Siirtokunnasta supervallaksi – Yhdysvaltojen värikäs historia

Koristeellinen.

Siirtokunnasta supervallaksi – Yhdysvaltojen värikäs historia

Yhdysvaltojen historia on ollut lievästi sanottuna värikäs. Dosentti Ari Helo pyrkii antamaan siitä uudessa teoksessaan kattavan yleiskäsityksen aina nykypäiviin saakka. Professori Petteri Pietikäinen arvioi teoksen.
Petteri Pietikäinen
Image
Amerikan Yhdysvaltojen historia -kirjan kansi.
Ari Helo
Amerikan Yhdysvaltojen historia
2022

Yhdysvallat on Suomesta katsottuna kaukainen maa, mutta se on silti monin tavoin suomalaisille tutumpi ja läheisempi kuin vaikkapa itänaapuri. Arvelen monen suomalaisen kuitenkin ihmetelleen, miten Yhdysvallat voikin olla samanaikaisesti niin tuttu ja ihailtava mutta toisaalta niin vieras ja kammoksuttava.

Ainakin omille ikätovereilleni Yhdysvallat on ollut merkittävä niin hyvässä kuin pahassa. Toisaalta on ollut Bob Dylan, Martin Scorsese ja Martin Luther King, toisaalta taas häikäilemätön suurvalta, joka on näyttänyt toteuttavan ulkoministeri Henry Kissingerin mottoa: ”Amerikalla ei ole pysyviä ystäviä tai vihollisia, ainoastaan intressejä.”

Aatehistorian ja Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Ari Helo tarjoaa tuoreessa teoksessaan reilun 600 sivun verran kuvausta, analyysia ja kommentointia Yhdysvaltojen historiasta, joka on ollut lievästi sanottuna värikästä. Pituutta kirjalla on kohtuullisen paljon muttei toisaalta läheskään niin paljon kuin toisen Yhdysvaltojen (ja Kanadan) historiaan erikoistuneen tutkijan, emeritusprofessori Markku Henrikssonin teoksella Tähtilipun maa: Yhdysvaltain alueen historia (2021), joka on lähes 950-sivuinen.

Eroja on myös Helon ja Henrikssonin teosten sisällössä. Helon tutkijanote on Henrikssoniin verrattuna aatehistoriallisempi ja kriittisempi, mikä näkyy muun muassa kirjoittajien erilaisissa tavoissa kuvata Yhdysvaltain imperialistista valloitussotaa, joka käytiin Filippiineillä vuosina 1899–1902. Sen aikana arviolta 200 000 filippiiniläistä siviiliä kuoli väkivallan uhrina, aliravitsemukseen tai sairauksiin.

Thomas Jefferson ja muut perustajaisät

Helon syvällinen perehtyminen niin sanottujen Yhdysvaltojen perustajaisien ajatteluun ja toimintaan näkyy selvästi teoksen 1700-lukua ja 1800-luvun alkupuolta käsittelevissä luvuissa. Niissä hän kirjoittaa vaivattoman sujuvasti perustamiskauden ja varhaisen itsenäisyyden ajan suurmiehistä, kuten Thomas Jeffersonista ja John Quincy Adamsista.

Helo tekee hyvin kiinnostavia huomioita esimerkiksi siitä, miten Max Weberin käsitykset protestanttisesta etiikasta näkyivät brittisiirtokuntien puritaanien uskonnossa ja miten työ ja ”ikuinen raataminen” kohotettiin kristityn arjen korkeimmaksi elämänarvoksi. Puritaaninen työetiikka ja kauppakapitalistisen talouden nousu synnyttivät erityisen kapitalismin hengen. Sen ilmentymiä Helo löytää ”tuhansissa yhdysvaltalaisissa dokumenteissa alkaen itsenäisyysjulistuksen kirjoittajan, Thomas Jeffersonin jälkeenjääneistä papereista”.

Helo on saanut kansainvälisesti suurta arvostusta Jefferson-tutkijana. Hän on selvästi kotonaan kuvatessaan Yhdysvaltojen syntyä ja kehitystä ”leimallisesti kristittynä kansakuntana”, johon samalla vaikutti eurooppalainen valistusajattelu. Tämä innoitti niin Jeffersonia kuin esimerkiksi Benjamin Frankliniakin.

Poliittisesti syntyvaiheen Yhdysvaltoja muokkasi Helon mukaan erityisesti tasavaltalainen ideologia, jonka juuria voidaan hakea antiikin kreikkalaisista kaupunkivaltioista ja Rooman imperiumin tasavaltalaiskaudesta. Helo tarkastelee myös sitä, miten filosofi John Locken yhteiskuntasopimusteoria vaikutti yhdysvaltalaiseen perustuslaillisuusajatteluun.

