Masennus on niin yleinen sairaus, että se on Suomessakin nimetty kansansairaudeksi. Se on myös yleisin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen.

Moni kuvittelee, että masennus olisi yksi ja yhtenäinen sairaus, jolla on jokin selkeä syy. Masennuksen filosofia on uskonnonfilosofian dosentti Aku Visalan teos, joka ottaa lähtökohdakseen tämän ajatuksen kyseenalaistamisen. Ei ole olemassa yhtä masennusta, on vain masennuksia.

Masennuksen synnyssä saattaa tapauksesta riippuen olla osansa aivoilla, geeneillä, psykologialla ja yhteiskunnalla, mutta itse masennus ei kuitenkaan palaudu niistä mihinkään. Kirja esittää paljon argumentteja yksipuolisia teorioita kumoamaan.

Masennus tarvitsee filosofiaa, joka pystyy pureutumaan pinnan alle: ihmettelemään, kyseenalaistamaan selviöitä ja tarkastelemaan asioita monelta, usein aivan vastakkaiseltakin, kannalta.

Ulkokohtainen masennusdiagnoosi saattaa sivuuttaa potilaan oman kokemuksen tilastaan. Sitä ei voi mitata, vaan vain ymmärtäminen avaa tien masentuneen sisäiseen, subjektiiviseen maailmaan. Ymmärtäminen voi tietysti olla helpompaa, jos ymmärtäjällä itsellään on tai on ollut samankaltaisia kokemuksia kuin masennuksen monttuun pudonneella.

Myös kirjan kirjoittaja tunnustaa kärsineensä itse masennuksesta. Näin hän voi tarkastella aihetta sekä tieteen näkökulmasta että subjektiivisen kokemuksen näkökulmasta, ja nämä täydentävätkin kirjassa toisiaan varsin onnistuneesti.

Kaiken kaikkiaan masennusdiagnoosin takana voi olla hyvin erilaisia oireiden yhdistelmiä. Tilanne on tässä suhteessa samanlainen kuin dosentti Mona Mannevuon kirjassa Väsymyksen aika (2025), joka käsittelee väsymykseen liitettyjä sairauksia 1800-luvun neurasteniasta tämän päivän aivosumuun. Diagnoosit voivat pitää sisällään erilaisten oireiden ryppäitä – paljastaen samalla sairausluokittelun väkinäisyyden ja keinotekoisuuden.

Muutamaan sanaan tiivistettynä masentunut kokee usein olevansa jonkinlainen elävä kuollut: zombie, joka eroaa tavallisesta zombiesta lähinnä siinä, ettei hän välttämättä jaksa edes raahustaa eteenpäin. Vakavasti masentunut saattaa vain maata hiljaa liikkumattomana vuoteessaan.

Masentunut ei mielestään ole mitään, ei pysty mihinkään eikä ole koskaan pystynyt eikä koskaan tule pystymään – ainoa, mihin hän pystyy, on omasta kurjuudestaan valittaminen. Pahimmassa tapauksessa mielessä pyörivät alinomaa itsetuhoiset ajatukset.

Kirja analysoi masentuneen mielen rakennetta hyödyntäen esimerkiksi mielialan käsitettä. Masentunut mieliala tuottaa synkkiä tunteita, joiden läpi maailma näyttää mustalta. Masentuneen kuva maailmasta, itsestään ja mahdollisuuksistaan muuttuu, ja kynnys päästä ylös synkkyyden suosta ja nähdä yli vääristymien on vaikea ylittää.

Masentuneen elämä tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä. Silloin masennus vääristymineen on vallannut koko ihmisen ja tehnyt hänet ulkopuoliseksi omalle itselleen ja elämälleen.

Kirja pohtii myös, voiko masennuksesta olla hyötyä. Esimerkiksi Hitlerin ja Stalinin keskitysleireillä vangeilla oli kaksi mahdollisuutta: joko muuttua hirviöiksi tai kohota moraalisesti kaiken pahan yläpuolelle – monet valitsivat jälkimmäisen. Esimerkiksi kirjailija Aleksandr Solženitsyn, joka virui Stalinin vankileireillä, vaihtoi marksismin kristinuskoon.

Kristinusko voikin kirjan mukaan hyvän, suojelevan Jumalan hahmossa suojella myös masennukselta. Toisaalta masentunut voi pitää tilaansa Jumalan rangaistuksena synneistä, jotka näyttävät hänen silmissään valtavilta. Toisaalta kristinuskossa ajatellaan, että Jeesus koki äärimmäistä kärsimystä niin kuin masentunutkin.

Tähän lisäisin, että monet uskoon tulleista ovat menettäneet kaiken – usein niin henkisesti kuin fyysisestikin – ja pudonneet maailman pohjalle, mutta Jeesuksen voimalla he ovat nousseet sieltä ylös. Jeesus siis voi joskus toimia lääkkeenä, ei vain lievään ja keskivaikeaan, vaan myös kaikkein syvimpään masennukseen.

Vasta kirjan lopussa alkaa varsinainen masennuksen filosofia. Esiin tuodaan esimerkiksi Sören Kierkegaardin ja Jean-Paul Sartren eksistentialismi sekä Arthur Schopenhauerin pessimismi. Esimerkiksi Sartrelle elämä on merkityksetöntä, maailma autio vailla Jumalaa, ihminen yksin ja ahdistunut lukemattomien vapaiden valintojen edessä. Mutta yksilö voi itse omasta vapaudestaan käsin luoda arvoja ja merkityksiä elämälleen.

Nykyään elämme aikaa, jossa ihmistä pommitetaan äärimmäisen negatiivisilla asioilla joka puolelta samanaikaisesti ilmastonmuutoksen, vihapuhujien, kovan kapitalismin, sotahullujen diktaattorien ja muiden vastaavien toimesta, ja kaiken yllä leijuu elämän totaalisesti tuhoavan ydinsodan uhka. Voisi ajatella, että ne, jotka eivät masennukseen sairastu, ovat kenties sisältä niin kuolleita ja paatuneita, etteivät enää edes pysty masentumaan.

Kuolema, kaiken loppu, on tietysti kaikkein ahdistavin ja masentavin asia – kuolemaan ja masennukseen olisi ehkä voitu paneutua kirjassa enemmänkin. Kuoleman edessä jokainen ihminen on yksin ja avuton.

Kirja on joka tapauksessa varsin kattava ja toimiva esitys siitä, mitä masennus tai masennukset ovat ja miten masentuneet voivat hyödyntää filosofista viisautta tilansa syvempään ja monipuolisempaan ymmärtämiseen – ja mahdolliseen vapautumiseen siitä. Kirjoittajan omakohtainen kokemus tuosta tavallisille ihmisille poikkeuksellisesta tilasta tuo kirjaan eksistentiaalista syvyyttä ja filosofista vertaistukea.

•  

Lue myös:

Hysterian historia ja nykyhetki – arviossa Massahysteria

Moderni elämä tuottaa pohjatonta väsymystä – arviossa Väsymyksen aika

Viisaat työntekijät, tyhmät systeemit – arviossa Tyhmä työelämä