Maailmanpolitiikassa tapahtuu tällä hetkellä asioita, joita on vaikea uskoa todeksi, katsomme sitten Yhdysvaltoja, Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa tai Lähi-idän tilannetta. Vallassa ovat autoritaariset johtajat, jotka tuntuvat vähät välittävän oikeudenmukaisuudesta. Tykit, diilit ja oma etu puhuvat. Pienemmät valtiot keskittyvät selviytymiseen.

Onko tässä suurvaltapelien maailmassa edes tilaa kirjalle, jossa taloustieteilijä ja filosofi keskustelevat tasa-arvosta ja sen merkityksestä? Kenties kannattaisi olla.

Tasa-arvo on tärkeää ihan itsessäänkin, mutta lisäksi se vaikuttaa maailmanpolitiikkaan. Taloustieteen rocktähdeksi tituleerattu pariisilaisprofessori Thomas Piketty ja Harvardin yliopiston poliittisen filosofian professori Michael Sandel esittävät tuoreessa keskustelukirjassaan, että juuri tasa-arvon rapautuminen on johtanut autoritaarisen äärioikeiston nousuun eri puolilla maailmaa.

Piketty ja Sandel ovat molemmat arvostettuja tutkijoita alallaan ja yhteiskunnallisia keskustelijoita, jotka osaavat puhua myös niin kutsutulle suurelle yleisölle. Piketty tunnetaan tuloerojen historiaa käsittelevistä laajoista tutkimusprojekteistaan ja niihin pohjaavista populaareista tietokirjoistaan, kuten Pääoma ja ideologia. Sandel taas on tullut viime vuosina tunnetuksi meritokratian kritiikistään, jonka hän esitti teoksessaan The Tyranny of Merit.

Equality-kirja pohjautuu keskusteluun, jonka Piketty ja Sandel kävivät Pariisin taloustieteellisessä yliopistossa viime vuoden toukokuussa eli ennen Donald Trumpin uudelleenvalintaa Yhdysvaltojen presidentiksi. Piketty ja Sandel puhuvat kuitenkin paljon Trumpin ja muiden äärioikeistojohtajien suosiosta ja sen syistä.

Taloustieteilijä Piketty näkee äärioikeiston nousun taustalla ennen kaikkea teollisuustyöpaikkojen katoamisen ja taloudellisen eriarvoisuuden lisääntymisen. Hän syyllistää niin keskustaoikeistolaisia kuin -vasemmistolaisiakin puolueita yksioikoisesta vapaakauppasopimusten ihannoinnista ja tuloeroja kasvattavasta politiikasta.

Piketty ja Sandel puhuvat pitkästä aikavälistä, sellaisista nimistä kuin Bill Clinton, Tony Blair ja Gerhard Schröder. Kyseiset valtionjohtajat jatkoivat demokraatti- tai demaritaustoistaan huolimatta samaa tuloeroja kasvattavaa politiikkaa, jonka Ronald Reagan ja Margaret Thatcher olivat polkaisseet 1980-luvulla käyntiin. Myös Barack Obama saa keskustelijoilta pyyhkeitä, samoista syistä. Myös hänen kaudellaan tuloerot jatkuivat kasvuaan, kun pankkeja samaan aikaan pelastettiin finanssikriisin kourista.

Tätä taustaa vasten Trumpin oli helppo esittää demokraatit elitistisenä globaalisation voittajien puolueena, vaikka hän ajaa itsekin veroetuja varakkaille.

Piketty ei pidä Trumpin kauppapolitiikkaa tehokkaana, mutta hänen mielestään valtioiden tulisi kuitenkin pyrkiä sääntelemään kauppaa voimakkaammin. Hän ehdottaa esimerkiksi lisäveroja yrityksille, jotka tuovat tuotteita tai palveluita matalan yritysverotuksen maista. Tämä olisi yksi keino suitsia kansainvälistä verokilpailua.

Vasemmisto on Pikettyn mukaan kuitenkin jättänyt tällaiset kansalliset työkalut pois keinovalikoimastaan ja antanut vapaakaupan jyllätä. Tuotanto on siirtynyt sinne, missä se on halpaa, esimerkiksi Kiinaan. Vasemmistoa aiemmin kannattanut työväestö on tämän vuoksi siirtynyt kannattamaan Trumpin ja Marine Le Penin kaltaisia politikkoja.

Jos emme kontrolloi pääoman liikkeitä ja kauppaa, vallan ottavat nationalistit, jotka väittävät, että ongelmat johtuvat maahanmuutosta, sanoo Piketty.

Filosofi Sandel jakaa Pikettyn analyysin poliittisesta historiasta, mutta hänen mielestään pelkkä taloudellinen eriarvoisuus ei äärioikeistoa selitä. Hän syyttää samoja menneiden vuosikymmenten poliitikkoja, mutta Sandelin mukaan he pettivät työväen ennen kaikkea viemällä näiltä arvostuksen ja rapauttamalla eri ammattiryhmien keskinäisen kunnioituksen. Kyse on tasa-arvon rapautumisesta laajemmin kuin vain taloudellisessa merkityksessä.

