Pariutumisen aakkoset – Monipuolinen teos eläinten seksistä ja perhe-elämästä

Koristeellinen.

Pariutumisen aakkoset – Monipuolinen teos eläinten seksistä ja perhe-elämästä

Eläinten seksistä ja perhe-elämästä tiedetään monta asiaa, mutta selittämättömiäkin ilmiöitä riittää. Uudessa teoksessa tiedettä ei kuvata erehtymättömänä, mikä on tiedekirjalta arvokkain yleistajuistaminen, mitä paperille voi konsanaan painaa, Jari-Pekka Tamminen kirjoittaa.
Jari-Pekka Tamminen
Image
Eläimellistä parinvalintaa -kirjan kansi.
Ulla Tuomainen
Eläimellistä parinvalintaa. Seksi ja perhe-elämä eläinten maailmassa.
Gaudeamus 2022

Miksi koiras kosii ja naaras valitsee? Miksi koiras uhraa paljon voimavaroja naaraan vokotteluun, vaikka onnistuminen on epävarmaa? Miksi suvullista lisääntymistä eli seksiä on olemassa? Miksi on koiraita? Näihin kysymyksiin antaa vastauksia Ulla Tuomaisen kirja Eläimellistä parinvalintaa.

Teos painottuu seksiin ja perhe-elämään eläinten maailmassa. Tuomaisen mielestä lisääntyminen on ollut suotta sivuosassa evoluutiobiologiasta kirjoitettaessa, ja hän tuokin esille ansiokkaasti erilaisia näkökulmia lisääntymiseen. Kirjan vahvuutena voidaan pitää sen monipuolisuutta.

Tuomainen täydentää hyvin Pirjo Koskisen ja Petri Nummen Lisääntymisen vimma -kirjassa esittelemiä ajatuksia itsekkäistä perintötekijöistä, jotka Richard Dawkins on tuonut keskusteluun. Tuomainen valaisee Dawkinsin ajattelua huomattavasti yksityiskohtaisemmin ja selvemmin kuin Koskinen ja Nummi, mikä varmasti tekee oikeutta biologien valtavirta-ajattelulle.

Eläimellistä parinvalintaa ja Lisääntymisen vimma -kirjoja ei voi olla vertaamatta keskenään, sillä ne on julkaistu samoihin aikoihin ja ne käsittelevät samoja aiheita. Niiden merkittävin ero on siinä, että Eläimellistä parinvalintaa on vertaisarvioitu tiedekirja. Tuomaisen kirjoitustapa on kauniin tieteellinen, sillä epävarmoihin pohdintoihinkin viitataan aina tieteellisellä tutkimuksella. Koulutukseltaan Tuomainen on ekologian ja evoluutiobiologian tohtori.

Sukusolut ja sukupuoli

Kirja aloittaa sukusoluista ja suvullisen lisääntymisen evoluutiosta, mikä on oikein luontevaa. Myös biologinen sukupuoli määritellään johdannon ensimmäisellä sivulla.

Teoksessa käydään mielenkiintoisella tavalla läpi, miten yksisoluisten eliöiden sukusoluilla ei ole yleensä kokoeroa toisin kuin monisoluisilla eliöillä. Monet tutkijat pitävät sukusolujen kokoeroa syynä koiras- ja naarasrooleihin, mutta varmuutta tästä ei vielä ole. On huomioitavaa, että samankokoisten sukusolujen eliöillä ei ole sukupuolirooleja. Näillä eliöillä puhutaan pariutumistyypeistä, joita voi olla muutamista tyypeistä jopa tuhansiin.

Tämäkään kirja ei valitettavasti vastaa siihen, miten biologit määrittelevät sellaiset yksilöt, jotka eivät tuota sukusoluja ollenkaan. Asiaa kyllä sivutaan kertomalla, että jotkut hyönteistyöläiset ovat vain sukusolujen tuottamisesta pidättäytyviä naaraita.

Sukupuolista tehtyihin päätelmiin nojaavien banaanikärpästutkimusten kohtaama arvostelu on eritelty poikkeuksellisen kattavasti. Kirjassa tiedettä ei muutenkaan kuvata erehtymättömänä, mikä on tiedekirjalta arvokkain yleistajuistaminen, mitä paperille voi konsanaan painaa. Kirjassa ei toisaalta kerrota, ovatko biologian kokeet toistettuja, vaikka ne ovatkin vertaisarvioituja. Esimerkiksi tilastotieteitä saatetaan käyttää elämätieteissä kyseenalaisesti rohkeita johtopäätöksiä tehden.

