Vuonna 2018 merkittävät kansainväliset tutkimusrahoittajat halusivat nopeuttaa tutkimusjulkaisujen avoimuuteen siirtymistä. Näitä tavoitteita rahoittajat alkoivat edistää Coalition S -yhteenliittymän kautta, johon muun muassa Suomen Akatemia, Maailman terveysjärjestö ja Euroopan komissio kuuluvat.

Keskeisimmät tavoitteensa yhteenliittymä määritteli Plan S -aloitteessa. Siinä vaaditaan tutkimusrahoitettujen tutkimusjulkaisujen välitöntä avoimuutta, jolloin artikkelit tulisivat heti julkaisemisensa jälkeen kaikkien vapaasti luettaviksi. Aloitteessa määritellystä kymmenestä periaatteesta ensimmäinen koskee julkaisuun liittyviä oikeuksia. Siinä esitetään, että oikeus tutkimusjulkaisuun tulee säilyä sen kirjoittajalla tai hänen organisaatiollaan ja että julkaisussa tulee käyttää avointa lisenssiä.

Vahvistaakseen Plan S:n tavoitteita ja kirjoittajan oikeuksia avoimeen julkaisemiseen koalitio julkisti vuonna 2020 Rights Retention Strategyn (RRS). Siinä tarjottiin kirjoittajille ja tutkimusorganisaatioille suunnitelma ja ohjeet siitä, miten kirjoittajien oikeuksia voitaisiin vahvistaa. Keskeinen taustahuoli on ollut, että kirjoitusten oikeudet valuvat tiedejulkaisijoille, jotka voivat käyttää suurta valtaa siinä, missä, miten ja kuinka kauan ne ovat saatavilla.

RRS tähtää siihen, että kirjoittajalla säilyy oikeus tutkimusartikkelinsa vertaisarvioidun käsikirjoituksen (author accepted manuscript, AAM) välittömään rinnakkaistallentamiseen avoimella CC BY -lisenssillä. Kirjoittaja tallentaa tällöin artikkelinsa esimerkiksi yliopiston julkaisuarkistoon, joka on kustantajasta riippumaton. Kirjoittaja siis esilisenssioi käsikirjoituksensa, ennen kuin hän solmii kustantajan kanssa varsinaisen lopullista julkaisua koskevan julkaisusopimuksen.

Täysin tyhjästä yhteenliittymä ei suunnitelmiaan keksinyt, sillä jo vuonna 2008 Harvardin yliopisto otti käyttöönsä samankaltaisen menettelyn. Tähän mennessä jo yli 150 yliopistoa on julkistanut oman RRS-linjauksensa. Mukana on Harvardin lisäksi muita maineikkaita yliopistoja, kuten Princetonin yliopisto, Oxfordin yliopisto ja London School of Economics.

RRS:n avulla yliopistot ovat edistäneet tutkimusjulkaisujen välittömästi avointa ja pitkäaikaista saatavuutta sekä laajemminkin avointa tiedettä. Ne ovat samalla ilmaisseet seisovansa tutkijoidensa takana, jos tarve sitä vaatii. Toistaiseksi yksikään kustantaja ei ole haastanut tutkijoita oikeuteen, ja vain kourallinen kustantajia on julkisesti ilmaissut vastustavansa menettelyä.

Tässä ajassa julkaisujen pitkäaikaissaatavuuden varmistamisen merkitys on kasvanut suuresti. Alkuperäistutkimusta raportoivia julkaisuja tiedetään jo hävinneen saatavilta (katso esimerkiksi Laakso ja Jahn 2021; Nature 2024; Eve 2024). Onkin kestämätön asia niin tieteenteolle kuin tulosten käytettävyydelle, jos aiempia lähteitä ei ole enää saatavissa.

Luotettavaan saatavuuteen sisältyy paitsi pääsy julkaisuun, myös sen tallentaneen julkaisuarkiston luotettavuus – lukijan on voitava luottaa siihen, että julkaisua ei olla sensuroitu jälkikäteen esimerkiksi poliittisilla päätöksillä. On toki huomattava, että artikkeleita vedetään joskus pois julkaisusta tutkimuseettisistä syistä, mutta tieto siitä on silloin myös luotettavasti dokumentoitu ja tuotu esille artikkelin yhteydessä.

