Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun loppuraportti nousi alkuvuonna julkisuuteen (Sarvimäki ym. 2026). Sen taustalla oli laaja kokeilu, jonka tarkoituksena oli selvittää poliittisen päätöksenteon tueksi, millaisia vaikutuksia olisi sillä, jos 5-vuotiaat osallistuisivat maksuttomaan esiopetukseen.

Opetushallitus vastasi kokeilun opetussuunnitelman perusteiden laatimisesta ja toimeenpanon tuesta. Kokeilu toteutettiin vuosina 2021–2024 tarkoin suunnitellulla koeasetelmalla, johon osallistui noin 37 000 lasta. Loppuraportin esittämien tulosten mukaan 5-vuotiaiden esiopetukseen osallistuminen ei tuottanut eroja akateemisten ja sosioemotionaalisten taitojen kehittymisessä verrattuna verrokkiryhmään.

Tulokset herättivät kiinnostukseni esiopetuksen tavoitteita ja samalla interventiotutkimuksen hypoteeseja kohtaan. Tarkastelen tutkimusta kehityspsykologisesta näkökulmasta.

Kun tarkastellaan keskeisiä esiopetusta sääteleviä asiakirjoja, lähtökohtana on perusopetuslaki vuodelta 1998. Siinä säädettiin opetuksen yleiset tavoitteet, joiden lisäksi säädettiin tavoite esiopetukselle: parantaa lasten oppimisedellytyksiä osana varhaiskasvatusta.

Esiopetuksen lisätavoitetta täydennettiin valtioneuvoston asetuksella vuonna 2012. Siinä tavoitteeksi asetettiin lasten kehitys- ja oppimisedellytysten edistäminen ja lasten sosiaalisten taitojen ja itsetunnon vahvistaminen. Keinoina mainittiin yhteistyö kotien ja huoltajien kanssa sekä leikki ja myönteiset oppimiskokemukset.

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilua ohjattiin kokeilua koskevalla lailla, jossa luetellaan kokeilun tarkoitukset. Se tuli voimaan vuonna 2020.

Image

Opetusta koskevien lakien ja asetusten toteuttamista ohjataan Opetushallituksen laatimilla määräyksillä ja ohjeilla. Kunnissa on valmisteltava niihin perustuen paikallisia suunnitelmia. Opetushallituksen määräyksissä ei mainita vastuullista asiakirjan laatijaa, työryhmää tai henkilöitä, joita on kuultu asiantuntijoina. Niissä ei ole myöskään lähdeviitteitä taustakirjallisuuteen tai tutkimukseen, jotka avaisivat niiden taustalla olevaa käsitteellistä kehystä.

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun opetussuunnitelman perusteissa 2021 (myöhemmin: kokeilun perusteet) luetellaan kokeilun lakisääteiset tarkoitukset ja mainitaan myös valtioneuvoston asetuksen 2012 mukainen esiopetuksen tarkoitus, joka on lapsivaikutusten osalta monipuolisempi kuin kokeilua koskevassa laissa. Lisäksi mainitaan tavoite, että ”varhaiskasvatus ja siihen kuuluva esiopetus sekä perusopetus muodostavat lapsen kasvun ja oppimisen kannalta johdonmukaisesti etenevän kokonaisuuden ja perustan elinikäiselle oppimiselle” (OPH 2021, 12).

Kokeilun perusteissa ei analysoida, miten esiopetuksen lakisääteiset tavoitteet tulisi huomioida kokeilussa ja mitä tarkoittaa esimerkiksi tavoite lapsen oppimisedellytysten parantamisesta. Sen sijaan siirrytään kaksivuotista esiopetusta ohjaavien yleisten velvoitteiden tarkasteluun, arvoperustaan, oppimiskäsitykseen ja laaja-alaiseen osaamiseen.

Kielenkäytön aikuismaisuus kiinnitti huomiotani ja ryhdyin selvittelemään, mitä tekstin taustalla mahtoi olla. Löysin arvoperustaa, oppimiskäsitystä ja laaja-alaista osaamista koskevaa tekstiä myös vuoden 2018 varhaiskasvatussuunnitelman perusteista ja vuoden 2014 esiopetuksen opetussuunnitelman perusteista. Kaikissa niissä sanotaan, että ”laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen, arvojen ja tahdon muodostamaa kokonaisuutta” ja että ”osaaminen tarkoittaa myös kykyä käyttää tietoja ja taitoja tilanteen edellyttämällä tavalla”. Esiopetuksen osalta todetaan myös, että ”laaja-alaisen osaamisen kehittämisen tehtävä otetaan huomioon kaikessa esiopetuksen toiminnassa: toimintakulttuuria ja oppimisympäristöjä kehitettäessä sekä kasvatus- ja opetustyössä”.

