Suomessa ilmestyi lyhyen ajan sisällä kaksi satanismipaniikin historiaa ja nykyisyyttä kartoittavaa kirjaa: Katri Ylisen Saatanallinen paniikki ja Tuomas Äystön Paholaisen perilliset. Molemmat kirjat valottavat eri tavoin moraalipaniikkia, joka levisi Suomeenkin.

Moraalipaniikki merkitsee sosiologi Stanley Cohenin mukaan tietyn tilanteen, ihmisen tai ihmisryhmän määrittämistä uhaksi yhteisön arvoille. Tässä tapauksessa huolenaiheiksi muodostuivat nuorten harjoittama saatananpalvonta ja yhteiskuntaan salaa vaikuttavat saatanalliset verkostot.

Satanismipaniikin kulta-aikaa olivat 1980- ja 1990-luvut. Sekä Yliselle että Äystölle on kuitenkin oleellista, että Saatana on palannut julkiseen keskusteluun muun muassa QAnon-salaliittoteorian myötä. Tämä relevanttius perustelee aiheesta kirjoittamisen nyt, kun on kulunut melko tarkkaan kaksikymmentä vuotta Titus Hjelmin (2005) ja Merja Hermosen (2006) aihetta käsitelleistä väitöskirjoista.

Ylinen on tietokirjailija ja sosiaalisen median vaikuttaja, Äystö taas uskonrauhan rikkomisen oikeuskäytännöistä väitellyt uskontotieteen lehtori. Vähemmän yllättäen kirjailijoiden taustat määrittävät teosten painotuksia.

Ylisen kirja on tempoileva kuvaus tekijänsä matkasta mutkikkaan aiheen läpi ja ympäri. Saatanallinen paniikki sisältää humoristisia sivupolkuja, päiväkirjamaista haja-ajattelua, nuoruuden muistelua sekä erinäisten aihetta tuntevien ihmisten, kuten Äystön, haastattelua.

Äystö puolestaan siirtää itsensä sivuun esipuheen jälkeen ja keskittyy kuvaamaan ilmiön historiallista kehitystä. Kyseessä on nimenomaan alan tutkijan tekemä kirja ja siksi tämän arvion aihe. Molemmat kirjailijat lähestyvät joka tapauksessa ilmiötä enemmän ihmisten ja tapahtumien kuin teorian kautta. Kustantaja markkinoi Paholaisen perillisiä jopa jonkinlaisena true crimena.

Paholaisen perilliset etenee pitkälti kronologisesti, lännestä itään. Ensimmäinen puoli sijoittuu Yhdysvaltoihin ja käynnistyy 1960-luvun Kaliforniasta. Anton LaVeyn perusti siellä Saatanan kirkon, jonka saatanallisuus näyttäytyy nykypäivästä katsoen lähinnä leikkinä. Matka Yhdysvalloissa kulkee läpi monet viranomaisten ja tutkijoiden ylilyönnit päättyen 1990-luvulle.

Jälkipuoliskolla siirrytään kotimaahan. Valtaosa tekstistä kuvaa Suomen tilannetta alkaen 1990-luvun puolivälistä, jolloin satanismi sai huomiota valtamediassa. Kun saatananpalvonta yhdistettiin Anneli Auerin tapaukseen vuonna 2006, paniikki oli jo käytännössä kuivunut kokoon. Ilmiö siis saapui tänne jälkijunassa ja poltti itsensä loppuun nopeammin kuin Yhdysvalloissa.

Kirja on tiivis ja nopealukuinen. Keskittyminen tiettyjen ihmisten vaiheisiin ja persooniin tekee siitä varsin tarinallisen. Äystö käy tarkasti läpi LaVeyn henkilöhistoriaa, ja useassa luvussa päähenkilöitä ovat Lawrence Pazder ja Michelle Smith, jotka tunnetaan kohuteoksesta Michelle Remembers (1980). Psykiatri Pazder ja tämän potilas Smith järkyttivät länsimaita lapsiin kohdistuneen rituaalisen ja seksuaalisen väkivallan kuvauksilla – jotka myöhemmin suurilta osin kumottiin. Yhtä järkyttävä on kertomus lasten hyväksikäytöstä syytetystä päiväkotiavustaja Ray Buckeysta, joka kärsi suotta vankilassa ja mediamyrskyn silmässä puolen vuosikymmenen ajan.

