Akateemikko Riitta Harin kirjan nimi on paljonpuhuva. Kysymys siitä, mitä jos sinulla olisi kanan aivot, vihjaa siihen, että aivoissa asustaisi kaikki ajattelusta tuntoihin. Jos siis aivoni vaihdettaisiin kanan aivoihin, alkaisin motkottaa ja etsiä siemeniä syötäväksi. En osaisi edes vastata, jos minulta kysyttäisiin, oletko kana vai ihminen. 

Voin heti todeta, että kirja ei väitä, että aivot ovat kaikki kaikessa. Toki aivotutkija kartoittaa ja selittää tarkasti, millainen ihmisen ruumiinosista monimutkaisin on rakenteeltaan ja miten se toimii. Hän tekee sen niin kansantajuisesti eläviä ja yksinkertaisia esimerkkejä viljellen, että kirja kävisi oppikirjaksi niin yliopistossa kuin lukiossakin. 

Tässäpä yksi havainnollinen tiivistys evoluutiosta: ”Ajatellaanpa, että kuvitteellinen matkailija olisi lähtenyt maapallon syntyessä taivaltamaan maantietä pitkin Utsjoen harmaakivikirkolta kohti Helsingin Senaatintorilla sijaitsevaa Aleksanteri II:n pronssipatsasta. Matkaa on noin 1 280 kilometriä. Lähtöpaikasta noin 150 kilometrin päässä Ivalon seudulla syntyi elämä. Runsaan 700 kilometrin kohdalla Oulun ja Kokkolan korkeudella, syntyivät ensimmäiset tumalliset eliöt. Lahdesta etelään lähdettäessä, vajaan 100 kilometrin päässä Helsingistä, alkoi syntyä nisäkkäitä, ja kulkijan päästyä Vantaalle dinosaurukset jo kuolivat sukupuuttoon. Ihmisen suku Homo syntyi Hakaniemen torin ja Kaisaniemen välillä. Suomen Pankin kohdalla, vain 80 metriä ennen määränpäätä, syntyi nykyihminen Homo Sapiens.”

Kirja purkaa myös joitain syvälle syöpyneitä myyttejä. On esimerkiksi toisteltu paljon ajatusta, joka mukaan ihmisillä olisi metsästäjä-keräilijän aivot, mutta se ei pidä paikkaansa. Ihmisellä on ollut samanlaiset aivot jo kauan ennen metsästäjä-keräilijöitä. Niin ikään jako loogiseen vasempaan ja luovaan oikeaan aivopuoliskoon on silkkaa huuhaata. Aivot ovat verkosto, jossa aivopuoliskot tekevät yhteistyötä.

Aivot eivät myöskään ajattele, opi, päätä tai niin edelleen, vaikka näin kuulee usein sanottavan. Esimerkiksi oppiminen on sen sijaan tulosta aivojen, mielen ja ympäristön yhteistyöstä.

Kirja välttää aivotutkijoita houkuttelevan ansan, jossa kaikki ihmisessä oleva palautettaisiin aivoihin. Ihminen muodostuu monista tekijöistä, joista ympäristö ei suinkaan ole vähiten tärkein. Ihmisen mieli, aivot ja ympäristö muodostavat kokonaisuuden, jossa ne vaikuttavat toisiinsa. Kirjan sanoin mieli on suhde aivojen ja ympäristön välillä. Näin vältetään myös klassiset aihetta koskevat filosofiset ongelmat, kuten mieli-ruumis-jaottelu, vapauden ja ajattelun samastaminen mielen kanssa ja ruumiin koneen kanssa sekä kysymys siitä, missä kohdassa aivoja mieli sijaitsee.

Kirjan ansioita on, että se löytää uusia näkökulmia vanhoihin asetelmiin. Yksi on kysymys tahdon vapaudesta. Filosofian historiassa tästä on käyty juupas-eipäs-väittelyä siinä mielessä, että jotkut ovat väittäneet, että kaikki on ennalta määrättyä ja että aivot tuottavat ajatukset samaan tapaan kuin munuaiset virtsaa. Toiset taas ovat esittäneet, että yksilö pystyy itsenäisesti ulkoisista voimista vapaana päättämään, mitä hän tekee ja ajattelee. Ilman tätä vapautta ei heidän mukaansa olisi myöskään vastuuta.