Laaja-alaisen osaamisen alueiksi nimetään asiakirjoissa: ajattelu ja oppiminen, kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, monilukutaito, tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen sekä osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävä elämäntapa. Monilukutaito oli yhdistetty viestintäteknologiseen osaamiseen varhaiskasvatuksen opetussuunnitelman perusteissa 2018. Aika vaativaa 1–6-vuotiaille!

Lopulta keksin, että laaja-alainen osaaminen oli lähtöisin – ilman lähdeviitettä – peruskoulun 1.–9. luokkia varten laadituista perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista vuodelta 2014 (OPH 2014, 20–24). Siinä laaja-alaisen osaamisen tavoitteen kuvaus alkaa yllä mainituilla lauseilla. Varhaiskasvatuksen puolella oli jätetty vain yksi laaja-alaisen osaamisen alue pois verrattuna peruskoulun opetussuunnitelmaan: työelämätaidot ja yrittäjyys. Ilmeisesti se sentään olisi ollut liikaa alle kouluikäisille.

Yritin selvitellä kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun perusteista myös sitä, mitä lisää esiopetuksella oli tarkoitus tuoda 5-vuotiaiden elämään verrattuna siihen, mitä oli esitetty varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 2018. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tavoitteiden tai eri-ikäisten lasten kehityksellisten piirteiden vertailua ei kuitenkaan löytynyt. Kokeilun perusteista löytyi vain lause: ”Kokeilun myötä esiopetuksen piiriin tulee aiempaa nuorempia lapsia, joiden tarpeisiin kiinnitetään erityistä huomiota” (OPH 2021, 13).

Jatkumoa varhaiskasvatuksesta perusopetukseen ei siten toteutettu lasten kehityksellisen etenemisen lähtökohdista vaan kouluistamalla eli vetämällä peruskoululle asetetut tavoitteet esiopetukseen ja varhaiskasvatukseen (englanniksi schoolification). Todettakoon, että laaja-alaisen osaamisen alueiden kuvauksessa on eroja eri asiakirjojen välillä, mutta tarvittaisiin sisällönanalyysi selvittämään, mitä erot ovat ja miten ne vastaavat kehityspsykologista tietoa. Eroavuuksia ei ole käsitteellistetty, eikä niille ole esitetty tutkimusperusteita.

Suunnitelmien ikäkausikohtainen toteutus jäi varhaiskasvatuksen henkilökunnan tehtäväksi. Sama koskee opetuksen tavoitteita viidellä oppimisen alueella, jotka esiintyvät jo 1–6-vuotiaiden varhaiskasvatuksen perusteissa: kielten rikas maailma, ilmaisun monet muodot, minä ja meidän yhteisömme, tutkin ja toimin ympäristössäni ja kasvan, liikun ja kehityn. Erittely puuttuu siitä, miten ne esiopetuksessa täydentyvät varhaiskasvatukseen verrattuna. Kyselytutkimuksen mukaan opettajien perehtymistä opetussuunnitelmiin oli tuettu puutteellisesti (Sulkanen ym. 2025).

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilussa päätuloksina nousevat esiin kokeilu- ja verrokkiryhmän vertailut peruskoulun ensimmäisen luokan alussa lukutaitoa ja matematiikkaa osoittavissa suorituksissa sekä sosioemotionaalisessa käyttäytymisessä (Sarvimäki ym. 2026). Akateemisten taitojen harjoittamista ei mainita esiopetuksen tavoitteissa.

Esiopetuksen tavoitteessa mainitaan, että leikki ja myönteiset oppimiskokemukset ovat edellytyksiä lasten sosiaalisten taitojen ja terveen itsetunnon kehitykselle. Arvioin niitä seuraavassa suhteutettuna lapsikäsitykseen, jossa kehitysedellytyksiä ryhmitellään lapsen toimintaan, merkittäviin ihmissuhteisiin ja kasvuympäristöön (Pulkkinen 2018; Pulkkinen 2022).