Itsekin aatehistorian edustajana näen Helon kirjan tarjoavan erinomaisen oppaan Yhdysvaltain poliittisen ajattelun historiaan.

Yhdysvaltojen syntyä ja varhaisvaiheita käsittelevissä osioissa näkee, että äänessä on oman tutkimusalansa auktoriteetti. Itsekin aatehistorian edustajana näen Helon kirjan tarjoavan erinomaisen oppaan Yhdysvaltain poliittisen ajattelun historiaan. Helon kontribuutio on merkittävä siksikin, että Jeffersonin ja muiden ”perustajaisien” ajattelu ja itse perustuslaki kaikkine lisäyksineen ovat tänäkin päivänä olennainen osa Yhdysvaltain poliittista kulttuuria.

Tämän kaltaisessa historiallisessa yleisesityksessä on kuitenkin väistämätöntä, ettei kirjoittaja voi olla yhtä vahvasti perillä kaikista aikakausista, tapahtumista ja teemoista. Kirjan 1900-lukua käsittelevät luvut eivät tarjoa aivan samanlaista lukemisen iloa kuin 1700- ja 1800-lukuja (varsinkin aikakautta sisällissotaan asti) käsittelevät luvut. Helo kirjoittaa kuitenkin asiantuntevasti ja eloisasti niin suurista intiaanisodista, rotuerottelujärjestelmän muodostumisesta, teollisen kapitalismin kehityksestä kuin vaikkapa New Deal -politiikastakin, eikä lukijan kiinnostus herpaannu.

Kirjan arvoa lisäävät monipuolisen kuvituksen lisäksi myös lyhyet mutta informatiiviset muiden asiantuntijoiden kirjoittamat osiot. Professori Sami Pihlström on kirjoittanut osion pragmatismista, professori Mikko Saikku luonnonsuojelusta, emeritusprofessori Bo Petterson kirjallisuudesta ja yliopistonlehtori Kimmo Laine elokuvateollisuudesta.

Imperialismia ja ulkopolitiikkaa

Yhdysvaltain historian synkimmätkin tapahtumat ja vaiheet on esitetty kirjassa asiallisesti ja kiihkottomasti. Helo käy läpi intiaaniheimojen ja -kulttuurien väkivaltaisen hävittämisen, afrikkalaisamerikkalaisia alistaneen rasistisen rotuerottelun ja 1800-luvun lopulla alkaneen imperialistisen valloituspolitiikan, joka oli erityisen julmaa Filippiineillä. Hän ei silottele tai selittele parhain päin näitä amerikkalaisuuden mustia hetkiä.

Amerikka on ollut monelle luvattu maa tai ainakin mahdollisuuksien maa ja on sitä edelleen.

Toisaalta Helon kirjassa piirtyy kuva myös niistä valoisista puolista, jotka liittyvät yhdysvaltalaiseen demokratiaan ja niin sotilaalliseen kuin kulttuuriseen suurvaltaan: Eurooppaa ja sen demokratiaa puolustettiin toisessa maailmansodassa ja kylmän sodan aikana. On vastaanotettu siirtolaisia ympäri maailmaa, vaikka siirtolaisuutta on välillä tosin myös lainsäädännöllä rajoitettu. Yksilön oikeuksia on korostettu, ja erilaisia elämäntapoja on ollut runsaasti. Media on ollut valpasta ja yhteiskunta yleisesti dynaaminen kaikkine lieveilmiöineenkin. Amerikka on ollut monelle luvattu maa tai ainakin mahdollisuuksien maa ja on sitä edelleen.

Helo vaikuttaa lämpiävän kunnolla aiheisiinsa taas kirjan viimeisissä luvuissa, joissa hän käsittelee 1960-luvulla lupaavasti edistyneen tasa-arvokehityksen rapautumista, sisäpolitiikan konservatiivista käännettä ja kulttuurisotien välillä absurdeja vaiheita 2000-luvulla. Hän kiinnittää huomiota siihen, kuinka 1980-luvulla voimistunut talouskasvu koitui lähinnä ylemmän keskiluokan ja vauraimman vähemmistön hyväksi. Samoin hän tuo esiin republikaanipoliitikko Newt Gingrichin 1990-luvulla esittämään aggressiiviseen ”doktriiniin”, jonka mukaan ”demokraattien kanssa ei pääsääntöisesti neuvoteltu lainkaan”.

