Markku Ruotsilan kirja Trumpin Amerikka on mielenkiintoinen katsaus yhdysvaltalaisten konservatiivien ja Donald Trumpin kannattajien mielenmaisemaan. Tätä edesauttaa se, että Ruotsila on itse oman kertomansa mukaan oikeistokonservatiivi.

Ruotsila korostaa kirjassaan vain siteeraavaansa laajaa tutkimuskirjallisuutta, mutta käsittelytapa tuo selvästi ilmi hänen oman asennoitumisensa. Kielenkäytössä tämä tulee esiin muun muassa siten, että Ruotsila esittelee Trumpin vastustajien väitteiden uskomusperustaisuutta runsailla evidentiaalisanoilla, kuten ”kuulemma”, kun taas trumpilaisten uskomusten kohdalla vastaavaa kielenkäyttöä ei ole yhtä runsaasti.

Kuten oikeistokonservatiivit yleensäkin, Ruotsila esittää, että konservatiivien vastapooli ajaa sosialismia. Tätä tukemaan hän esittää tutkimuksia, joiden mukaan demokraattien äänestäjistä enemmistö kannattaa marxilaista sosialismia ja haluaa siirtää Yhdysvallat sosialistiseen järjestelmään. Heistä vain alle puolet hyväksyy Ruotsilan mukaan vapaan markkinatalousjärjestelmän.

Ruotsilan viittaamista tutkimuksista ei kuitenkaan aivan tällaista kuvaa saada. Gallupin ja tutkimuslaitos Pew’n kyselyissä 57–65 prosenttia demokraattiäänestäjistä suhtautuu myönteisesti käsitteeseen ”sosialismi”, mutta käsitettä ei niissä mitenkään määritellä, vaan vastaajat ovat voineet mieltää sen millä tahansa tavalla.

Näissä lähteissä lisäksi kerrotaan, että yhdysvaltalaiset pitävät sosialismina monia Suomestakin tuttuja hyvinvointivaltion piirteitä, eivätkä vastaajat myöskään pitäneet ”sosialismia” ja ”kapitalismia” välttämättä toisensa pois sulkevina. Ruotsilan väite marxismin kannattamisesta vaikuttaa olevan enemmän kulttuurisotien mukainen heitto.

Ruotsilan oma arvokonservatismi tulee vahvasti esiin siinä, miten hän käsittelee konservatiivien halua rajoittaa muita ihmisiä. Hänelle konservatiivien pyrkimys kieltää samansukupuolisten parien avioliitot näyttäytyy kansan oikeutettuna tahtona ja vapautena tehdä niin. Lisäksi hän käyttää käsitettä ”samansukupuolinen” tai “tasa-arvoinen avioliitto” esimerkkinä arvostelemastaan vasemmiston ”uuskielestä”, jossa sanaliiton määriteosa hänen mukaansa kumoaa jälkimmäisen sanan merkityksen.

Ruotsila myös kutsuu Trumpin transihmisiä rajoittavia toimia, kuten kieltoa palvella asevoimissa, vain symbolisiksi, ikään kuin ihmisten elinkeinon rajaaminen ei konkreettisesti vaikeuttaisi heidän elämäänsä. Tätä vähättelyä selittänee se, että Ruotsilalle transsukupuolinen on toiseksi sukupuoleksi ”tekeytyvä” ihminen.

Ruotsila selittää Trumpin edesottamukset parhain päin. Puheisiin ja kielenkäyttöön hän suhtautuu symbolisesti. Trumpin puheet ja väitteet ovat kielikuvia, jotka sanoittavat ”sydänmaalaisten” tuntoja. Niiden sanamuotoa ei siis pitäisi ottaa kirjaimellisesti. Hieman ristiriitaisesti Ruotsila takertuu sanakirjamerkityksiin arvostellessaan Trumpin vastustajia, jotka käyttävät käsitettä ”totuudenjälkeinen aika” vanhaa sanakirjamerkitystä laajemmassa merkityksessä.

Ruotsila myös käyttää paljon sivutilaa kertoessaan vasemmiston ”uuskielestä”, jossa tutuille sanoille annetaan uusia merkityksiä niin, että niistä konservatiivien mielestä tulee tyhjiä kuoria, joille voidaan antaa mitä vain merkityssisällöksi. Tätä vastaan asettuu konservatiivien suoraan puhuminen, joka on väitetysti vain kommunikointia eikä todellisuuden manipulointia.

Tässä kehikossa Trumpin puheita on hyvin vaikea arvostella, koska niihin voidaan tarvittaessa suhtautua miten vain sekä syyttää arvostelijoita vääränlaisesta lähestymistavasta. On myös harhaa väittää muiden käyttävän kieltä manipulatiivisesti ja itse vain kommunikointiin, sillä kielenkäyttö on aina valinta käyttää kieltä tietyllä tavalla, mikä puolestaan välittää puhujan asenteita ja painotuksia.

Äärioikeiston ja republikaanien suhdetta Ruotsila pitää maltillistavana pikemminkin kuin kiihdyttävänä. Tätä hän perustelee sillä, että republikaanipresidenttien aikana äärioikeistolaisten liikkeiden jäsenmäärä pienenee, koska äärioikeisto katsoo maltillisen oikeistohallinnon pitävän heidän asiaansa yllä eikä tarvetta ulkoparlamentaariseen vaikuttamiseen silloin ole. Johtopäätös vaikuttaa nurinkuriselta, sillä käytännössähän sen pitäisi tarkoittaa, että äärioikeiston tavoitteet ovat tällöin lähempänä toteutumistaan lainsäädännön keinoin.