Kehityspsykologisesti leikki on hyvin merkittävä lapsen kehitysedellytys. Se edistää lapsen fyysistä, sosiaalista, emotionaalista, esteettistä, kognitiivista, eettistä ja henkistä kehitystä. Vaikka nämä alueet luetellaan erillisinä, ne ovat kytköksissä toisiinsa niin, että sama leikki edistää kehitystä monilla alueilla. Leikin laadulla on olennainen merkitys sen vaikuttavuuteen (Jantunen, Suutarla ja Heino 2019; Saarinen ym. 2023). Vapaassa leikissä, jota aikuiset eivät ohjaa, lapsen ideat pääsevät toteutumaan ja mielikuvitus kehittymään sekä lapsen oma persoona rakentumaan. Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilussa lisääntyi ohjattu leikki.

Leikin ohella kehityksen edellytyksiksi olisi nostettava liikunta ja luova toiminta. Liikunta ei edistä vain lihasten kehitystä ja motorisia ja sosiaalisia taitoja, vaan myös kognitiivisia toimintoja, kuten muistia, ja se ehkäisee jopa oppimisvaikeuksia.

Myös luovan toiminnan harjoittaminen musiikin, kuvataiteiden, tanssin, draaman, tarinankerronnan ja luonnon havainnoinnin kautta on vaikutuksiltaan laaja-alaista. Se ulottuu esteettisen kehityksen ohella sosiaaliseen, emotionaaliseen, kognitiiviseen ja henkiseen kehitykseen, kuten kauneuden kokemiseen. Mielikuvituksen ja kirjoitus- ja lukutaidon välillä on vahva yhteys (Ahonen ja Pulkkinen 2023; Saarinen ym. 2023).

Liikunnan ja luovan toiminnan lisääntymisestä esiopetuksen kokeilussa ei ole mainintaa.

Lapsi voi saada toiminnassaan itsetuntoa vahvistavia myönteisiä oppimiskokemuksia, jos hänelle merkittävät ihmiset antavat hänelle kannustavaa palautetta. Se tyydyttää lapsen pystyvyyden tarvetta, joka on yksi kolmesta psykologisesta perustarpeesta (Deci ja Ryan 2000). Muita psykologisia perustarpeita ovat yhteenkuuluvuuden ja sisäisen autonomian tarve. Herkkyys perustarpeiden tyydyttämiseen on lapsilähtöistä kasvatusta, jonka periaatteet ovat rakkaus, rakenteet ja rohkaisu (Pulkkinen 2025b).

Palaute antaa lapselle käsityksen siitä, mitä häneltä odotetaan, eli luo odotusrakenteita, joihin hän voi verrata käyttäytymistään ja arvioida itsekin, miten hänen toimintansa vastaa odotuksia. Tämä on osa itsesäätelyn kehitystä. Itsesäätelyn asteittainen kehitys näkyy muun muassa keskittymiskyvyssä, ohjeiden kuuntelussa, muiden huomioimisessa ja ruokailun ja pukeutumisen itsenäisyydessä. Minäkäsitystä ja itsetuntoa muovaavat myös sisäisen vapauden tarpeen tyydytys rohkaisemalla itseilmaisuun ja aloitteisuuteen.

Lapselle merkittävät ihmissuhteet tyydyttävät hänen yhteenkuuluvuuden tarvettaan. Jatkuvassa vuorovaikutuksessa syntyy molemminpuolista kiintymystä ja hoivasuhde, joka luo pohjaa sosiaaliselle ja tunne-elämän kehitykselle. Lähtökohtana on suhde vanhempiin. Talousnobelisti James Heckman korostaakin, että panostaminen lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen sekä vanhemmuuden tukemiseen kotikäynnein on yhteiskunnalle tuottava investointi. Se vahvistaa lasten sosioemotionaalista kehitystä, joka puolestaan tukee heidän kognitiivista kehitystään. (Heckman 2025.)

Hoivasuhde voi syntyä myös kodin ulkopuoliseen henkilöön, jos lapsen suhde häneen on pysyvä ja suhde sisältää molemminpuolista kiintymystä. Eri henkilöiden tekemät hoitotoimenpiteet eivät riitä hoivasuhteen syntymiseen (Pulkkinen 2025a). Hoivasuhteeseen ei ole kiinnitetty huomiota varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen suunnitelmien perusteissa, eikä kokeilussa arvioitu henkilöstön pysyvyyttä. Myöskään sitä, miten paljon ja missä lapset saavat myönteisiä oppimiskokemuksia ja rohkaisua itsetunnolleen, ei ole arvioitu.

