Kuolema on raivattu näkyvistä arjesta, mutta mediassa se on kokenut uudelleentulemisen. Niin voi päätellä seuraamalla vaikkapa kuolinuutisten kommentointia sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa, Instagramissa ja Youtubessa.

Somessa ei voi välttyä surevien henkilökohtaisilta muisteloilta, kotialbumien valokuvilta ja kuolinilmoituksilta. Ilmiö hämmentää. Pitääkö Facebook-kaverin äidin poismenoa peukuttaa ja esittää surunvalittelut? Entä pitääkö itseään soimata, kun suru-uutiset uppoavat hetkessä loputtomaan uutisvirtaan ja unohtuvat sen siliän tien?

Ennen valtamedia ja viranomaiset pitkälti sanelivat, kenen kuolema oli uutisoinnin väärti ja millaista sanomaa kuolleesta esitettiin. Nykyään raportointia syntyy sekä toimituksissa että tavallisten ihmisten omilla tietokoneilla. Voimme vain uumoilla, millaisia tarinoita, kuvia ja videoita Ukrainan ja Venäjän välinen sota meille tulevina viikkoina, kuukausina ja vuosina tuottaa.

Kuolemaan liittyvät rutiinit ovat kaiken kaikkiaan muuttuneet – ainakin mediassa. Niitä tutkii media-antropologi Johanna Sumiala. Hän tekee syväsukelluksen kuoleman medioitumiseen vastailmestyneessä kirjassaan Mediated Death (Polity 2021). Yhdysvaltain ja Euroopan markkinoille suunnattu teos nostaa esiin monta tunnettua kuolemantapausta aina Charlie Hebdon toimituksesta Margaret Thatcheriin ja suomalaiseen Vilja Eerikaan.

Sumiala työskentelee apulaisprofessorina Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksen viestinnäntutkimuksessa. Hän pyrkii ymmärtämään, miten kuolema on muuttunut ja millaisen roolin se saa valtamedian ja sosiaalisen median, eli hybridimedian, kyllästämässä yhteiskunnassa.

Vahvan sysäyksen medioidun kuoleman syventävälle akateemiselle tutkimukselle Sumiala sai omakohtaisesta kokemuksesta. Hän näki kuolemaa tekevän äitinsä keskellä kiireistä kaupunkia. Näky oli pysäyttävä.

Sumiala alkoi pohtia, millaisia keinoja ja tapoja nykyihmisellä on kohdata kuolema, tuo ikävä asia, joka on niin tehokkaasti suljettu ulos onnellisuutta tavoittelevasta elämäntavasta. Häntä askarruttivat erityisesti aiemman tutkimuksen havainnot, joiden mukaan suremisen rituaalit ovat vähentyneet, kuolemasta puhumisesta on tullut tabu ja kuolevat on eroteltu muusta yhteiskunnasta.

Sumiala väitteli tohtoriksi Jyväskylän yliopistossa vuonna 2001 uskonnon, median ja kulttuurin välisistä suhteista. Hän tarttui itselleen tuttuihin teemoihin ja syventyi entisestään kuoleman ilmentymiin hybridimediassa.

”Menetelmällisesti nojaudun digitaaliseen etnografiaan eli teen kenttätyötä verkossa. Verkkoetnografia on iso keskustelunaihe etnografien parissa”, Sumiala kertoo.

Peistä taitetaan esimerkiksi siitä, kumpi on oikeaa kenttätutkimusta, online vai offline, fyysinen vai digitaalinen. Moni pähkäilee, ovatko linkkien seuraaminen, klikkailu ja keskusteluihin osallistuminen oikeaoppista etnografista tutkimusta.

"Minun argumenttini on, että hybridimedia on meidän todellisuuttamme, meidän tapamme olla. Osallistuvaa havainnointia on tehtävä siinä maailmassa, jossa elämme."

Tutkimuksensa teoriapohjaan Sumiala ammentaa lisänäkemystä etnografian, median ja viestinnän tutkimuksen ohessa sosiologiasta ja antropologiasta. Media-antropologin haaveena olisi tehdä vertailevaa tutkimusta kuoleman medioitumisesta eri kulttuureissa ison kansainvälisen tutkimusryhmän kanssa.   

