Image

Sitä aina välillä kuulee väitteen, etteivät humanistisen tai laadullisia menetelmiä käyttävien yhteiskuntatieteiden tutkimustulokset vaikuttaisi mihinkään. Että turhaa hommaa. Että ei pitäisi rahoittaa tai ainakin pitäisi valikoida rahoitettaviksi vain sellaisia tutkimushankkeita, jotka poliitikko tai somekeskustelija kykenee tunnistamaan tarpeellisiksi.

Jostain syystä kuitenkin kaikki diktaattorikokelaat ryhtyvät heti valtaan päästyään järjestelmällisesti sensuroimaan ihmistieteellistä tutkimusta ja uudelleenkirjoittamaan sen tuloksia. Miksi ihmeessä he niin tekevät, jos tutkimus ei vaikuta mihinkään?

Tutkimustulosten uudelleenkirjoitusta tarvitaan, koska oman maan pitää olla erinomainen, kansan kunnollista ja historian ylväs. Siksi esimerkiksi Venäjän suuriin kaupunkeihin on perustettu ”Venäjä, minun historiani” -museoita ja -sankarihistoriapuistoja, joissa mahtaileva isänmaallisuus nojautuu häikäilemättömään näennäistieteeseen.

Yhdysvaltain nykyinen presidentti näyttää kaipaavan jotain samankaltaista kuin Venäjällä. Hän on näet ryhtynyt määräilemään, mitä koulutus- ja tutkimuslaitos Smithsonian Institutionin museoissa saa kertoa maan historiasta. Vaikuttaa siltä, että ainakaan ei saa tuoda esille mitään ikävää vähemmistöjen kohtelusta.

Autoritaarisesti johdetuissa maissa on myös tapana määrätä, mitä ei saa tutkia. Merkittävä osa näistä määräyksistä kohdistuu ihmistieteisiin. Omalla alallani tämä johti aikanaan Itä-Euroopassa korkeatasoiseen logiikan alan tutkimukseen, koska logiikka oli sellainen filosofian osa-alue, jota sai tutkia melko lailla rauhassa. Esimerkiksi poliittista filosofiaa sai tehdä vain yhdenlaista.

Yhdysvalloissa valtion rahoittamassa tutkimuksessa on viime aikoina siirretty ”lisätarkastuksiin” rahoitushakemuksia ja jo rahoitettuja hankkeita, jos niiden tutkimussuunnitelmissa mainitaan tiettyjä sanoja. Monet toimittajat ovat koettaneet selvittää, mitkä kaikki sanat johtavat tarkastukseen. Listalla on tietysti ”ilmastokriisi”, ”ilmastotiede” ja ”puhdas energia”. Valtaosa sanoista on kuitenkin sellaisia, joita käytetään lähinnä ihmistieteissä, kuten ”kulttuuriperintö”, ”vammaisuus”, ”diskriminaatio”, ”monimuotoiset yhteisöt”, ”tasa-arvo”, ”etnisyys”, ”gender”, ”vähemmistö” ja ”identiteetti”.

Vaikuttaa siis siltä, että autoritaariset johtajat pitävät kuin pitävätkin humanististen tieteiden ja yhteiskuntatieteiden tuloksia yhteiskunnallisesti vaikuttavina. Sensuuria on muuten vaikea selittää.

Silti joka vuosi kun Suomen Akatemia julkaisee kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan rahoituspäätökset, suomenkielisessä somessa alkaa möykkä siitä, että miksi ihmeessä tällaista nollatutkimusta rahoitetaan. Olen koettanut ymmärtää, mistä tämä johtuu.

Yksi vaihtoehto on, että somekriitikot ymmärtävät tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden liian kapeasti. He mahdollisesti samastavat vaikuttavuuden taloudelliseen vaikuttavuuteen. Ihmistieteellinen tutkimus tosiaan harvoin johtaa uusiin patentteihin. Mutta tutkimus voi vaikuttaa monella muullakin tavalla.

Toinen vaihtoehto on yksinkertaisempi. Kriitikot saattavat hyvinkin älytä, miten ihmistieteet vaikuttavat yhteiskunnassa. He vain eivät pidä niiden vaikutuksista.

•

Lue myös:

Kuka tarttuu toimeen, kun tiedettä uhataan?

Miksei tätä ole tutkittu?

Putinin Venäjällä historiantutkimusta taivutetaan ideologian tarpeisiin

•

Haluatko pysyä kärryillä uusimmista tiedeartikkeleista? Tilaa Tieteessä tapahtuu -uutiskirje!