Kategoriat
Uutiset
Image
Suomessa toteutettiin tiettävästi maailman ensimmäinen lepakoiden pitkäaikaisseuranta – Tulokset osin yllättäviä
Image
Tieteessä tapahtuu -lehti on nyt 40-vuotias – Julkaisimme uudelleen ensimmäisen vuosikerran
Image
Tutkimus: Pienituloisuus ja mielenterveysongelmat vaikuttivat koronarokotteen ottamiseen
Image
Yliopistojen todistusvalinnan uudistus etenee – Uuden pisteytystyökalun luonnos julkistettu
Image
Eduskuntaan valittiin 15 tutkijakoulutuksen saanutta – Eniten tohtoreita kokoomuksen eduskuntaryhmässä
Image
Tieteellisten seurain valtuuskunnan tiedepalkinnot Tapio Onnelalle ja Suomen musiikkitieteelliselle seuralle
Image
Tampereen yliopiston rehtoriksi Keijo Hämäläinen – Siirtyy tehtävään Jyväskylän yliopiston rehtorin paikalta
Image
Raportti: Lähes puolet kansainvälisistä tutkinto-opiskelijoista pitää todennäköisenä muuttoa pois Suomesta opintojen jälkeen
Image
Suomalainen tutkimusryhmä: Eläimet oppivat toisiltaan, millä voi olla kauaskantoisia seurauksia
Image
Hallitus päätti: Yliopistoille ja ammattikorkeakouluille uusia koulutusohjelmia, kaksi hakemusta hylättiin