Sumiala on tehnyt etnografista tutkimusta paitsi verkossa, myös ”fyysisillä” kentillä: hän muun muassa havainnoi ja haastatteli ihmisiä Englannissa Thatcherin kuoleman jälkeen.

Kirjassaan Sumiala tarjoaa valaisevan esimerkin hybridimedian tavasta käsitellä rautarouvan kuolemaa. Kun brittimedia oli etukäteen valmistautunut kuolemasta raportointiin virallisin uutisaineistoin, thatcherismiin suivaantunut kansa heittäytyi karnevalistisiin tunnelmiin ja jopa juhli vihaamansa poliitikon poismenoa.

Suomalaisille Matti Nykäsen kuolema oli puolestaan tärkeä tapahtuma. Mäkikotkan kuoleman ympärillä käytiin kiihkeää keskustelua, sitä seurattiin ja kommentoitiin niin valta- kuin sosiaalisessa mediassa laidasta laitaan.

Argentiinalaiset – ja lähes koko muu maailma – tuntevat vastaavanlaisen ilmiön Diego Maradonan ympäriltä. Maailman parhaaksi tituleeratusta jalkapalloilijasta on kehkeytymässä kuolematon hahmo juuri hybridimedian ansiosta.

Sosiaalinen media on demokratisoinut kuoleman osoittamalla, että kuolemasta kertominen ei ole enää vain tiettyjen tahojen yksinoikeus. Nopeasti kehittyvien media-alustojen turvin kuka tahansa pystyy nostamaan kenet tahansa muistamisen ja suremisen kohteeksi ja päättää, millä tavalla ja milloin ketäkin surraan.

Vaikka hybridimedia on jatkuvassa liikkeessä, muistelemisen ja suremisen ympärille syntyy symboleja ja rituaaleja: ne kertovat, että ihmiset kokevat asiat merkityksellisiksi. Charlie Hebdon tapauksessa moni osoitti myötätuntoa iskussa kuolleita kohtaan lisäämällä Facebook-sivulleen #jesuis…-aihetunnisteen.

"Kun medioidut rituaalit leviävät, ihmiset tietävät, miten toimia. Rituaalit vahvistavat solidaarisuutta", Sumiala kuvaa.

Ukrainan sodan aikana moni on ilmaissut solidaarisuutta sodan uhreja kohtaan käyttämällä somepostauksissaan Ukrainan lippua.

Kuoleman medioitumiseen liittyy omalaatuisia sivujuonteita, muun muassa digitaalisia hautausmaita, joita löytyy Youtubesta. Sumiala pohtii, katoavatko ne bittiavaruudesta, jos internet tuhoutuu ja ohjelmistot muuttuvat, vai pitääkö paikkansa väittämä, että Google ei koskaan unohda.

Arvioiden mukaan jo lähiaikoina Facebookissa pörrää enemmän kuolleita ”digizombeja” kuin eläviä jäseniä. Kuriositeetti tai ei, mutta ajasta iäisyyteen siirtynyt ihminen voi jatkaa some-elämäänsä läheistensä ja ystäviensä toimesta ja synnyttää heidän välilleen jopa uudenlaista sosiaalista toimeliaisuutta.

Tarjoaako hybridimedia näin ollen vastauksen kuolemattomuuden etsijöille? Voiko ihminen muuttua digitaaliseksi sieluksi ja esittää vaatimuksia jälkimaailmalle digitaalisesta tuonpuoleisesta käsin? Entä mitä tapahtuu kuoleman arvolle: arkipäiväistyykö se ja muuttuuko ehtymättömässä uutisvuossa banaaliksi tapahtumaksi, eventiksi?

Media-antropologin uteliaisuutta kutkuttaa, mitä elämän ja kuoleman väliselle rajalle tapahtuu. Sitä hän haluaisi tutkia yhdessä esimerkiksi filosofien kanssa.