Miksi elämme tällaisessa maailmassa? Miksi joillakin on paljon rahaa ja joillakin vähän? Miksi miehillä on enemmän valtaa kuin naisilla? Miksi orjuutta on olemassa? Miksi ihmiset tekevät pahoja asioita?

Nämä kysymykset voisivat tulla lapsen suusta. Tällä kertaa ne esittää kuitenkin Cambridgen yliopiston politiikan tutkimuksen ja kansainvälisten suhteiden laitoksen entinen johtaja ja kunniaprofessori David Runciman. Tai oikeastaan hän esittelee ajattelijoita, jotka ovat kysyneet tämän kaltaisia kysymyksiä.

Runcimanin yleistajuinen tietokirja The History of Ideas alkaa valistuksen ajasta ja päättyy kutakuinkin nykyaikaan. Jokainen luku käsittelee tiettyä ajattelijaa ja tämän teosta, joka on ollut ja on edelleen keskeinen yhteiskuntamme ja sen ajattelumallien ymmärtämisessä.

Teos on jatkoa Runcimanin aiemmalle kirjalle Confronting Leviathan, jonka aiheena oli valtion rooli poliittisen ajattelun historiassa. Confronting Leviathan lähti liikkeelle valistusfilosofi Thomas Hobbesin ajatuksista ja siitä kysymyksestä, mitä politiikka on.

The History of Ideas lähtee puolestaan liikkeelle kysymyksestä miksi. Miksi politiikka on sellaista kuin se on? Tai kuten Runciman kärjistäen muotoilee: kuinka nämä idiootit päätyivät hallitsemaan meitä? Kaikki kirjassa esitellyt ajattelijat pyrkivät myös pohtimaan, kuinka yhteiskunta voisi olla nykyistä oikeudenmukaisempi.

Runcimanin historiallinen tarkastelu alkaa 1700-luvulla eläneestä filosofista Jean-Jacques Rousseausta. Rousseau’n mukaan yhteiskunta ei ole muotoutunut tällaiseksi välttämättömyydestä vaan pikemminkin sattumalta, maanomistuksen myötä, omistusten kasautuessa ja sosiaalisten erottelujen vakiintuessa. Taustalla on paikalleen asettuminen ja maatalousyhteiskunnan synty. Vallitsevia maanomistussuhteita turvaamaan on luotu poliittisia rakenteita, jotka tukevat ja vahvistavat olemassa olevia erotteluja.

Runciman kulkee Rousseausta kronologisesti kohti nykypäivää. Frederick Douglassin, 1800-luvulla eläneen entisen orjan, muistelmien avulla Runciman kurottaa kohti nykyajan rasismia. Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli valottaa sitä, miksi sukupuolet ovat edelleen eriarvoisessa asemassa. Piilaakson miljonäärien suosikkifilosofin Robert Nozickin Anarchy, State and Utopia -kirja puolestaan kysyy, miksi ihmiset suostuvat alistumaan valtiovallan alle.

Runciman peilaa kutakin käsittelemäänsä ajattelijaa edeltäjiinsä ja ennen kaikkea Rousseau’n ajatuksiin. Paikoin tämä toimii, mutta joissain tapauksissa yhteneväisyyksien etsiminen tuntuu väkinäiseltä. Se on myös tarpeetonta.

Erilaisten ajattelijoiden laaja kirjo on perusteltu ratkaisu, ja kirja toimisi ilman itsetarkoituksellisia ajatuksellisia siltoja. Ajattelijat eivät itse asiassa muodosta yhtenäistä linjaa tekemälläkään, sillä niin eri laidoilta nämä ovat vasemmistoikoni Rosa Luxemburgista natsineuvonantaja Carl Schmittiin ja libertaarifilosofi Nozickiin.

Viimeinen luku käsittelee Judith Shklarin teosta Tavanomaisia paheita (2023). Se on kirjan parhaimmistoa ja nykypolitiikan näkökulmasta mielenkiintoinen. Shklar analysoi kirjassaan inhimillisiä paheita: tekopyhyyttä, snobbailua, petollisuutta, ihmisvihaa ja julmuutta.

Shklar pitää julmuutta paheista suurimpana. Sillä on kaikkein vakavimmat seuraukset, minkä vuoksi meidän tulisi kiinnittää eniten huomioita julmuuden vastustamiseen. Shklarin mukaan toimimme kuitenkin usein juuri päinvastoin, sillä pienemmät paheet tapaavat ärsyttää ihmisiä vielä julmuuttakin enemmän.