Tutkitun tiedon asema yhteiskunnassa voi muuttua nopeastikin, minkä Yhdysvaltojen tilanne on erityisesti kuluvana vuonna ikävästi todentanut. Presidentti Donald Trumpin hallinto on esimerkiksi esittänyt listoja käsitteistä, joita ei tulisi käyttää. On alettu puhua yhä enemmän tieteen ja tutkimuksen huoltovarmuudesta, jolla viitataan tässä yhteydessä siihen, että tieteen jatkuvuus on varmistettu myös erilaisten häiriöiden ja kriisien aikana.

Huoltovarmuuden vahvistamisessa enemmän on enemmän. Suomalaisilla korkeakouluilla on käytössään luotettavat ja taloudellisesti kestävät infrastruktuurit ja palvelut, jotka varmistavat suomalaisiin yliopistoihin affilioituneiden tutkijoiden tutkimusjulkaisuiden pitkäaikaissaatavuutta. Myös rinnakkaistallentamisen käytänteet ovat Suomessa varsin hyvin vakiintuneita. Suomalaisista vertaisarvioiduista tutkimusartikkeleista rinnakkaistallennetaan nykyisin noin 80 prosenttia, joten kehittämisen varaakin ja varmistamisen tarvetta on vielä.

Suomalaisten tutkimusorganisaatioiden ei tule jättää tutkimustuotosten säilyttämistä ja jatkokäytön mahdollistamista vain esimerkiksi ulkopuolisten kustantajien käsiin, vaan osaltaan varmistaa se omilla luotettavilla julkaisuarkistoillaan. On tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan etu, että tutkittu tieto säilyy kaikille avoimena ilman käyttömaksuja tai tarpeettomia pääsyrajoituksia.

Kun tutkija julkaisee artikkelinsa maksumuurin takana, on tyypillistä, että vertaisarvioidun artikkelin rinnakkaistallentamiseen liittyy kustantajan määräämä, yleensä 12–24 kuukautta kestävä julkaisuviive (englanniksi embargo). Sinä aikana rinnakkaistallenne ei saa olla julkaisuarkistossa avoimesti saatavilla. Tutkija joutuu usein myös luovuttamaan sekä käsikirjoituksensa että valmiin julkaisun oikeudet kustantajalle, mikä rajoittaa artikkelin jakamista.

Jos artikkeli julkaistaan avoimesti niin sanottuna open access -julkaisuna, ratkaisee se osan näistä ongelmista. Open access -artikkeli on tyypillisesti välittömästi avoimena kaikille, ja yleensä kirjoittajalla säilyy siihen tekijänoikeus. Tällaisen artikkelin kopio voidaan useimmiten myös tallentaa välittömästi ja avoimesti julkaisuarkistoon.

Vaikka avoin julkaiseminen on monilta osin kannatettavaa, on sen toteutus muuttunut sen alkuperäisistä tavoitteista kirjaimellisesti epäedulliseen suuntaan (katso BOAI 2002). Suurimmat kustantajat perivät avoimesta julkaisemisesta useiden tuhansien eurojen julkaisumaksuja per artikkeli. Yleensä niiden maksaja on tutkijan yliopisto tai tutkimuslaitos.

Vuosittain tutkimusorganisaatiot maksavat julkaisumaksuja globaalisti arviolta kaksi miljardia dollaria (Zhang 2022). Suomessa yksittäisten artikkelimaksujen julkaisumaksuja maksettiin vuonna 2023 yli neljällä miljoonalla eurolla. Julkaisemisen kokonaiskustannuksiin on huomioitava myös organisaatioiden kustantajien kanssa sopimat niin sanotut read & publish -sopimukset, joilla katetaan myös julkaisemisen kuluja. Vuonna 2023 kotimaiset tutkimusorganisaatiot maksoivat näistä sopimuksista yli 25 miljoonaa euroa. (Tiedejatutkimus.fi.)

