Vaikuttavan tutkimuksen reseptiä etsimässä
Vaikuttavan tutkimuksen reseptiä etsimässä
Elämme ekologisen kaksoiskriisin aikaa, joka uhkaa kaikkea tälle planeetalle kehittynyttä elämää. Nopeasti etenevä ilmastonmuutos ja globaali luontokato muodostavat yhdessä suuremman ja vakavamman ongelman kuin vaikkapa sodat ja talousvaikeudet.
On loogista, että tässä ajassa moni tutkija haluaisi tehdä yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tutkimusta. Se voi kuitenkin tuntua vaikealta. Tutkijat on ensisijaisesti koulutettu tuottamaan tieteen menetelmillä tietoa tiedeyhteisön arvioitavaksi ja luettavaksi. Siksi ei ole helppo tehtävä lisätä työn sovellettavuutta ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Olen saanut viimeisen neljän vuoden ajan työskennellä Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa Boost-konsortiossa. Olemme siinä onnistuneet tuottamaan yhteiskunnalle relevanttia tieteellistä tietoa mielestäni paremmin kuin koskaan oman 20-vuotisen urani aikana.
Olemme kehittäneet ekologisen kompensaation työkaluja, joita käytetään lähes kaikissa suurissa kaupungeissamme ja jotka mainitaan myös luonnonsuojelulain perusteluteksteissä. Lisäksi tapamme laskea luontojalanjälkeä ja arvioida kaupunkiluonnon tilaa ovat vakiintumassa yleisesti käytetyiksi. Näin ei ole käynyt vahingossa, vaan monenlaisten tietoisten ratkaisujen seurauksena.
Yritän tiivistää oppimaani yksinkertaisiin periaatteisiin, joiden seuraaminen voisi lisätä tutkimuksen vaikuttavuutta.
Tärkeintä on mielestäni ollut tiedon käyttäjien kuunteleminen. Yksi Boostin tärkeimmistä tutkimusaiheista on ollut kaupunkien maankäytön aiheuttamien luontohaittojen hillintä. Koko tutkimussuuntaus sai alkunsa, kun Jyväskylän kaupungin maankäytön asiantuntijat ottivat meihin yhteyttä. Teimme ensimmäiset tutkimussuunnitelmamme kuunnellen heidän kommenttejaan aihepiiriä koskevista tietotarpeista ja ratkaistavista haasteista. Näin annoimme tiedon loppukäyttäjille merkittävän roolin tutkimusponnistustemme suuntaamisessa. Kun edellinen hallitus uudisti luonnonsuojelulakia, ohjasimme myös tietoisesti tutkimusponnistuksiamme niin, että ne tukivat lainsäädäntötyötä.
Tärkeää on ollut myös ennakkoluuloton yhteistyö perinteisten tieteenalarajojen yli ja tiedon yhteistuottaminen tiedon loppukäyttäjien kanssa. Monitieteisyyttä on toki huudeltu jo kauan, mutta harva tekee sitä kytkettynä suoraan käytännön sovelluksiin. Esimerkiksi äskettäin julkaisemamme rakennettujen luontotyyppien ekologisen tilan mittarit olivat periaatteessa biologien, maisema-arkkitehtien ja yhteiskuntatieteilijöiden yhteisen ponnistelun tulos, mutta ne saatiin aikaan vain kiinteässä yhteistyössä kaupunkien maankäytön asiantuntijoiden ja kaupunkiluontoon erikoistuneiden konsulttien kanssa.
Yhteisen kielen etsiminen tieteenalojen ja tutkija-käytäntö-rajojen yli on usein hidasta, eikä taktiikka tuota maksimipituista julkaisuluetteloa. Saamamme ylistävä palaute silti osoittaa, että tiedon käyttäjien näkökulmasta tällainen malli toimii.
Olemme myös tietoisesti sitoneet yliopistokoulutusta tuottamaamme soveltavaan tietoon. Yliopistoista valmistuvat ovat usein hyvin kiinni uudessa tieteellisessä tiedossa mutta tietämättömiä siitä, mitä uusia osaamis- ja tietotarpeita yhteiskunnassa on. Olemme jatkuvasti esimerkiksi rekrytoineet graduntekijöitä tekemään juuri niitä töitä, joita olemme uskoneet yhteiskunnan tarvitsevan heidän valmistuessaan.
Toivottavasti esimerkkini rohkaisevat tutkijoita yhä laajemmin etsimään yhteiskunnallisesti vaikuttavia toiminnan tapoja. Monin tavoin kriisiin ajautunut maailma tarvitsee sitä. Toivottavasti olen myös saanut lukijani uskomaan, että vaikeita ongelmia ei usein ratkaista yksin vaan yhdessä erilaisten toimijoiden kanssa.
•
Lue myös:
Luontokadon syyt, seuraukset ja pysäyttäminen
Tutkija, mihin sanomiin sinä viestit?
•
Haluatko pysyä kärryillä uusimmista tiedeartikkeleista? Tilaa Tieteessä tapahtuu -uutiskirje!