Huomiota saa luonnollisesti myös ulkopolitiikka, kuten presidentti Ronald Reaganin ja Neuvostoliiton valtionpäämies Mihail Gorbatšovin aseriisuntaneuvottelut 1980-luvulla sekä 2000-luvun ”globaali sota terrorismia vastaan”, jonka presidentti George W. Bush aloitti vuonna 2001 tapahtuneiden syyskuun 11. päivän terroritekojen jälkeen. Terrorismin vastainen sota on Helon ja monien muiden arvioiden mukaan on ollut lähes täydellinen epäonnistuminen sekasortoon johtaneine Irakin sotineen ja Afganistanin valloituksineen.

Rotukysymykset ja keskustelun kuumentuminen

Tärkeä ja poliittisesti latautunut aihe kirjassa on niin sanottu rotukysymys, joka näytti viime vuosisadan loppupuolella jo jääneen marginaalin afrikkalaisamerikkalaisten nauttiessa periaatteessa samoista kansalaisoikeuksista kuin valkoisen väestön. Kehitystä veivät taas huonompaan suuntaan kaupunkikeskusten rappeutuminen, kokaiinipohjaisen crack-huumeen yleistyminen, huumerikollisuuden leviäminen ja työmarkkinoiden muutos, minkä vuoksi yhä useampi amerikkalainen ei enää tullut toimeen palkallaan.

Erityisen tuhoisaa afrikkalaisamerikkalaisille on ollut perheiden hajoaminen vankilatuomioiden vuoksi. Helo kuvailee, kuinka 1990-luvun lopussa häkellyttävästi joka kolmas 20-vuotias musta mies oli joko vankilassa tai saanut ehdonalaisen tuomion. Yleensä tuomiot olivat tulleet pienistä huumerikoksista. Afrikkalaisamerikkalaista lapsista peräti 70 prosenttia oli aviottomia lapsia.

Helo ei tarkemmin erittele mustien amerikkalaisten ahdingon syiden ja seurausten vyyhtiä, mutta sitä ovat kyllä itse afrikkalaisamerikkalaiset tutkijat tehneet. Yksi heistä on oikeustieteilijä ja kansalaisoikeusjuristi Michelle Alexander, jonka teos The New Jim Crow (2010) on saanut suurta huomiota. Siinä hän kuvailee amerikkalaista rikosoikeusjärjestelmää vanhan rasistisen segregaatiopolitiikan uudeksi, hyvin punitiiviseksi välineeksi, jonka avulla afrikkalaisamerikkalaiset pidetään yhteiskunnan alaluokkana.

Helo on selvästi ärsyyntynyt siitä, että viime vuosien aikana ”valkoinen ylivalta” on Yhdysvalloissa nostettu kaiken pahan selitykseksi.

Viime vuosien Black Lives Matter -liike saa toki huomiota Helon kirjassa. Toisaalta hän tuo esille myös aasialaisamerikkalaisiin kohdistuneen rotuvihan, johon syyllistyvät valkoisten ohella muutkin merkittävät etniset ryhmät, kuten afrikkalaisamerikkalaiset ja latinot.

Helo on selvästi ärsyyntynyt siitä, että viime vuosien aikana ”valkoinen ylivalta” on Yhdysvalloissa nostettu kaiken pahan selitykseksi. Toinen ärsytyksen aihe Helolle on niin sanottu woke-liike, jonka edustajat hän näkee omalla laillaan yhtä jyrkän tuomitsevina fundamentalisteina ja riidanhaastajina kuin kristillisen oikeiston ja presidentti Donald Trumpin kannattajat.

Edistyksellinen vasemmisto on vieraantunut työväenluokasta, ja se keskittyy ryhmien välisiä eroja ja rajoja korostavaan identiteettipolitiikkaan sekä historiakulttuurin puhdistamiseen rasismin, kolonialismin ja muiden ikävien asioiden symboleista. Samaan aikaan on luokkaeroista alkanutkin puhua oikeisto. Helo pitää tätä ymmärrettävästi nurinkurisena. Hän kuvaileekin kirjassaan, kuinka 2020-luvun alussa noin 20 prosenttia väestöstä eli köyhyysrajan tuntumassa tai sen alapuolella ja kuinka alipalkkauksen ongelmista kärsi lähes puolet väestöstä.

Yhdysvaltain tulevaisuuden suhteen Helo on kriittinen muttei epätoivoinen. ”Toivoa on”, hän toteaa viimeisiksi sanoikseen.

Voin lämpimästi suositella teosta kaikille vähänkään Yhdysvalloista ja sen historiasta kiinnostuneille.

Petteri Pietikäinen on Oulun yliopiston tieteiden ja aatteiden historian professori.