Syyskuussa 2025 Suomen Rooman-instituutin pihalla Villa Lante -renessanssihuvilassa juhlittiin kaksi vuotta kestäneen peruskorjauksen valmistumista. Instituutin toiminta ei ole sidottu seiniin, mutta Rooman Gianicolo-kukkulalla sijaitseva Villa Lante on eräs suomalaisen humanistisen tutkimuksen keskeisimmistä symboleista ja Rooma itsessään tärkeä kohde monelle tieteenalalle. Instituutti ei kuitenkaan sijaitse Roomassa vain Rooman itsensä vuoksi, vaan siksi, että siellä on erittäin aktiivinen kansainvälinen tutkijayhteisö, jossa instituutti toimii aktiivisesti.

Suomen valtio osti Villa Lanten vuonna 1950 Suomen Rooman-instituutin käyttöön. Hankinnan mahdollisti lahjoitus, jonka teki liikemies ja mesenaatti Amos Anderson, joka oli myös Institutum Romanum Finlandiae -säätiön perustaja.

Suomen Rooman-instituutti aloitti toimintansa Villa Lantessa huhtikuussa 1954, joten se oli ensimmäinen suomalainen ulkomaaninstituutti. Muut Suomen ulkomailla sijaitsevista tiedeinstituuteista Tokiossa, Ateenassa ja Beirutissa ovat sitä nuorempia. Yhteistyötä on tehty paitsi kurssitoiminnan myös tutkimusaineistojen digitoinnin, digitaalisen säilytyksen ja avoimen jakamisen käytäntöjen kartoittamiseksi. (Viitanen ja Karivieri 2019, 2.) Yhteensä Suomella on seitsemäntoista pääosin ulkomailla sijaitsevaa kulttuuri- ja tiedeinstituuttia.

Uudelleen avautumista tukemaan uudistettiin myös Suomen Rooman-instituutin strategia. Se tähtää lähitulevaisuudessa muun muassa lisäämään tutkimusresursseja ja laajentamaan tutkimuksen rahoituskanavia ja -muotoja nykyisestä. Lisäksi instituutti haluaa tehdä tutkimustaan näkyvämmäksi ja avoimemmaksi huomioiden toimintaympäristön tulostavoitteellisuuden ja resurssien vähyyden luoman ristipaineen. (Institutum Romanum Finlandiae 2025.)

Suomen Rooman-instituutti muiden tiedeinstituuttien tavoin edustaa tiede- ja korkeakoulupoliittisessa järjestelmässä erityislaatuista toimijaa. Instituutilla on omaa opetusta, omat tutkimushankkeet sekä alan tutkijoiden ja opiskelijoiden stipendirahoitusjärjestelmä. Se ei kuitenkaan ole yliopisto, vaan kansainvälisesti sijoittunut tieteellinen tutkimuslaitos ja -infrastruktuuri, jonka merkitys suomalaiselle tiedeyhteisölle on välillinen, kumulatiivinen ja pitkäkestoinen. Tiedeinstituutit painottavat toiminnassaan tutkimusta ja tieteen edistämistä sekä järjestävät myös kulttuuriohjelmaa.

Juuri nämä piirteet tekevät tiedeinstituuttien asemasta myös tiedepoliittisesti haastavan. Niiden toiminta ei taivu helposti nykyisiin ohjaus-, rahoitus- ja arviointimalleihin, jotka korostavat mitattavuutta, lyhyen aikavälin vaikuttavuutta ja strategista profilointia.

Suomalainen tiede- ja korkeakoulupolitiikka on viime vuosikymmeninä rakentunut vahvasti kansainvälisyyden, kilpailullisen rahoituksen ja tulosohjauksen varaan. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden visio auttaa ja ohjaa korkeakouluja ja opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan muita toimijoita suuntaamaan omia strategioitaan teemoihin, jotka koetaan yhteisesti merkittäviksi. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2022; opetus- ja kulttuuriministeriö 2025.)

Yliopistojen rahoitusmallit, tutkimusrahoituksen jakokriteerit ja strateginen ohjaus suosivat toimijoita, jotka kykenevät osoittamaan suorien tuotosten ja vaikutusten ketjun. Tässä kehyksessä Suomen Rooman-instituutti asettuu eräänlaiseksi rajatapaukseksi. Tiedeinstituutin ydintehtävä on suorittaa ja mahdollistaa tutkimusta, koulutusta ja kansainvälistä tieteellistä vuorovaikutusta, joka on erityisesti humanistisille tieteille korvaamaton. Professori emerita Margareta Steinbyn mukaan instituutin menestyksen taustalla on kolmen eri seikan yhteisvaikutus: asemakaupungin antamat edellytykset, instituutin rakenne ja toimenkuva sekä suhde kotimaan opetus- ja tutkimuslaitoksiin (Steinby 1999).