Ehkäisypillerien hormonit voivat vaikuttaa vesistöissä kalojen sukupuolijakaumaan.

Lähes kaikilla eliölajeilla sukupuolijakauma on tasainen, joten naaraita ja koiraita on suurin piirtein saman verran. Luonnonvalinta tasoittaisi muut jakaumat, sillä tällöin jommankumman sukupuolen synnyttäminen olisi suotuisampaa kuin toisen. Tosin ehkäisypillerien hormonit voivat vaikuttaa vesistöissä kalojen sukupuolijakaumaan.

Jotkut kalalajit kykenevät myös vaihtamaan sukupuoltaan elämänsä aikana. Vaihto naaraasta koiraaksi kestää sinipäähuulikaloilla vain kahdeksan päivää. Kaksineuvoisuus on määritelty kirjassa tarkasti siten, että kaksineuvoisuutta voi olla kahdenlaista. Eliö voi vaihtaa sukupuoltaan tai sitten eliöllä voi olla eri sukupuolia samaan aikaan.

Nisäkkäillä ja linnuilla perintötekijät määrittävät sukupuolen, mutta kaloilla myös veden happamuus, lämpötila ja happipitoisuus vaikuttavat sukupuoleen. Päiväntasaajalla lämpötila vaikuttaa eniten mutta korkeammilla leveysasteilla ei lainkaan.

Lisääntymismarkkinoiden kaikkivoipuus

Suvuton lisääntyminen on paljon tehokkaampaa kuin suvullinen, koska siinä ei mene aikaa kumppanin etsintään. Naaraan perintötekijät siirtyvät siinä kokonaisuudessaan seuraavalle sukupolvelle. Toisaalta suvullinen lisääntyminen luo uusia yhdistelmiä perintötekijöille, mikä vuoksi haitalliset mutaatiot eivät pääse lisääntymään ja vastustuskyky tauteja ja loisia vastaan paranee.

Matemaattisten mallien mukaan suvuttoman ja suvullisen lisääntymisen vaihteleminen on kaikkein tehokkainta.

Suvuton lisääntyminen kielii hyvää sopeutumista tai muuttumattomia olosuhteita. Kirjassa mainitaan tästä esimerkkinä komodonvaraanin lisääntyminen suvuttomasti vankeudessa. Suvullinen lisääntyminen on kannattavaa, jos kumppanin valitsee huolella tai muuttuvat ympäristöolot vaativat sitä. Stressi voi kuitenkin laukaista suvullisen lisääntymisen tarpeen. Matemaattisten mallien mukaan suvuttoman ja suvullisen lisääntymisen vaihteleminen on kaikkein tehokkainta.

Kirjassa on näppärästi kuvailtu koiraiden lisääntymisstrategioita. Kookkaat koiraat saavat yleensä parhaat soidin- ja pesäpaikat, jolloin pienempikokoisten koiraiden on kehitettävä muita strategioita. Näitä ovat esimerkiksi hiiviskely tai kivesten koon suurentaminen, sillä suuremmat kivekset tuottavat enemmän siittiöitä. Toisaalta koiraat voivat olla äärimmäisen pieniä naaraisiin verrattuna.

Pesä on tärkeä parinvalinnan tekijä monella lajilla, minkä vuoksi koiraat joskus käyttävät aikaa pesien koristeluun. Koiraat voivat lisäksi tarjota naaraille ravintoa päästäkseen parittelemaan. Myös matkiminen vaikuttaa parinvalintaan, sillä ihmisnaaraat saattavat valita pariutumiskumppanikseen sellaisen ihmiskoiraan, jonka muut naaraat ovat jo valinneet, koska tällöin kyseessä on todennäköisesti hyvä koiras.

Aktiivinen kosinta kasvattaa lisääntymismenestystä, ja hyväkuntoiset koiraat kosivat enemmän. Tämä voi selittää, miksi valinnalle on kuitenkin tarvetta, vaikka naaraat valitsisivatkin aina parhaat koiraat.