Esiopetuksen tavoitteen mukaan kehitys- ja oppimisedellytyksiä tulee edistää yhteistyössä kotien ja huoltajien kanssa. Se vastaa YK:n lapsen oikeuksien sopimusta, jonka mukaan ”vanhemmilla tai tapauksesta riippuen laillisilla huoltajilla ja holhoojilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä” (Unicef 1991).  Joskaan asetuksen mainitsema koti ei ole vastuullinen toimija, ja laillisia huoltajiakin on vain pienellä vähemmistöllä. Vuoden 2021 kansallisessa lapsistrategiassa sana ”vanhemmat” korvataan sanalla ”perhe” ja koti sanalla ”arki” (Pulkkinen 2025b). Näyttää siltä, että on vaikea puhua lasten vanhemmista.

Kodin käsite sopii kuvaamaan lapsen lähiyhteisöä. Koti ja päiväkoti tarjoavat lähiyhteisöt, joiden muodostama kokonaisuus on olennainen osa lapsen kasvuympäristöä. Tämän yhteisyyden soisi näkyvän myös siinä, että varhaiskasvatuksen käsite kattaisi kasvatuksen varhaislapsuudessa sekä kodeissa että (kasvatus)instituutioissa (Husa ja Kinos 2001).

Varhaiskasvatuslaissa varhaiskasvatuksen käsite kuitenkin omittiin yhden ammattikunnan tehtäväksi ja koulutusalaksi. Taustalla oli englanninkielisen termin early childhood education and care (ECEC) suomentaminen varhaiskasvatukseksi, mikä heijastuu puhekieleen, koulutukseen ja tutkimukseen. Sananmukaisesti ECEC olisi suomeksi ”opetus ja hoiva varhaislapsuudessa”.

Kokeilun perusteissa ja toteutuksessa yhteistyön laatu vanhempien kanssa jää ohueksi samoin kuin kasvuympäristön muiden puolten huomioonotto. Kasvuympäristö voi olla lapselle stressaava ja kehitystä häiritsevä, jos aikuiset ja lapsiryhmät vaihtuvat, on melua ja kiirettä, pitkiä kuljetuksia, niukasti aikaa vanhempien kanssa ja niin edelleen. Merkittäviä ympäristötekijöitä ovat myös lapsiryhmän ikärakenne, leikkitilat ja välineet, liikuntatilat sisällä ja ulkona ja luovaan toimintaan tarvittavat välineet sekä henkilökunnan osaaminen. Luettelo kuvastaa interventiotutkimuksen vaativuutta erilaisten tekijöiden variaation huomioimiseksi.

Esiopetuksen kokeilussa todettiin kuntien lisänneen kelpoisten opettajien määrää koeryhmässä verrokkiryhmään verrattuna. Varhaiskasvatuksen tutkinto-ohjelmien opiskelijavalinta ja koulutuksen sisältö voivat kuitenkin olla koulutuksen pituutta merkitsevämpiä lapsen kehityksen tuen kannalta. Opetus- ja kulttuuriministeriön laatimassa selvityksessä todetaan, että ”varhaiskasvatuksen koulutusten tuottamasta ammatillisesta osaamisesta tarvitaan ajankohtaista tutkimustietoa” (OKM 2021, 87).

Varhaiskasvatuspalvelujen kehittämiseksi tarvittaisiin indikaattoreita, jotka kuvaavat lapsen kehityksen edellytyksiä toiminnan laadun, ihmissuhteiden ja kasvuympäristön osalta. Niistä koostettua rekisteriä voitaisiin käyttää palvelujen seurantaan, tutkimukseen ja lapsivaikutusten arviointiin.

Lasten kehitystä koskevien suunnitelmien käsitteellisen kehyksen selkeys ja läpinäkyvyys olisivat tarpeen sekä vanhemmille että ammattikasvattajille mutta myös palvelujen rahoittajalle. Monien kehysten huomioonotto ja vertailu edistävät kokonaiskuvan muodostumista tarkasteltavasta asiasta (Hautamäki 2025). Siihen pyritään kehitystieteessä (englanniksi developmental science) (Cairns, Elder ja Costello 1996).

Kehityspsykologisen tiedon, pedagogisen osaamisen ja yhteiskunnallisten näkemysten yhteensovittaminen edistäisi tavoitteiden ja niiden saavuttamisen pohdintaa sekä arvokysymysten ratkaisemista esimerkiksi siitä, millaista toimintaa yhteiskunta on valmis tarjoamaan maksuttomasti. Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilussa pääindikaattorit vaikutuksista keskittyivät kouluun suuntautuviin akateemisiin taitoihin, mutta voisiko maksutonta olla sellainen toiminta, joka tuottaa ikäkauden mukaisia vahvuuksia elämää varten?