Julkaisumaksuihin perustuva avoimuus on tutkimusorganisaatioille kallista mutta myös tutkijoita eriarvoistavaa. Jos tutkijalla ei ole rahoitusta julkaisumaksuihin eikä hänen organisaatiollaan ole kustantajan kanssa tehtyä sopimusta, joka kattaisi julkaisumaksut, tutkija ei voi julkaista artikkeliaan avoimena julkaisumaksuja perivissä lehdissä. Ongelma koskee erityisesti matalan tulotason ja keskitulotason maita, vaikka jotkut kustantajat tarjoavatkin niiden tutkijoille alennuksia tai vapautuksia julkaisumaksuista (Kowaltowski ym. 2023).

Välitön avoin julkaiseminen ei kuitenkaan vaadi kalliita sopimuksia ja kalliiden julkaisumaksujen maksamista. Artikkelin voi julkaista maksumuurin takana ja välittömän avoimuuden toteuttaa RRS:n avulla.

Yliopistot ja suuret tutkimusrahoittajat edellyttävät jo nyt tutkimusjulkaisujen rinnakkaistallentamista yliopistojen julkaisuarkistoihin. Rahoittajat ovat alkaneet yhä enenevissä määrin edellyttää tutkimusjulkaisuilta myös välitöntä avoimuutta, mikä tarkoittaa, että julkaisun tulee olla avoin sen julkaisuhetkellä. Esimerkiksi EU:n ja Suomen Akatemian tutkimusrahoitusta koskevissa ohjeissa edellytetään välitöntä avoimuutta ja pitkäaikaissaatavuuden varmistamiseksi myös rinnakkaistallentamista.

Kun alkuperäinen julkaisukanava pysyy suljettuna, rinnakkaistallentamisella voidaan turvata julkaisun avoimuus. Tällöin puhutaan niin sanotusta vihreästä avoimesta julkaisemisesta (englanniksi green oa).

Tutkijalta RRS ei vaadi paljoakaan. Tarjotessaan käsikirjoitustaan julkaistavaksi, tutkija voi halutessaan ilmaista kustantajalle toimivansa organisaationsa edellyttämän RRS-linjauksen mukaisesti. RRS:n käyttöönottaneilla organisaatioilla on yleinen käytäntö, että tutkijalla ei ole kuitenkaan velvollisuutta tähän, jos organisaatio tukee tutkijoitaan ja on ilmaissut RRS-linjauksensa selkeästi ja julkisesti esimerkiksi verkkosivuillaan.

RRS antaa tutkijalle vapautta ja mahdollisuuksia valita itselleen sopiva julkaisukanava, koska hänen ei tarvitse miettiä, täyttääkö jokin lehti rahoittajan vaatimukset tai löytyykö julkaisumaksuun rahoitusta. Tämä helpottaa myös tutkijoiden yhteistyötä, sillä jos yhdenkin yhteisjulkaisun kirjoittajan taustaorganisaatiolla on RRS käytössään, saavat kaikki muutkin kirjoittajat tämän julkaisunsa avoimeksi välittömästi.

Jos yliopisto ottaa käyttöön RRS:n, se voi näin turvata, että tutkijoilla on oikeus rinnakkaistallentaa tuotoksensa. Näin se vastaa julkaistavaksi hyväksytyn artikkelin välittömästä rinnakkaistallentamisesta myös niissä tapauksissa, joissa kustantajat sen itse kieltävät. Kustantajat ovat kuitenkin pääosin suhtautuneet RRS:ään sallivasti, eikä maailmalta ole tiedossa yhtään tapausta, jossa kustantaja olisi haastanut tutkijan tai yliopiston RRS-toiminnastaan oikeuteen.

Onkin koko yhteiskunnan etu, että teemme kaiken voitavamme turvataksemme pääsyn tutkittuun tietoon myös epävakaina ja tieteelle epäedullisina aikoina.

•

Lue myös:

Julkaisumetriikkaa tulee käyttää järkevästi – Suomessa tehdään kansallista yhteistyötä vastuullisuuden edistämiseksi

Tieteen on oltava kommunistista ollakseen tiedettä

Tutkimuksen avoimuuden turvaaminen on osa yhteiskunnan huoltovarmuutta

•

Haluatko pysyä kärryillä uusimmista tiedeartikkeleista? Tilaa Tieteessä tapahtuu -uutiskirje!