Valeyön vaarat – Valosaaste on biologinen kaikensotkija

Koristeellinen.

Valeyön vaarat – Valosaaste on biologinen kaikensotkija

Suomen ympäristökeskuksen tutkija Jari Lyytimäki luki ruotsalaisen lepakkotutkija Johan Eklöfin tietokirjan, joka esittelee tähän mennessä kertynyttä tutkimustietoa valosaasteen vaikutuksista.
Jari Lyytimäki
Image
Maailma ilman pimeää -kirjan kansi.
Johan Eklöf
Maailma ilman pimeää. Kuinka valosaaste uhkaa luonnon tasapainoa.
Suomentanut Christine Thorel. Atena 2022.

Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

Luontaisen pimeyden häviäminen on samanaikaisesti sekä helposti havaittava että helposti näkymättömäksi jäävä globaali ympäristöongelma, joka on muuttunut nopeasti pahemmaksi. Näin voisi tiivistää ruotsalaisen Johan Eklöfin kirjoittaman Maailma ilman pimeää -teoksen perusviestin.

Maailma ilman pimeää kuvaa kattavasti valosaasteen vaikutuksia ekosysteemeihin ja terveyteemme, puntaroi ympäristön esteettisiä arvoja, kannustaa keinovalon järkevään käyttöön ja esittelee vankkoja perusteita pimeyden paremmalle arvostamiselle. Teoksen suomennos on ilmestynyt tänä vuonna.

Valoon ei voi enää luottaa

Viimeisen 150 vuoden aikana ympäristöön yhä laajemmalle levinnyt keinovalo on paha ongelma, sillä se muuttaa valheeksi satoja miljoonia vuosia pätevänä pysyneen ekologisen totuuden siitä, että valoon voi luottaa.

Pimeän, hämärän ja valoisuuden säännönmukainen vaihtelu ohjasi elämän muotoutumista jo paljon ennen kuin millekään eliölle oli kehittynyt valoa aistivaa silmää. Solut, yksilöt ja eliöyhteisöt olettavat edelleen, että valon laatu ja määrä kertoo luotettavasti ajasta ja paikasta. Vaikeuksilta on vaikea välttyä, jos aistihavainnot eivät välitä oikeaa tietoa siitä, onko yö vai päivä, talvi vai kesä tai mikä suunta on ylös- tai alaspäin.

Keinovalaistussa yössä vaistot vievät kirjaimellisesti väärään suuntaan yöllä merenrannalla kuoriutuvia kilpikonnan poikasia, katulampun ympärille uuvuttavaan kuolontanssiin juuttuvia hyönteisiä ja öisen muuttomatkan päätteeksi valaistuun rakennelmaan törmääviä muuttolintuja. Marraskuisessa pohjolan talvessa soidinlaulua luritteleva mustarastas voi olla kaunista kuunneltavaa, mutta samalla osoitus linnun totaalisesta hämmennyksestä kaupungin valoissa.

Image
Kuvassa on öinen Manhattanin siluetti, jossa on kerrostaloja ja niiden ikkunoista paistaa valoja. Talojen keskeltä nousee kaksi suurta ylöspäin kohdistettua valopylvästä.
Vavahduttava esimerkki valosaasteen haitoista on New Yorkin syyskuun 11. päivän terrori-iskun muistoksi sytytetyt Tribute in Light -valopylväät. Niiden vankina on arvioitu lentäneen jopa miljoonia suunnistuskykynsä menettäneitä lintuja. Kuvan lähde: Pixabay.

Valosaaste vaikuttaa solutasolta ekosysteemeihin

Johan Eklöf ei määrittele kovin täsmällisesti sitä, millaista keinovaloa voidaan pitää valosaasteena. Sen sijaan hän esittelee runsaasti esimerkkejä ulkotilojen yöllisen keinovalon kyvystä sekoittaa ekosysteemien toimintaa.

Myös ihmiselle aiheutuvien terveyshaittojen moninaisuus tulee selväksi. Kirjassa käsitellään muun muassa sitä, miten ihminen valaisee itsensä lihavaksi. Varsinkin ilta-aikainen sinisävyiselle lyhytaaltoiselle valolle altistuminen huijaa elimistöämme luulemaan, että ilta onkin aamu. Keinovalo vaikuttaa hormonijärjestelmäämme ja kylläisyyden tunnetta säätelevään leptiinihormonin eritykseen. Melatoniinierityksen häiriintyminen puolestaan heikentää unenlaatua ja voi olla osasyynä masentuneisuuden lisääntymiseen runsaasti valaistuissa yhteiskunnissa.

Yhdessä ilmastonmuutoksen ja muiden globaalien ympäristöhaasteiden kanssa valosaasteen vaikutukset ovat erityisen arvaamattomia.

Valosaastetta voikin luonnehtia biologiseksi kaikensotkijaksi, joka vaikuttaa solutasolta kokonaisiin ekosysteemeihin. Haitat voivat ketjuuntua arvaamattomilla tavoilla. Valosaaste voi lisätä Länsi-Niilin viruksen leviämisriskiä, sillä kaupunkien keinovalon on todettu heikentävän viruksen väli-isäntinä toimivien cityvarpusten immuunipuolustusta ja lisäävän siten taudin leviämisriskiä. Yhdessä ilmastonmuutoksen ja muiden globaalien ympäristöhaasteiden kanssa valosaasteen vaikutukset ovat erityisen arvaamattomia.