Toinen arvokysymys koskee sitä, miten koulutuksellinen tasa-arvo vahvistuu. Odotus, jonka mukaan akateemisten taitojen harjoittaminen esiopetuksessa kaventaisi oppilaiden välisiä eroja, ei ole kehityksellisesti perusteltua. Toiset lapset hyötyvät opetuksesta enemmän kuin toiset, eikä oppimiselle voi asettaa kattoa. Voisiko koulutuksellinen tasa-arvo olla perustan vahvistamista esimerkiksi kielitaidon, sanavaraston ja itsesäätelyn alueilla?

Kolmas kysymys on se, arvioidaanko lapsen suoritteita vai kehityksen edellytyksiä eli kasvuympäristöä. Lasten suoritteiden arviointi on ennustearvoltaan kyseenalaista, koska lasten kehitys etenee yksilöllisesti ja riippuu siitä, millaisia vaikutteita he saavat. Kasvuympäristö heijastuu lapsen kehitykseen pitkällä aikavälillä, kuten Lapsesta aikuiseksi -tutkimus on osoittanut (Pulkkinen 2017).

Suomessa on hyvät perinteet varhaiskasvatuspalveluille (Pulkkinen 2024). Monissa maissa oppivelvollisuus alkaa jo 4–5-vuotiaana brittimallin mukaan. Ison-Britannian aikaisin alkava koulujärjestelmä luotiin teollistumisen alkaessa, koska oli halvempaa sijoittaa lapset koulumaiseen ympäristöön kuin tuottaa heille lastentarhatoimintaa. Tavoite oli mahdollistaa äitien työssäkäynti. Suomessa on menetelty toisin, ja oppivelvollisuus alkaa 7-vuotiaana, keskilapsuudessa.

Tutkimukset osoittavat, että harjoituksella saavutetut lasten osaamiserot katoavat pian, jos harjoitetaan toimintaa, johon lapsi ei ole vielä saavuttanut sopivaa kypsyyttä. Silloin käytetään aikaa sellaisen opettamiseen, jonka lapsi oppii myöhemmin nopeasti, ja viedään aikaa lapsen kehitystasolle ominaiselta toiminnalta. Tämä puoltaa myöhemmin alkavaa oppivelvollisuutta.

Hyvä suomalainen lapsuus tuli 2000-luvun alussa tunnetuksi, kun suomalaiset koululaiset kuuluivat kärkijoukkoon OECD:n organisoimassa PISA-tutkimuksessa 2003 ja 2006 sekä Unicefin vertailussa lasten hyvinvoinnista (Unicef 2007). Lisäksi OECD:n vertaillessa lastenhoitopalveluita eri maissa suomalainen ja yleensä pohjoismainen kouluikää edeltävä lapsuus ja holistinen kasvatus saivat suurta arvostusta (Starting Strong I 2001 ja II 2006; Bennett 2010). Samalla suhtauduttiin kriittisesti Pohjoismaiden ulkopuolella esiintyvään ilmiöön, josta käytettiin käsitettä kouluistaminen.

Kouluistamisella tarkoitetaan lapsen muokkaamista investointina yhteiskunnan tulevaisuutta varten, opetussuunnitelmia, opettajien koulutukseen mallin ottamista kouluikäisiä opettavien koulutuksesta, pedagogiikan dominoimista ja kielellisten ja numeeristen taitojen käyttöä kehityksen kriteereinä. Globaalin taloudellisen kilpailun takia paineet tähän suuntaan ovat Suomessakin voimistuneet, ja lapsilähtöisyys on vähentynyt varhaiskasvatuksessa (Pulkkinen 2026).

Olisiko näitä paineita mahdollista torjua ja jatkaa varhaiskasvatuspalvelujen rakentamista hyvän suomalaisen lapsuuden perustalle? Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilusta saadut tulokset viittaavat siihen.

•

Lue myös:

Miten digitaalisissa ympäristöissä toimiminen vaikuttaa lasten oppimiseen

Suomen Afrikkaan suuntautuvan koulutusviennin pullonkaulat

Vanhemmuus on valahtanut aallon pohjalle – Miten näin on käynyt ja miten sieltä voitaisiin päästä takaisin ylös

•

Haluatko pysyä kärryillä uusimmista tiedeartikkeleista? Tilaa Tieteessä tapahtuu -uutiskirje!