Image

Näinä aikoina tekisi mieli julistaa tieteen vapauden merkityksestä jokaiselle vastaantulijalle. Tieteen vapaudesta puhuminen tuntuu kuitenkin korulauseiden toistamiselta ja juhlapuheen kaltaiselta rituaalilta. Tämä johtuu ensisijaisesti kahdesta asiasta.

Ensinnäkin tieteen vapaus on tarpeettoman hahmoton käsite, jonka merkitys voi jäädä kuulijalle etäiseksi. Kun puhumme tieteen vapaudesta ja siihen liittyvistä ongelmista, viittaamme huomattavan laajaan kirjoon erilaisia kysymyksiä. Tutkijoiden mustamaalaaminen sosiaalisessa mediassa on kaukana tieteen rahoituskysymyksistä tai tieteen institutionaalisista reunaehdoista. Silti niistä puhutaan saman otsikon alla.

Toiseksi tieteen vapauden puolustaminen tulkitaan helposti tutkijoiden pöyhkeäksi puheeksi, jonka tarkoituksena on turvata oman ryhmän intressit. Skeptinen kuulija voi kysyä, miksi juuri tutkijoiden pitäisi saada nauttia erityisestä vapaudesta.

Haluaisin löytää uusia tapoja puhua tieteen vapaudesta, koska se ei ole pelkästään tutkijoita koskeva asia. Tieteen vapaus on koko yhteiskuntaa määrittävä kysymys.

Tieteen vapaudessa on kyse tiedosta ja tietämisestä, joka ohjaa tapaamme olla osana yhteiskuntaa. Tiede ei ole erillään oleva saareke vaan osa yhteiskunnallista kudosta. Sen avulla kehitetään uutta teknologiaa, korjataan tiedollisia vinoumia, uudistetaan vanhentuneita käytäntöjä, rakennetaan uutta sanastoa ja lisätään ymmärrystä maailmasta.

Tieteen vapauden rajoittaminen ei kavenna pelkästään tutkijoiden toimintaedellytyksiä vaan säteilee koko ympäröivään yhteiskuntaan. Tiedettä voikin hahmottaa eräänlaisena sateentekijänä, joka levittää ympärilleen syvempää ymmärrystä, uteliaisuutta ja kriittisyyttä.

Mitkä tekijät sitten uhkaavat tieteen vapautta, joka on heikentynyt myös Suomessa? Näkyvin uhka on tutkijoihin kohdistuva häirintä, jota tulee niin poliittisten päättäjien kuin kansalaistenkin suunnalta. Tutkijat kokevat häirintää myös tiedeyhteisön sisällä.

Vaatimukset siitä, että tiettyjä aiheita ei pitäisi tutkia ollenkaan, ovat tuttuja myös Suomessa. Sukupuolentutkimus, ravitsemustiede, maahanmuuttotutkimus tai ilmastotutkimus ovat usein politisoinnin kohteena. Lista poliittisen hyökkäyksen kohteena olevista tutkimusteemoista on valitettavan pitkä.

Vähemmän näkyvä uhka on taloudellisten toimintaedellytysten rajaaminen. Kun yhä enemmän tutkimusrahoituksesta on sidottu ennalta määrättyjen aiheiden tutkimiseen ja vahvoihin tulosmittareihin, vapaa tutkimus joutuu ahtaalle. Tutkijoiden lyhyet pätkäsopimukset ja vakituisten tehtävien vähäisyys ovat nekin omiaan rajaamaan vapaan tutkimuksen edellytyksiä.

Tiede ei voi tietenkään ikinä olla täysin vapaa taloudellisista rajoitteista. Silti nykyinen tilanne, jossa tieteen rahoitus on tempoilevaa ja epävarmaa, heikentää vääjäämättä tutkimuksen edellytyksiä.

Voidaan myös kysyä, mitä tieteen vapaus lopulta tarkoittaa tilanteessa, jossa tiedeinstituutiot ovat täysin riippuvaisia julkisesta vallasta. Yhdysvallat on varoittava esimerkki siitä, miten nopeasti tieteen vapautta vastustavat vallankäyttäjät voivat ottaa yliopistot haltuunsa.

Kannustan siis kehittämään uutta sanastoa ja luovia keinoja tieteen vapaudesta puhumiseen. Korulauseet ja juhlapuheet eivät käännä yhdenkään kriitikon päätä. Tieteen puolustaminen ei saa näyttää tutkijoiden itseriittoisuudelta vaan yhteiskunnan toimintaedellytysten turvaamiselta.

•

Lue myös:

Demokratia tarvitsee vapaata tiedettä

Kuka tarttuu toimeen, kun tiedettä uhataan?

Tieteen sensurointiyritykset ja tutkijoiden itsesensuuri uhkaavat akateemista vapautta

•

Haluatko pysyä kärryillä uusimmista tiedeartikkeleista? Tilaa Tieteessä tapahtuu -uutiskirje!