Kirjan mukaan ihmisen tahto on osittain vapaa – onneksi. Esimerkiksi kun kirjoitan tätä tekstiä, en tietoisesti valitse, miten sormeni yksityiskohtaisesti liikkuvat milläkin näppäimellä, eikä kirjoittaminen silloin sujuisikaan. Kirjoittaminen ja muut ihmisen liikkeet sujuvat automaattisesti, kun hermosto tekee ja säätää liikkeiden valintojen yksityiskohdat.

Sama juttu on muistin kanssa. Jos ihmisen muisti olisi täydellinen ja hän muistaisi aivan kaiken pienimpiä yksityiskohtia myöten, niin päähän siinä räjähtäisi. Voisin jatkaa ja todeta, että esimerkiksi taiteilija Juice Leskisen (1950–2006) muisti oli kuulemma aivan ainutlaatuisen hyvä ja tarkka, mutta oliko tämä osasyy siihen, että Leskinen nautti pullokaupalla alkoholia, tuota unohduksen tuovaa juomaa, joka vapauttaa mielen muistamisen taakasta?

Kirjassa viitataan vaaroihin, joita erilaiset päihteet aiheuttavat aivoille. Ja varmasti aiheellisesti. Mutta kun kirjassa varoitetaan, että jo vähäinenkin kannabiksen käyttö muuttaa aivoja, voisi jatkaa kysymällä, että mihin suuntaan kannabis niitä sitten muuttaa. Eihän muutos sinänsä ole mikään paha asia.

Väitettä päihteiden vaaroista toistellaan muuallakin kirjassa fraasimaisesti. Aivojen muutoksen pitäminen negatiivisena asiana on kuitenkin sikäli outo, että kirja korostaa monessa kohdassa, että aivot muuttuvat koko ajan. Niitä muuttavat niin ympäristö kuin kaikki, mitä niiden kantaja tekee ja ajattelee. Siksi tätä ajatusta oltaisiin voinut kehitellä enemmän.

Kirjassa myös toistuu sanonta ”me ihmiset”. Esimerkiksi me ihmiset olemme luonteeltamme sosiaalisia ja sosiaalisuuden puute jopa vaarallista. Toisaalta filosofi Friedrich Nietzschen (1844–1900) nimi esiintyy kirjassa useammin kuin kerran. Nietzsche taas ylisti yksinäisyyttä luovuuden ja omaperäisyyden edellytyksenä. Hän piti neroa yksinäisistä ylhäisimpänä ja halveksi suuria luomiskyvyttömiä ihmismassoja.

Toisaalta kirjassa todetaan, että nerous on sielullisten voimien vajavaisuutta. Kun tavallinen ihminen toimii rutiininomaisesti ja automaattisesti toimintaansa tiedostamatta, neron toiminta on epävarmaa ja problemaattista. Juuri siksi nero tulee toiminnastaan tietoiseksi.

Tätä voisi jatkaa Nietzscheä mukaillen, että terve nero on mahdottomuus, ja meidän yhteiskunnassamme diagnosoidaan nykyään kaikki epätavallinen ja poikkeava sairaudeksi. Siksi Nietzschen kaltaiset poikkeusyksilöt ovat kuolleet tai kuolemassa sukupuuttoon, ja samalla voi mennä koko kulttuuri, ainakin korkeampi sellainen.

Mitä sitten tapahtuu, jos minulle siirretään kanan aivot tai vaihdan aivoja kanan kanssa? Koska kirjaa on osoittanut, että aivotkin kurottavat itsensä ulkopuolelle, en muuttuisi kotkottajaksi mutta tuskin jäisin ihmiseksikään. Sama tietysti pätisi kanaan. Mutta millaisiksi sitten muuttuisimme, siihen en tästä perusteellisesta kirjastakaan vastausta löytänyt.

• 

Lue myös:

Haavoitun, olen siis olemassa – Nähdäänkö haavoittuvuus nykyään mielenterveyden häiriönä?

Muisti toimii kuin taidemaalari – Teos korjaa virheellisiä käsityksiä muistista

Viisaat työntekijät, tyhmät systeemit