Olisi todella hyvä, jos professori emeritus Markku Kuisman teos Sodan yrityksiä ei olisi ajankohtainen. Esseististä taloushistoriaa edustava teos on kuitenkin nykypäivänä valitettavan tarpeellinen, jotta voitaisiin ymmärtää myös tämän hetken maailmantilannetta. Teos käsittelee 1900-luvulla käytyjen maailmansotien kytköksiä yritysmaailmaan erityisesti Saksassa ja Suomessa, ja se sisältää melkoisesti nykyhetken uutisista tuttuja asioita.

Teos näyttää vakuuttavasti, että suurten yritysten merkitys sotien taustalla voi olla isompi kuin kokonaisten pienten valtioiden. Valtasuhteita ei siksi pystytä selvittämään katsomalla pelkästään valtiollisia poliittisia toimijoita. Esimerkiksi toisen maailmansodan ratkaisun teos selittää ytimekkäästi: suursodan voittivat suurimmat liittoutuneet sotateollisuudet.

Kuisman tyyli on vauhdikas ja vetävä. Hän piirtää laajoja kaaria vääntämättä rautalangasta. Tuntuukin, että teoksen lukeminen saattaa vaatia jonkin verran pohjatietoja ja yleissivistystä. Ainakin niiden omaaminen lisää lukemisen mielenkiintoa ja nautintoa. Esimerkiksi Kuisma esittää ajatuksen vuosina 1914–1945 käydystä Euroopan sisällissodasta, jonka taustalla on tietysti tulkinta ensimmäisen ja toisen maailmansodan kiinteästä yhteydestä. Toisaalta maailmansodat olivat ensisijaisesti eurooppalaisia, vaikka ne laajenivat vaikutuksiltaan koskemaan koko maailmaa.

Teoksen taustalla on runsaasti aikaisempaa tutkimusta, jota Kuisma käyttää ja kommentoi tarvittaessa kriittisesti. Tyylilaji on kuitenkin kunnioittava, eikä hänellä ole tarvetta pilkata tutkimusten näkökulmarajoitteita.

Kuisma ei kaihda teoksessaan viittauksia nykypäivään. Niitä tulee suoraan mutta myös epäsuorasti, kun hyödynnetään nykyisessä poliittisessa keskustelussa käytettyjä termejä, kuten ”arvoperustainen realismi” tai ”sotilaallinen erikoisoperaatio”. Jälkimmäistä käytetään puhuttaessa Saksan hyökkäyksestä Neuvostoliittoon. Sotilaallinen erikoisoperaatio ei kuitenkaan ole tuon ajan aikalaistermi, vaan Venäjän käsite, jolla se puhuu käynnissä olevasta hyökkäyksestään Ukrainaan. Kielenkäytönkin osalta teos on siis kantaaottavaa tiedettä.

Keskeisiin käsitteisiin kuuluu pahuuden arkipäiväisyys, jonka on kehittänyt alkujaan filosofi Hannah Arendt. Pahuuden arkipäiväisyydellä tarkoitetaan ajatusta siitä, että ihmisten äärimmäisten pahojen tekojen taustalla eivät ole aina selkeästi pahat motiivit ja tarkoitukset vaan esimerkiksi moraalisen pohdinnan jättäminen sikseen ja sääntöjen (vaikka epäinhimillisten sellaisten) seuraaminen. Lopulta kyseessä ovat pitkälti sellaiset asiat, joihin itse kukin voisi kuvitella syyllistyvänsä sopivissa olosuhteissa. Kuisma tiivistää, että historian ymmärtämisen polttavin ongelma ei ole selittää, miksi pahat tekevät pahaa, vaan miksi hyvät tekevät niin.

Saksalainen talouselämä tuki natsihallintoa ja hyötyi sen tilauksista. Tätä ei selitä yritysten suoranainen ”pahuus” tai natsi-ideologian kannattaminen, vaan taustalla useimmiten olivat käytännöllisyysperiaatteet, tilanteen mukana meneminen, keino vastata kilpailupaineisiin ja menestyspaineet. ”Välttämättömyyden” ja opportunismin raja osoittautuu monessa kohdin liukuvaksi.

Kuisman teoksessa keskeisin yritys on saksalainen teollisuusjätti IG Farben, joka toisen maailmansodan jälkeen hajotettiin sotasyyllisenä. Se oli kooltaan valtava. Esimerkiksi aikakauden suomalainen teollisuus oli yhteenlaskettuna vain puolet IG Farbenin koosta, joten sen merkitys saattoi olla suurempi kuin monen pienen valtion. Suuryhtiöiden tekemät kartellit saattoivat olla valtioiden sopimuksia vahvempia.

IG Farben oli jo sodan aikana harvinaisen pahamaineinen, ja se edusti liittoutuneille natsismin ja suurteollisuuden kietoutumista. Kuisman kuvauksen perusteella kansallissosialistinen hallinto ei sinänsä ollut yritysjohtajien tavoitteena. Pikemminkin he sopeutuivat tilanteeseen ja hyödynsivät kehityskulkuja pragmatismin ja ”välttämättömyyden” hengessä. Selvimmin tämä näkyi esimerkiksi yhtiön johtajiin kuuluneen Richard Mertonin kohdalla. Merton vei yhtiötä natsihallinnon kylkeen, mutta se ei estänyt sitä, että hän joutui juutalaisten sukujuuriensa vuoksi lopulta vuonna 1938 keskitysleirille. Merton kuitenkin pelastui sieltä liike-elämän kontaktiensa ja suoran lahjonnan avulla.