Tiedejärjestelmän kansainvälisyyttä on vahvistettu uusin yhteistyösopimuksin, osallistumalla kansainvälisiin tutkimusohjelmiin ja edistämällä tutkijoiden kansainvälistä liikkuvuutta (Husso, Karjalainen ja Parkkari 2000, 18). Toisaalta opetus- ja kulttuuriministeriön perusrahoituksen laskentakriteereistä erillistä suomalaisen tiedepolitiikan asettamista on perusteltu tavoitteella saavuttaa tieteen kansainvälisesti korkea taso (Mäntysaari 2024). Tiedeinstituutit ovatkin olleet kärkijoukkoa mitä tulee kansainväliseen yhteistyöhön ja sen integroimiseen osaksi jokapäiväisiä toimintoja.

Suomen Rooman-instituuttia on johtanut vuodesta 2021 alkaen Ria Berg. Hän on Helsingin yliopiston klassillisen arkeologian dosentti, jonka tausta on klassillisessa filologiassa. Hän on tutkijana kansainvälisesti tunnettu ja nauttii arvostusta erityisesti tutkimuksistaan, jotka ovat käsitelleet Pompejia, antiikin naisia ja roomalaista esineistöä. Johtajakautensa aikana Berg on paitsi opettanut instituutin kursseilla myös muodostanut työryhmän, joka tutkii antiikin roomalaisten luontosuhdetta ja erityisesti luonnon ja rakennetun kaupunkiympäristön limittymistä toisiinsa.

Bergin mukaan instituutin arjessa hyvin keskeinen arvo on avoimuus, jolla tarkoitetaan sitä, että instituutin kohderyhmät ovat mahdollisimman laajoja ja toiminta helposti lähestyttävää. Instituutti pyrkii tavoittamaan Suomessa ja Italiassa niin opiskelijoita, professoreja, kulttuurin ammattilaisia kuin harrastajiakin. Samalla halutaan hänen mukaansa ”inspiroida niitäkin, jotka eivät ihan vielä ole historiasta hurmaantuneet”.

Bergin mukaan humanistiseen sivistykseen kuuluu, että kulttuurin ja historian tuntemus on jokaisen oikeus, ei ainoastaan ammattitutkijoiden asia. Hän kuvaa: ”Sivistys on uteliasta oman laatikon ulkopuolelle kurkistelua. Myös taiteilijoille tekee hyvää kuulla tutkijoiden tutkimuksista ja päinvastoin. Sivistys on tiedollista ja kulttuurista laaja-alaisuutta, josta koituvaa monenlaista hyötyä, kuten kykyä yhdistellä asioita uusiksi kokonaisuuksiksi ja ajatella satojen vuosien perspektiivillä eikä vain seuraavan viikon kiireet mielessä.”

Avoimuuden ohella toinen instituutin strategian kulmakivi vastuullisuus. Se näkyy esimerkiksi mietittäessä, miten toimitaan ekologisesti ja luonnonvaroja kunnioittaen niin kirjoituspöydän ääressä, kokouksissa, matkustettaessa kuin residenssin keittiössä ja puutarhassakin.

Suomen Rooman-instituuttia ylläpitää vuonna 1938 perustettu säätiö Institutum Romanum Finlandiae. Instituutin tehtävänä on sen sääntöjen mukaan saattaa Suomen kulttuurielämä yhteyteen antiikin kulttuurin kanssa. Puheenjohtaja Katariina Mustakallion mukaan säätiöllä on ollut alusta lähtien selkeät tavoitteet: antiikin kulttuurin ja sen jälkivaikutuksen tutkimuksen tukeminen sekä antiikin tunnettuuden lisääminen Suomessa.

Instituutti tarjoaa tutkijoilleen käytännön opetusta ja kenttätyökokemusta paikan päällä, suorassa kontaktissa kansainvälisiin huippututkijoihin. Instituutin merkitys on kytköksissä sen rooliin tutkijakoulutuksessa ja tieteenalojen uusiutumisessa. Se myös majoittaa stipendiaatteja, eri alojen tutkijoita ja taiteen eri alojen edustajia. Villa Lanten keittiötä on kuvattu verkostoitumisen ja tutkimusideoiden kehdoksi.

Instituutti on ollut monille suomalaisille humanistitutkijoille keskeinen vaihe akateemisella uralla. Sen kautta syntyvät tutkimusaiheet, verkostot ja osaaminen siirtyvät takaisin suomalaisiin yliopistoihin ja vaikuttavat opetukseen, ohjaukseen ja tutkimuksen suuntautumiseen. Tämä vaikutus on harvoin suoraan mitattavissa, mutta se näkyy pitkällä aikavälillä tieteenalojen elinvoimassa ja jatkuvuudessa. Tuottavimmillaan tutkimusinstituutin alumnit ovat kuin ”koko kylän kasvattamia lapsia”. (Bradke, Maartens ja Teichmann 2023, 1.)

Mustakallion mukaan säätiön toiminnassa halutaan korostaa ”ylisukupolvista vastuuta ja tieteen vapautta”. Hän katsoo tämän tarkoittavan sitä, että arvostetaan ja pidetään yllä suomalaisen antiikin ja vanhempien aikojen tutkimuksen pitkää linjaa. Samalla tavoite on luoda sen kehitykselle edellytyksiä tarjoamalla tutkijapaikkoja ja kouluttamalla antiikin kulttuurin laaja-alaisia asiantuntijoita. Tämä vahvistaa tutkijakuntaa tulevaisuudessa.