Kirjassa pääsee esille myös kysymys jälkeläisten hoivaamisesta. Sukupuolen edustajien lukumäärä vaikuttaa siihen, kumpi sukupuoli hoitaa lapsia ja kumpi kilpailee. Varmuus omasta isyydestä lisää koiraan hoitohaluja.

Samaa sukupuolta olevat pariskunnat ovat eläinkunnassa yleisiä, ja ne saavat jälkikasvunsa selviytymään paremmin kuin yksinhuoltajat. Lisäksi niiden avulla ehkäistään sosiaalisia konflikteja. Näin on esimerkiksi samaa sukupuolta olevien simpanssi- ja delfiinipariskunnilla.

Salattua valintaa

Kirjoittaja nostaa erinomaisesti esille, kuinka miespuolisilla tutkijoilla on ollut vaikeuksia hyväksyä, että naaraalla on merkittävä rooli lisääntymispäätöksissä. Naaraan kiihottumisella voi olla vaikutusta hedelmöittymisessäkin, mutta tutkimus on tähän saakka painottunut liiaksi koiraisiin.

Naaraan salatulla valinnalla tarkoitetaan sitä, että naaraat voivat paritteluajan, -paikan ja -keston valikoinnilla vaikuttaa siihen, mitkä siittiöt hedelmöittävät munasolun. Myös lisääntymiskanavan nesteet, munasolujen pinnan valkuaisaineet ja siemennesteen varastoiminen voivat valikoida siittiöitä. Miten siis lopulta perustellaan sitä, että naaras panostaa laatuun ja koiras määrään? Voiko olla olemassa tilanteita, joissa koiraalle koituisi vähemmän vaivaa jälkeläisten huolehtimisesta kuin määrän perässä juoksemisesta?

Ihmisnaaraan orgasmin mysteeriä pohditaan ansiokkaasti usean sivun ajan. Yksi varteen otettava selitys liittyy siihen, että orgasmi olisi jäänne kuukautiskierron käynnistämisestä, sillä useilla lajeilla kuukautiskierto toimii näin. Sivuilla tuodaan lisäksi erittäin hyvin ilmi orgasmin aikana vapautuvan oksitosiinin tärkeys parisuhteille.

Joillakin lajeilla tavataan jopa parittelukumppanin syömistä.

Usein on uskottu, että sukupuolten välillä on harmoniaa, mutta tutkimus viittaa pidemminkin sukupuolten väliseen taisteluun. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että nisäkkäillä urokset voivat tappaa naaraan poikaset päästäkseen parittelemaan. Joillakin lajeilla tavataan jopa parittelukumppanin syömistä. Ahdistelu ei kuitenkaan kannata, sillä vain 2–5 prosenttia poikasista on naaraan ahdistelijan jälkikasvua lajeilla, joilla pakotettu parittelu on yleistä.

Sukupuolten välinen konflikti kuitenkin laantuu, jos valintamahdollisuuksia ja kilpailutilannetta ei enää ole. Lisääntymismarkkinat ovat siis kaikkivoipia vain, jos niiden olemassaoloa pidetään yllä.

Yhteinen hyvä on vaikea paikka

Teos tuo hyvin esille sen, miten yksilönvalinnan määrittämä luonnonvalinta voi olla ristiriidassa parinvalinnan kanssa. Tuomainen haluaa kuitenkin tiivistää eliöiden ”tarkoituksen” kahteen ”tehtävään”: hengissä pysymiseen ja lisääntymiseen. Tällainen ”tiivistäminen” kuitenkin herättää kysymyksiä. Miksi rajata eliöiden toimintaa näin kapeasti? Eikö riittäisi vain todeta, että näitä kahta toimintaa eliöt ainakin tekevät?

Yhteisen hyvän käsitteleminen on biologeille vaikea paikka. Tuomainen selittää ihmisten altruismia eli omasta edusta luopumista epäitsekkäiden henkilöiden paremmalla lisääntymismenestyksellä. Eläinten pyyteettömyyteen kirjoittaja ei usko, vaan hän toteaa monen epäitsekkäältä näyttävän toiminnan olevan sukulaisvalintaa.