Suomessa oleellisiksi osoittautuvat varsinkin saarnaaja Leo Meller, nuorisoevankelista Riku Rinne ja entisenä saatananpalvojana julkisuutta saanut Päivi Niemi. Myös heidän myöhemmät vaiheensa selvitetään, mikä alleviivaa draaman kaarta. Muun muassa Hyvinkään paloittelumurhan ja Ulvilan murhamysteerin kulku kuvataan vaihe vaiheelta.

Henkilöiden elämäntarinoihin ja yksittäisten tapahtumien käänteisiin keskittyminen korostaa Paholaisten perillisten populaaria otetta. Välillä historiallinen ja teoreettinen viitekehys jää sille alisteiseksi. Varsinkaan Michelle Remembersin yksityiskohtainen referointi kymmenien sivujen verran ei tunnu perustellulta.

Henkilökeskeisyys ei silti ole merkityksetöntä. Satanismipaniikin voi kuvitella ”kansan” vauhkoiluksi, mutta sitä tuottivat ja ylläpitivät erityisyksilöt osana tunteilla pelaavaa mediakoneistoa. LaVeyn ja muiden paholaisen showmiesten ohella tärkeitä olivat Pazderin edustamat tieteelliset auktoriteetit ja Rinteen kaltaiset henkiset, kansanomaiset valistajahahmot. He päätyivät julkisuuteen salatiedon välittäjinä ja asiantuntijoina.

Satanismipaniikki koostui täten monin tavoin yksilölähtöisestä tarinankerronnasta – olivat yksilöt sitten uhreja, syypäitä tai sosiologi Jeffrey Victoria lainaten yhteiskuntaa suojelevia ”moraaliristiretkeläisiä” (englanniksi moral crusaders). On siis ymmärrettävää, että ajatus yksilöstä moraalipaniikin moottorina pysyy keskiössä tietokirjassakin. Äystö ei tutki päähenkilöitä kaukaa ja neutraalina, vaan suhtautuu moraaliristiretkeläisiin asiaankuuluvan kriittisesti. Vaikka monet toimivat vilpittömästi, lähestymistapa oli väärä ja aiheutunut vahinko huomattavaa.

Väkivaltaisten tapahtumien ja ihmiskohtaloiden tarkka raportointi liittää myös Paholaisen perilliset osaksi vuosikymmenten pituista, elävää kertomusperinnettä. Kuten Äystö huomioi, lehdistö niin täällä kuin rapakon takana on siirtynyt ”paniikin ylläpitäjästä paniikin kommentoijaksi”. Toisin sanoen satanismipaniikki kiinnostaa yhä mediaa ja kansaa mutta nyt epäsuorasti. Samoin tämä satanistisia teemoja esittelevä tietokirja jatkaa tarinaa ”tavallisia ihmisiä” manipuloivista toimijoista – joita tällä kertaa ovat psykiatrit ja saarnaajat. Draaman kaari sekin.

Olisin toivonut, että tapahtumat olisi kehystetty enemmän uskontotieteellisellä teorialla, onhan kirjoittaja asiantuntija sillä saralla. Myös folkloristiikan puolta olisi voinut penkoa rohkeammin: esimerkiksi Bill Ellisin teos 1980s, Raising the Devil (2000) nostaa esiin toteuttamisen (englanniksi ostension) roolin ilmiön kehityksessä.

Toteuttamisen dynamiikat auttavat ymmärtämään satanismin ja satanismipuheen välistä vuorovaikutusta. Käytännössä kyse on siitä, että usein vasta satanismista julkisesti huolestuminen tuottaa satanistiseksi ymmärrettävää toimintaa. Ajatuksen olisi voinut tuoda Paholaisten perillisissä rivien välistä näkyväksi.

Uskontotieteen sivuroolista huolimatta niin kutsuttujen uusien uskonnollisten liikkeiden, kuten Saatanan kirkon, ja kristinuskon välinen ristipaine käy kirjassa selväksi. Yhtä lailla on nähtävissä, ettei moderni satanismin pelko ole ollut johdonmukainen linja tai vallitseva tila suurissa uskonnollisissa instituutioissa. Varsinkin Suomessa kenttä on ollut hyvin hajanainen.

Vielä uskonnollisuutta selvemmin Äystö sitoo Pohjois-Amerikan satanismipaniikin vaiheet psykologian ja psykiatrian kehitykseen. Tämä osoittaa, kuinka pelot ovat vaikuttaneet suoraan tieteeseenkin. Kun esimerkiksi 1980-luvulla monipersoonahäiriön diagnoosit lisääntyivät, kasvun selitettiin johtuvan uudenlaisesta traumasta: ”Satanistisen rituaalisen hyväksikäytön esitettiin olevan juuri tällainen seikka, eli monia lapsuudessa koskettanut trauma”, Äystö kirjoittaa.