Myös vuoden 2021 loppiaisen kongressimellakka havainnollistaa äärioikeiston kytköksen muuhun Yhdysvaltain oikeistoon. Ruotsila myöntää äärioikeiston olleen kongressimellakan pääsyypää, mikä hänen mukaansa vie syyllisyyttä pois muilta trumpilaisilta, koska suurin osa heistä ei ole äärioikeistolaisia. Äärioikeistoryhmät kuitenkin ryhtyivät kongressin valtaukseen, koska ne katsoivat, että Trumpin politiikan puolustaminen sitä vaatii. Ruotsilan harjoittama äärioikeiston ja trumpilaisten erilleen selittäminen ei tässä ole uskottavaa.

Ruotsila tuo vahvasti esille, että kun Joe Biden valittiin presidentiksi vuonna 2020, Trump olisi saattanut olla vaalien todellinen voittaja. Hän myöntää, että vaalit eivät välttämättä olleet vilpilliset mutta tekee parhaansa tuodakseen lukijalle kuvan siitä, että ne hyvinkin saattoivat olla. Ruotsila kuvailee vaalijärjestelmän ongelmia, jotka eivät liene uutinen kenellekään Yhdysvaltain vaaleja seuranneelle. Hän korostaa, kuinka ei ole (vielä) todistettu, että demokraatit olisivat suoranaisesti huijanneet, mutta luo vahvan pohjan sille, että lukijalle syntyisi vahva epäilys Trumpin voiton varastamisesta.

Samalla tavalla Ruotsila luo epäilystä siitä, että kongressin valtaamista olisi ollut yllyttämässä liittovaltion poliisi FBI:n agentteja. Tämä ei kuitenkaan perustu mihinkään hänen viittaamissaan lähteissä kerrottuun, sillä viitattu New York Timesin artikkeli kertoo, että paikalla oli Proud Boys -ääriryhmää tarkkailleita FBI:n informantteja, ei siis soluttautuneita agentteja. Viitattu Fox Newsin artikkeli puolestaan kertoo haastattelusta, jossa FBI:n virkamies kieltäytyy kommentoimasta informanttien tai agenttien läsnäoloa valtauksessa.

Ruotsila luo kirjassaan kuvan Yhdysvalloista, jota hallitsee suurkaupunkien vasemmistoeliitti, vaikka enemmistö on arvoiltaan konservatiiveja. Tähän vasemmistoeliittiin kuuluvat suuret mediatalot, yliopistot ja virkakunta FBI:tä myöten.

Ruotsila siteeraa, että Yhdysvallat luotiin ”perustuslailliseksi tasavallaksi” eikä ”enemmistödemokratiaksi”, jotta yhdet amerikkalaiset eivät voisi pakottaa toisia amerikkalaisia ajattelemaan kuten he. Demokraatit ovat sitten Ruotsilan mukaan rikkoneet tätä järjestystä vastaan pyrkimällä tulkitsemaan perustuslakia toisin kuin konservatiivit. Perustuslain tulkinnassa konservatiivit ovat originalistisia. Tällä tarkoitetaan sitä, että he pyrkivät tulkitsemaan perustuslakia perustuen siihen, mitä perustuslain alkuperäiset kirjoittajat sanoilla tarkoittivat.

Toisaalta Ruotsila perustelee enemmistön tahdolla Trumpin politiikan oikeellisuutta ja osavaltiotasolla säädettyjä rajoituksia, kuten aborttioikeuden rajoitusta. Perustuslaillinen tasavaltalaisuus eli käytännössä heikko liittovaltio ja perustuslain originalistinen tulkinta luovatkin hyvän pohjan sille, että konservatiivit voivat paikallisesti säätää elämän sellaiseksi kuin haluavat, mikäli ovat enemmistönä. Tämä koskee nimenomaan konservatiiveja, sillä originalistinen laintulkinta vie pohjan monilta liberaalien pyrkimyksiltä. Tätä järjestystä Ruotsila pitääkin oikeana.

Vaikka Ruotsilan oma vinouma on hänen kuvaamiensa konservatiivien suuntaan, ei se tarkoita, että kirja ei olisi informatiivinen. Ruotsila tuntee kohteensa. Onhan hän sitä pitkään tutkinut. Koska hän itse ymmärtää amerikkalaisten konservatiivien ajatusrakennelmat, välittyy lukijalle hyvin, miksi he ajattelevat kuten ajattelevat. Hän myös tuo oikeutetusti esille sen, että Yhdysvaltain molemmat pääpuolueet ovat tehneet samoja tekoja, joista ne syyttävät toisiaan, ja että yhdysvaltalainen media on aina vinoutunutta johonkin suuntaan.

Ruotsilan katsaus asettuu vahvasti oikeistokonservatiivien puolelle ja näkee vastapuolen monet syytökset perättöminä. Juuri siksi se on oiva sukellus trumpilaiseen maailmankuvaan. 

• 

Lue myös:

Kun virallinen Suomi vannoo luottamustaan Trumpin Yhdysvaltoihin, tutkijoiden on syvennettävä tilannekuvaa

Onko Yhdysvallat maailman ideologisin maa?

Siirtokunnasta supervallaksi – Yhdysvaltojen värikäs historia