Sandelin mukaan poliitikot oikealta vasemmalle ovat vuosikymmeniä puhuneet koulutuksesta ja luokkanoususta tienä kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa. He ovat esittäneet sen kaikille mahdollisena ja toivottavana väylänä vaurauteen. Sandelin tulkinnassa tähän ajatteluun sisältyy kuitenkin loukkaus työväenluokan ammatteja kohtaan: jos et kouluttaudu korkealle, taloudellinen niukkuus on oma vikasi – et yrittänyt tarpeeksi, et onnistunut tai et toiminut niin kuin kehotimme.

Sandel puhuu meritokratian tyranniasta. Elämme aikaa, jolloin osa ihmisistä todella uskoo, että yhteiskunnallinen asema on seurausta kovasta työstä ja yrittämisestä. Tässä ajattelussa globalisaation voittajat ovat ansainneet voittonsa ja häviäjät tappionsa. Todellisuudessa lähtökohdat, perhetausta ja puhdas sattuma vaikuttavat hyvin paljon siihen, mihin yhteiskunnalliseen asemaan päädymme, sanoo Sandel.

Mutta Sandelin kritiikki ei jää tähän. Vaikka saisimme luotua utopian, jossa vallitsisi täysi mahdollisuuksien tasa-arvo, tuo järjestelmä ei johtaisi oikeudenmukaisempaan maailmaan. Se johtaisi Sandelin mukaan vain siihen, että menestyjät muuttuisivat entistäkin ylenkatseisemmiksi ja yhteisöllisyys rapautuisi entisestään. Meritokratian palvonta edistää menestyjien pöyhkeyttä, työväen katkeruutta ja äärioikeiston nousua.

Sandelille äärioikeiston nousussa on siis kyse siitä, millaiseksi miellämme itsemme, oman sosiaalisen ryhmämme, muut yhteiskunnalliset ryhmät ja näiden väliset suhteet. Toisin sanoen identiteetistä ja yhteisöllisyydestä – tai oikeastaan sen puutteesta.

Yhtenäisyyden tunne on Sandelin ajattelun ytimessä. Hän pitää esimerkiksi yhteisöllisyyttä progressiivisen verotuksen edellytyksenä. Piketty taas korostaa tuloerojen tasaamista ja progressiivista verotusta, jotta voimme kulkea kohti yhteisöllisyyttä. Keskustelijat ovat lopulta itsekin sitä mieltä, että kyse on kehityksestä, jossa kumpikin edellyttää toinen toistaan yhtäaikaisesti. Joka tapauksessa keskustelu tuo hyvin esiin sen, mihin yhteiskuntafilosofi ja taloustieteilijä kiinnittävät ensiksi huomionsa.

Piketty ja Sandel keskustelevat jonkin verran myös maahanmuutosta ja maahanmuuttovastaisuudesta. Piketty tosin kääntää puheen jälleen takaisin talouteen. Äärioikeisto saa eniten kannatusta alueilla, joista on lähtenyt paljon teollisuustyöpaikkoja, ei alueilla, joihin olisi tullut paljon maahanmuuttajia. Maahanmuutto on identiteettipoliittinen kysymys, eikä identiteettipoliittisiin vääntöihin kannata lähteä mukaan, Piketty linjaa.

Rasismista he eivät juurikaan puhu. Maahanmuuttovastaisuuden taustalta löytyy epäilemättä epävarmuutta, taloudellisia tekijöitä ja yhteisöllisyyden rapautumista, mutta tuntuu silti omituiselta selittää rasismilla ratsastavien puolueiden suosiota niin paljon kaikella muulla kuin rasismilla. Piketty tuntuu ylipäänsä selittävän kutakuinkin kaiken taloudella. Se tuskin on koko totuus äärioikeiston noususta.

On Pikettyn talouspoliittisessa analyysissa toki myös perää. Jos yhteiskunnan jakautuminen jatkuu, äärioikeiston kannatus luultavasti kasvaa. Jo nyt yli puolet omaisuudesta on Euroopassa varakkaimman kymmenyksen hallussa. Yhdysvalloissa varallisuus on vielä keskittyneempää.

Piketty on kenties hieman yllättäen kuitenkin optimistinen tasa-arvon suhteen. Sata vuotta sitten tilanne oli paljon huonompi. Hän käyttää esimerkkinä Ruotsia, joka oli 1900-luvun alussa hyvin eriarvoinen yhteiskunta ja josta kehittyi vuosisadan mittaan tasa-arvon mallimaa. Se ei tapahtunut itsestään, vaan oli seurausta poliittisesta käänteestä ja hyvinvointivaltion rakentamisesta.

Tasa-arvoa tai eriarvoisuutta ei ole kirjoitettu tähtiin. Kyse on siitä, millaista politiikkaa päätämme tehdä.

•

Lue myös:

Kapitalismi uusiksi – Yhdysvaltalaisprofessorin teos kuvaa, kuinka kapitalismi ahmii omat toimintaedellytyksensä

Pikettyn pääoman toinen tuleminen

Teknofeodalismin orjat palvelevat digijättejä