Näistä ajatuksista Runciman pääsee kiinni päivänpolitiikkaan. The History of Ideas on kirjoitettu ennen kuin Donald Trump valittiin viime vuonna toistamiseen Yhdysvaltojen presidentiksi. Runciman käsittelee kuitenkin tämän valintaa vuoden 2016 presidentinvaaleissa, kenties tulevaa uudelleenvalintaa ennakoiden.

Trump on Runcimanin mukaan ilmiselvästi julma poliitikko. Hän on julma paitsi vastustajilleen, myös omilleen. Trump hallitsee pelolla, kiusaa ja haukkuu ihmisiä. Mutta toisin kuin monet muut poliitikot, hän ei ole tekopyhä. Trump ei yritä olla muuta kuin on. Hän on toki valehtelija, mutta ei hän edes yritä olla muuta.

Shklarin ajatuksia soveltaen Runciman esittää, että juuri tämän vuoksi ihmiset äänestivät Trumpia. He yksinkertaisesti vihaavat poliitikkojen tekopyhyyttä ja snobbailua – eli pienempiä paheita – niin paljon, että kannattavat Trumpia, vaikka he ymmärtävät tämän olevan julma. Tässä kohdin Runcimanin käsitys äänestäjistä saattaa olla ruusuinen. Jotkut kannattavat Trumpia todennäköisesti juuri siksi, että hän on julma ja tekee julmaa politiikkaa – eivät siitä huolimatta.

Oli miten oli, Runcimanin mielestä meidän tulisi opetella sietämään paremmin pienempiä paheita. Ne ovat osa ihmisyyttä. Jokainen syyllistyy joka tapauksessa tekopyhyyteen ja kaksinaamaisuuteen, mutta julmuus – ennen kaikkea suuren luokan institutionaalinen julmuus – on oikeasti se, mikä voi tehdä elämästä helvettiä.

Runcimanin tyylissä yhdistyy laaja lukeneisuus ja konstailemattomuus. Teksti on samaan aikaan analyyttistä ja yleistajuista, paikoin viihdyttävääkin. Kirja on kirjoitettu siten, että siihen voi tarttua vaikkei poliittisen filosofian historiasta paljoa tietäisikään. Poliittisen filosofian tutkijalle kirja saattaa olla liiankin populaari, mutta teos tarjoaa kyllä ajateltavaa myös aatehistoriaan perehtyneelle.

Runciman löytää kustakin käsittelemästään kirjasta jonkin oivaltavan ja toisinaan hiukan yllättävänkin huomion, jota hän peilaa tämän päivän yhteiskuntaan. Esimerkiksi Jeremy Bentham, utilitarismin ja panoptikon-vankilamallin kehittäjä, ei ollut Runcimanin mukaan mikään valvontayhteiskunnan puolestapuhuja. Pikemminkin Bentham pyrki siihen, että valta-asemassa olevat perustelisivat toimintansa. Runciman vertaa Benthamia aktivisti Greta Thunbergiin. Molemmat pyrkivät asettamaan vallanpitäjät vastuuseen puheistaan ja toiminnastaan. Benthamilainen utilitarismikin tähtäsi pohjimmiltaan siihen, että lainsäätäjät joutuisivat lyömään luvut pöytään.

The History of Ideas -kirjan ilmestyessä Runciman oli vielä Cambridgen yliopiston politiikan tutkimuksen professori. Sittemmin hän on siirtynyt täysipäiväiseksi podcast-ammattilaiseksi ja tietokirjailijaksi. Lisää on siis todennäköisesti tulossa.

Seuraavaa kirjaa odotellessa suosittelen kuuntelemaan Runcimanin ja London Review of Books -lehden podcastia Past Present Future. Siitä löytyy sarja nimeltä The History of Bad Ideas, joka jatkaa omalla tavallaan kirjan teemaa.

• 

Lue myös: 

Pahin niistä on julmuus – Aikamme paheet amerikkalaisfilosofin ristivalotuksessa

Tasa-arvon ja yhteisöllisyyden rapautuminen johti äärioikeiston nousuun, väittävät taloustieteen rocktähti ja Harvardin professori

Teknofeodalismin orjat palvelevat digijättejä