Arvostusta pimeälle

Valoa on totuttu pitämään edistyksen, tiedon ja hyvyyden symbolina. Kirja haastaa näkemään maailmaa toisin. Päiväaktiivisena lajina ihminen unohtaa herkästi, että esimerkiksi nisäkkäistä ja selkärangattomista useimmat lajit ovat aktiivisimmillaan yöllä tai hämärässä.

Ihmisen näkökyvyn tavoittamattomiin jäävä vähäinenkin keinovalo voi valoa herkästi aistiville eliöille olla raju ympäristömuutos, joka estää ravinnonsaannin, lisääntymiskumppanin löytämisen tai suojautumisen saalistajilta. Ihmiselle itselleenkin tuhansien tähtien täplittämän taivaankannen häviäminen on iso menetys, mutta tähtien valon avulla suunnistaville hyönteisille kyse on elämästä ja kuolemasta.

Kirjan välittämä keskeinen oivallus on se, että useimmille eliöille luontainen pimeys on suoja, kun taas valo on usein vaaraksi. Toinen kirjasta välittyvä oivallus on se, että luonto ei ole ensisijaisesti lajeja, vaan vuorovaikutuksia. Valosaasteen vaikutuksia on tutkittu ennen muuta lajitasolla, mutta sen vakavimmat haitat ketjuuntuvat kokonaisten ekosysteemien toimintaan. Kasveja pölyttävien yöhyönteisten määrän vähenemisestä olisi todellakin syytä olla huolissaan.

Image
Pöllö istuu puunoksalla yöllä.
Valosaaste häiritsee monien lintulajien ravinnonhankintaa. Kuvan lähde: Erik Karits, Unsplash.

Helppolukuinen ja silmäiltävä

Tutkimustieto valosaasteen ekologisista ja terveyshaitoista on lisääntynyt huimasti 2000-luvulla, mutta silti tutkimus on monelta osin vasta alkutekijöissään. Eklöf tekee hyvää työtä tähän asti kertyneen tiedon levittäjänä.

Narratiivista kerrontaa hyödyntävä, kokeneen lepakkotutkijan henkilökohtaisten muistelujen siivittämänä kirjoitettu tietokirja on helppolukuinen. Luvut ovat vain muutaman sivun pituisia, joten Eklöfin tutkimustuloksilla ryyditetyt kertomukset sopivat mainiosti vaikkapa työmatkalla silmäiltäväksi. Samalla teos kannustaa silmäilemään lähiympäristöä kriittisellä katseella: ovatko kaikki ympärilläsi näkyvät valot todellakin tarpeellisia?

Teos hyppelehtii välillä villistikin aiheesta toiseen, eivätkä lyhyet luvut muodosta selkeää yhtenäistä tarinaa. Silti kokonaisuus onnistuu kiertymään tavalla tai toisella pimeyden ytimen ympärille, välillä yllättävienkin mutkien kautta. Vain kosmologian syvyyksiin sukeltava luku pimeästä aineesta tuntuu lipsahtavan liian kauas varsinaisesta aiheesta.

Valosaastetta on mahdollista vähentää nopeasti ja tinkimättä millään oleellisella tavalla keinovalon tuottamista hyödyistä.

Kirjan lopussa oleva kattava lähdeluettelo jää lukijan kannalta varsin hyödyttömäksi, koska tekstistä lähdeviittaukset puuttuvat kokonaan. Lähteitä ei ole edes ryhmitelty luvuittain, mikä on käsittämätön ratkaisu. Pitkää lähdeluetteloa silmäilevä keskivertolukija tuskin osaa arvata, että juuri Andreas Jechow on tehnyt Rovaniemellä kiinnostavia mittauksia siitä, miten voimakkaasti lumipeite heijastaa keinovaloa ylöspäin.

Toivoa uudesta valaisutekniikasta

Ruotsinkielisen alkuperäistekstin suomennos on sujuva kieltä. Teoksen suomenkielinen alaotsikko ”Kuinka valosaaste uhkaa luonnon tasapainoa” on kuitenkin epäonnistunut. Elävästä luonnostahan ei staattista tasapainoa löydy, ja teoksen ruotsinkielinen alaotsikkokin alleviivaa dynaamisten valorytmien häiriintymisen uhkaa.

Lohdullinen viesti Eklöfin teoksesta on se, että uuden valaisutekniikan avulla valosaastetta on mahdollista vähentää nopeasti ja tinkimättä millään oleellisella tavalla keinovalon tuottamista hyödyistä. Pikemminkin päinvastoin, sillä liiallisen, huolimattoman tai häikäisevän valaistuksen poistaminen parantaa ympäristömme laatua. Valaisu pienemmin mutta paremmin antaisi tilaa niin ihmisen kuin muunkin luonnon hyvinvoinnille.

Jari Lyytimäki on johtava tutkija Suomen ympäristökeskuksessa.