IG Farben liittyi kiinteästi myös Suomen kohtaloihin sodan aikana. Suomella oli merkitystä Saksalle toisen maailmansodan aikana lähinnä raaka-aineiden, kuten kuparin ja nikkelin, tuottajana. Konkreettisesti tämä näkyi siinä, miten talvisodan rauhan rajalinja vedettiin. Enso puunjalostustehtaineen meni Neuvostoliitolle, mutta Imatran Vuoksenniska jäi Suomelle, koska siellä sijaitsivat Outokummun kuparisulatto ja terästehdas, joilla oli merkitystä Saksalle.

Kirjassa näkyy, kuinka sota-aikana yritysten lonkerot ovat ulottuneet yllättäviinkin paikkoihin. Esimerkiksi vuonna 1941 Nivalassa avattiin Makolan nikkelikaivos. Rauhan oloissa kannattamaton kaivos muuttui todellisuudeksi, kun IG Farben tarvitsi sotateollisuuden tarpeisiin lähes loppumattomasti raaka-aineita. Toisaalta se oli paikallisesti työllistävä arkinen laitos Pohjois-Pohjanmaalla, toisaalta se teki raaka-ainetoimituksia, joista työstettiin keskitysleirityövoimalla aseita natsi-Saksan valloitussotaan.

Teos osoittaa, että suomalaisilla valtionyhtiöillä on kytköksiä sodan aikana havaittuihin tarpeisiin. Monet valtio-omisteiset suuryritykset, kuten Outokumpu, Neste, Rautaruukki ja alkuperäinen Kemira, ovat juuriltaan sodan yrityksiä, joista toki toisissa olosuhteissa tuli myös rauhanomaisen kukoistuksen yrityksiä.

Esimerkiksi Nesteen perustamisen taustalla olivat öljyn huoltovarmuuskysymykset: tarve sekä jalostamolle että varastointikapasiteetille. Sota-aika osoitti konkreettisesti, että Suomi pystyi tekemään lähestulkoon mitä vain metsäpohjaisista raaka-aineista, ja jopa moottoriajoneuvoista suuri osa saatiin liikkumaan puupilkkeen ja -hiilen avulla. Öljy oli silti tuolloin välttämätön moneen tarkoitukseen.

Sota-aika osoitti myös, kuinka Suomen taloudellinen riippuvuus Saksasta söi Suomen poliittista liikkumavapautta. Suomi sai niin ruokaa, polttoaineita kuin aseitakin Saksasta. Se yhdisti Suomen Saksaan vahvasti siinäkin vaiheessa, kun sodan kulku osoitti eronteon välttämättömyyden.

Kuisman teos osoittaa konkreettisesti asioiden monimutkaisuuden. Yritysmaailman kytkökset ovat tuottaneet outoja tilanteita. Esimerkiksi British Metal -yhtiön omistukset loivat tilanteen, jossa osittain brittien kansallisesti omistama yhtiö oli valmistanut saksalaisten brittejä vastaan käyttämiä ampumatarvikkeita käyttäen vieläpä suomalaisia raaka-aineita.

Kuisma kuitenkin toteaa, että ”kaikki vaikuttaa kaikkeen” -lähestymistavalla ei päästä pitkälle. Tai sitten päädytään sellaisiin sfääreihin, joista ei ole apua asioiden ymmärtämisen kannalta. Kuisman teos onkin tasapainoilua siinä, kuinka löytää merkittävimmät puolet mitä moninaisimmilla tavoilla toisiinsa vaikuttavista asioista.

Kaikkiaan teos voi myös helposti luoda tunteen, ettei mihinkään voi vaikuttaa asioiden monimutkaisuuden vuoksi. Toivottomuutta Kuisma ei kuitenkaan edusta, vaan hän korostaa oikeusvaltion, vallanjaon, vapaan tieteen ja tiedonvälityksen kaltaisten ”tylsien” instituutioiden elintärkeyttä.

Kuisman teos on mielenkiintoista luettavaa, joka antaa näkökulmia pahan arkipäiväisyyteen ja siihen, miten helposti minkä tahansa yrityksen tai julkisen sektorin yksikön johtaja voi mennä pragmatismin ja opportunismin virrassa, vaikka siinä unohtuisivat niin laillisuus kuin niin sanotut ”arvotkin”. Pyrkimyksestä edistää omaa uraa ja yrityksen tai laitoksen asiaa voi seurata äärimmäisen pahoja asioita. Sota-aikoina tämä on tullut näkyviin poikkeuksellisen väkivaltaisilla tavoilla ja seurauksin, jotka kaikki ymmärtävät vääriksi.

•

Lue myös:

Filosofiaa sodassa, sodasta ja sen varjossa

Nuori Urho Kekkonen kommunistijahdissa

Oikeudenkäyntien historia osoittaa, miten tuomiolle voivat joutua niin tottelemattomat kuin liian tottelevaisetkin