Kirja valikoi ampiaispesään liittyvät esimerkit osoituksena itsekkäistä perintötekijöistä. Tätä pidetään todistuksena ryhmä- ja lajivalinnan kumoutumisesta. Kirjassa ei kuitenkaan todeta, että ryhmä- ja lajivalinnasta ei olisi olemassa yhtäkään elävää esimerkkiä. Tämä on hämmentävää. Mikä on esimerkiksi naurulokkikolonioiden tai nisäkäslaumojen valinnan vaikutus? Tuomainen tunnistaa epäitsekkyyden olevan biologeille ongelma, mutta miksi biologit eivät sitten laajenna näkökulmaansa kuvitelluista yksilöistä populaatioon tai lajiin?

Teoksessa kerrotaan aitososiaalisuudesta hyönteisillä, mutta sen esiintyvyydestä nisäkkäillä vaietaan. Aitososiaalisissa yhdyskunnissa työt jaetaan lisääntyvien ja ei-lisääntyvien kesken ja yhdyskunnissa on eri-ikäisiä sukupolvia.

Image
Kaksi merihevosta turkoosissa vedessä.
Merihevosen parittelussa nainen sijoittaa munansa uroksen pussiin, ja uros kantaa ja synnyttää poikaset. Kuvassa on juovamerihevosia (Hippocampus erectus). Kuvan lähde: Michael Patrick O'Neill, Alamy Stock Photo.

Humalahakuisuutta ja erilaisia pariutumisjärjestelmiä

Merihevoset saavat kirjassa ansaitsemaansa huomiota, sillä tutkimusten mukaan merihevospariskuntien päivittäinen tervehtiminen keskenään vaikuttaa parinvalintaan. On myös kiinnostavaa, että banaanikärpäsillä seksi vähentää alkoholin kulutusta ja punainen väri saa aikaan siemensyöksyjä. Pitäisiköhän ihmisilläkin tutkia humalahakuisen juomisen ja seksin yhteyttä?

Kivesten koon on havaittu kertovan parittelukäyttäytymisestä siten, että pelkästään nautinnonkin vuoksi parittelevilla bonoboilla on suuremmat kivekset kuin gorilloilla. Myös ihmisillä kivesten koossa on havaittu vaihtelua eri puolilla maapalloa asuvien kesken.

Linnut elävät sosiaalisesti yksiavioisesti mutta käyvät vieraissa.

Tuomainen esittelee kattavasti erilaiset pariutumisjärjestelmät yksiavioisuudesta moniavioisuuteen ja kaikki järjestelmät siltä väliltä. Sosiaalisen ja seksuaalisen yksiavioisuuden ero tuodaan perustellusti esille. Esimerkiksi linnut elävät sosiaalisesti yksiavioisesti mutta käyvät vieraissa.

Lakien ja normien säätelemän yksiavioisuuden syntyä pidetään arvoituksena, mutta tutkimusten mukaan yksiavioisissa kulttuureissa rikollisuus ja lapsikuolleisuus vähenevät ja vanhemmat panostavat enemmän jälkikasvuunsa. Poikasten hoidon vaativuus pohjoisilla leveysasteilla voi selittää sitä, miksi yksiavioisuus on täällä lajeilla yleisempää kuin etelämmässä.

Kirja käsittelee kaikkien eläinten lisääntymistä. Vaihdokset muista eläimistä ihmisiin ovat paikoin epäjohdonmukaisia, sillä kirjaa lukiessa ei aina tiedä lukevansa ihmisistä. Muiden eläinlajien kohdalla lajista kerrotaan. Kirjaa lukiessa jää myös hieman epäselväksi, kuinka yleistajuinen teoksen pitäisi olla. Olisiko esimerkiksi fenotyypin kaltaiset sanat pitänyt yleistajuistaa tai olisiko ammattislangista pitänyt laatia hakemisto opuksen loppuun?

Kirjan lopussa kuvaillaan erittäin hyvin sitä, miten ihminen vaikuttaa muiden eläinten lisääntymispuuhiin melulla, valolla, vesien samentumisella ja saasteilla. Ympäristönmuutokset voivat vaikuttaa parinvalinnassa tarvittavan informaation määrään ja luotettavuuteen. Tästä me olemme kaikki vastuussa, mielsimme itsemme naaraiksi tai koiraiksi, kummaksikin tai emme kummaksikaan.

Lue myös:

Olkoon lisääntymisen voima kanssasi

Valeyön vaarat – Valosaaste on biologinen kaikensotkija

Ympäristötuhon ansa ja avaimet pakoon

Jari-Pekka Tamminen on ekologi, joka opettaa yliopistossa ja peruskoulussa.