintätilanteiden toimintaohjeista tai tarjolla olevista tukipalveluista. Voidaan kuitenkin päätellä, että tiedottamisessa on paljon kehittämisen varaa niin opiskelijoiden kuin henkilöstönkin osalta. Yliopistojen olisi tärkeää varmistaa, että häirinnän kohteet löytävät apua helposti ja kaikki tiedot olisivat koottuna samassa paikassa.

Häirintätilanteisiin liittyvät ohjeet ja käytännöt ovat yliopistoilla hyvin erilaisia ja eri tavoin nimettyjä. Jos yliopistojen käytännöt ja linjaukset olisivat yhdenmukaisempia, olisi avun ja tiedon hakeminen ja saaminen helpompaa. Näin olisi etenkin tilanteissa, joissa opettaja tai tutkija vaihtaa työpaikkaa tai työskentelee eri yliopistoille.

Häirintätilanteita ratkotaan yliopistoissa sovittelupainoitteisesti. Vaikka tämä on sopiva käytäntö moniin tilanteisiin, olisi yliopistojen hyvä miettiä vaihtoehtoisia toimintamalleja sovittelun rinnalle. Lisäksi olisi mietittävä, miten toimitaan siinä tapauksessa, jos sovittelu ei lopeta häirintää.

Tutkimushäirintään varautumisessa ja puuttumisessa on yliopistoilla vielä paljon kehitettävää. On todennäköistä, että myös opetushäirintä tulee lisääntymään. Sekä sosiaalisessa mediassa, että luentosaleissa ja verkko-opetuksessa tapahtuvaan tutkijoiden ja opettajien häirintään on varauduttava jo nyt. 

Suomen Tiedeakatemiain selvitys on tärkeä keskustelunavaaja, mutta lisää tutkimusta tarvitaan. Sitä tarvitaan hallinnolle suunnatun kyselyn lisäksi ennen kaikkea häirinnän kohteiden eli opettajien ja tutkijoiden näkökulmasta. Näin selviäisi, kuinka erilaiset häirintään puuttumiseen ja kohteiden tukemiseen tähtäävät periaatteet, ohjeistukset ja toimintasuunnitelmat toteutuvat käytännössä.

Opetus- ja tutkimushäirintään varautuminen ja niiden vastustaminen edellyttävät, että yliopistot ottavat asian vakavasti ja kehittävät toimintaansa. Yliopistojen välinen keskustelu ja yhteistyö voisivat parantaa opetus- ja tutkimushäirinnän ilmiöiden tuntemusta sekä yhtenäistää ja kehittää käytäntöjä kaikissa yliopistoissa. Myös Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta on juuri antanut tutkijoiden sananvapauden turvaamiseen liittyviä suosituksia (Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta 2025).

Vaikka korkeakoulutukseen kohdistuvat leikkaukset pienentävät yliopistojen resursseja kehittää ja innovoida häirintään varautumisen ja puuttumisen keinoja, tulisi yliopistojen johdon ottaa nykyistä suurempi vastuu yliopisto-opettajien, tutkijoiden ja akateemisen vapauden puolustamisessa. Häirinnästä kärsiviä tutkijoita ja opettajia ei saa jättää yksin. Olisi myös tärkeää, että yliopistohallinnon lisäksi häirintää kokevan osapuolen – eli tässä tapauksessa opettajien ja tutkijoiden – ääni tulisi kuuluviin häirintään liittyvissä keskusteluissa.

•

Lue myös:

Kuka tarttuu toimeen, kun tiedettä uhataan?

Ravitsemustutkimus on kohtuutiedettä – Haastattelussa ravitsemustieteen professori Maijaliisa Erkkola

Tieteen sensurointiyritykset ja tutkijoiden itsesensuuri uhkaavat akateemista vapautta

•

Haluatko pysyä kärryillä uusimmista tiedeartikkeleista? Tilaa Tieteessä tapahtuu -uutiskirje!