Samoin muistitutkimus sai tällöin osakseen uutta ja haitalliseksi osoittautunutta kiinnostusta. Sen tiimoilta tuotettiin paljon vertaisarvioitua mutta kyseenalaista tieteellistä tutkimusta. Epätoivotut lopputulokset, kuten valemuistot, ovat nykyään itse tutkimuskohteita.

Populaarikulttuurilla on niin ikään paljon selitysvoimaa. Paholaisen perilliset huomioi eritoten 1960-luvun vastakulttuurin eri osa-alueiden vaikutuksen LaVeyhin, kristillisten piirien metallimusiikkikohut ja 1990-luvulla pöytäroolipelien, kuten Dungeons & Dragonsin, merkityksen. Äystö esittää, että Yhdysvalloissa huoli videopelien väkivallasta valtasi tilaa satanismipaniikilta. Kaikki yhdistyy jollain tavoin siihen, että uhattuina ovat lapset ja nuoret.

Lisäksi kirja sai miettimään, kuinka satanismipaniikissa oli usein kyse pimeyden voimien sijaan markkinavoimista. Salaliittoteoriatutkimuksen puolella tiedetään, että salaliittoyhteisöissä kaupallinen ulottuvuus on usein keskeinen. Moraalipaniikki on kysynnän luomista, eikä salattu todellisuus paljastu ilmaiseksi.

Paholaisen metsästys muodostui tuottoisaksi ammatiksi usealle vilpittömällekin panikoijalle, mutta saattaisi olla oleellisempaa puhua kokonaisesta alasta. Moraaliristiretkeläisten lisäksi varsinkin median puolelta voi löytää valtavasti epäsuoria hyötyjiä.

Teoksen lopussa Äystö arvelee, että maallistumisen ja median asennemuutoksen takia vastaavaa satanismipaniikkia tuskin enää syntyy. Samalla hän nostaa esiin tapauksia, jotka osoittavat satanismipaniikin olleen vain eräänlainen välivaihe meidän ja sielunvihollisen välisessä vaikeassa suhteessa.

Uudenlaisia lähestymistapoja saatanallisuuteen ovat muun muassa QAnon ja äärioikeistolainen Order of Nine Angles (O9A). Rinnastukseen kätkeytyy eräs korostumaton oleellisuus: siinä missä QAnon-yhteisö harjoittaa ”demonologiaansa” etsien saatananpalvonnan merkkejä, O9A itse profiloituu saatanalliseksi. Molemmat äärioikeistoon sijoitettavat toimijat ovat siis tuoneet ilmiön takaisin mutta vastakkaisista suunnista. Tämä kertoo paitsi synkkien alakulttuurien moninaisuudesta myös Saatana-ajatuksen lukuisista käyttötarkoituksista.

Eräs satanismin puoli on puhtaasti esteettinen. Paholaiset perilliset alkaa kuvaamalla Anton LaVeyn pyrkimyksiä käyttää saatanakuvastoa osana roolihahmoaan. Lopuksi ympyrän olisi voinut sulkea pohtimalla, kuinka suurissa määrin O9A:n satanismi on performanssia. Entä QAnonin demonologia? Miten hyvin tämä estetiikka käy kaupaksi satanismipaniikin väistyttyä?

Viimeinen kysymys kuuluu, että entä sitten kirjan suhde Katri Ylisen Saatanalliseen paniikkiin – kumpi kannattaa lukea? Yksinkertainen ja banaali vastaus on: kumpikin. Yksinään molemmista jää puuttumaan jotain.

Ylinen on kerännyt suuret määrät ainutlaatuista materiaalia, esimerkiksi julkisuudesta vetäytyneen Riku Rinteen haastattelun, mutta ei tee oikein minkäänlaisia johtopäätöksiä. Äystö taas on kirjoittanut yleisesityksen taustoituksineen ja päätelmineen muttei tarjoa riittävästi uutta tietoa niille, jotka ovat lukeneet Wikipedia-tiivistykset keskeisistä käänteistä.

Yhdistettyinä kirjoista saattaa hyvinkin löytää jonkin tarkoin varjellun salaisuuden.

•

Lue myös:

Kauhean kansanperinteen opas valottaa pimeyden voimia

Kuolema tekee comebackin – Media-antropologi Johanna Sumiala tutkii kuolemaa internetissä

Perkele palaa – Uudelleenjulkaistu katsaus demonologiaan puhuttelee sivutessaan valtakysymyksiä