Mustakallion mukaan julkisen rahoituksen epävarmuus ja yliopistojen resurssien heikkeneminen ovat instituutille todellisia haasteita. Säätiö pyrkiikin olemaan proaktiivinen ja käymään jatkuvaa vuoropuhelua suoraan rahoittajien kanssa sekä osallistumaan edunvalvontatoimintaan.

Suomalaisen antiikintutkimuksen kehitystarina sopii esimerkiksi siitä, miten verrattain lyhyessä ajassa suomalainen tutkimus nousi miltei nollapisteestä maailmanmaineeseen. Toisin kuin vaikkapa Ruotsissa ja Tanskassa, Suomessa ei ollut lainkaan antiikintutkimukseen liittyviä museokokoelmia, eikä sotien välisenä aikana tuosta vain poikettu tieteellisille opintomatkoille.

Oli pitkälti Suomen Rooman-instituutin ansiota, että antiikintutkimuksessa kansainvälisyydestä tuli lyhyessä ajassa jokapäiväistä ja johti tutkijoita oman tieteenalansa huipuiksi. Uudet ulkomaiset kontaktit antoivat virikkeitä tutkimusnäkökulmien laajentamiseen. (Castren 2013, 16.)

On huomattava, että humanistinen tutkimus, erityisesti antiikin, keskiajan ja varhaismodernin historian, arkeologian ja taidehistorian alat, on luonteeltaan paikkasidonnaista. Arkistot, aineistot, tutkimuskirjastot ja yhteistyökumppanit sijaitsevat monien tutkimusaiheiden osalta Suomen rajojen ulkopuolella. Suomen Rooman-instituutti tarjoaakin suomalaisille tutkijoille ja opiskelijoille pysyvän, institutionaalisesti turvatun pääsyn tähän tutkimusympäristöön. (Mustakallio 2010, 33–34.)

Latinan kielen ja Rooman kirjallisuuden dosentti Laura Nissin pureutuu työryhmänsä kanssa kreikkalais-roomalaisten käymälöiden kulttuurihistoriaan Koneen säätiön rahoituksella. Nissin on kurkistanut Suomen Rooman-instituuttiin stipendiaatin, apulaisasiamiehen ja post doc -tutkijan silmin. Hän uskoo, että instituutti on ollut ja tulee olemaan tutkijoille tukikohta, joka mahdollistaa kansainvälisesti korkeatasoisen tutkimuksen. Instituutilla on keskeinen merkitys siinä, että suomalainen antiikintutkimus ja keskiajantutkimus on vireää, tasokasta ja kansainvälisesti tunnettua.

Nissin kuvailee: ”Instituutin sijainti ja majoitustilat Roomassa mahdollistavat sen, että tutkijoilla on pääsy lähteille, olivat ne arkeologisia kohteita tai vaikka arkistoaineistoa tai kaivauskertomuksia. Roomassa on useita tieteellisiä kirjastoja, joissa on tämän lisäksi saatavilla valtava määrä sellaistakin tutkimuskirjallisuutta, jota ei välttämättä muualla ole. Instituutin jäsenyys mahdollistaa pääsyn näihin kirjastoihin ja arkistoihin, joihin ei muuten noin vain marssita.”

Image

Nissin toimii yhdessä yliopistonlehtori Minna Seppäsen kanssa puheenjohtajana vuonna 2023 perustetussa Antiikintutkimuksen verkostossa. Se palvelee antiikin ja sen jälkivaikutuksen tutkijoiden sekä alan muiden toimijoiden yhdyssiteenä. Sen tavoitteena on aikakauden tutkimuksen edistäminen sekä tutkimuksen yhteiskunnallisen näkyvyyden ja vaikuttavuuden lisääminen Suomessa. Antiikintutkijoille Suomen Rooman-instituutti on korvaamaton.

Nissin kuvailee: ”On seminaareja, konferensseja ja vapaamuotoisia tilaisuuksia, joissa pääsee tapaamaan oman alan tutkijoita kaikista eri uravaiheista. Instituutin oma toiminta on myös aktiivista, ja siellä pääsee tutustumaan tieteeseen ja taiteeseen ihan omilla nurkilla. Samalla se on turvallinen paikka, jossa saa vertaistukea muilta tutkijoilta ja opiskelijoilta. Tämä on etenkin tärkeää aikoina, jolloin tutkimus halutaan alistaa välittömän voiton tavoittelulle ja tiedevastaisuus leviää pelottavalla nopeudella.”

Säätiön puheenjohtaja Katariina Mustakallio korostaakin Suomen Rooman-instituutin arvoa tutkimusresurssina ja porttina kansainvälisiin tiedeyhteisöihin: ”Koska alamme koulutus on yliopistoissa vähentynyt, lisääntyy tarve juuri meidän antamallemme laajalle antiikin kulttuurin koulutukselle. Se, että Suomen Rooman-instituutti on kansainvälisissä alan tutkijapiireissä korkealle arvostettu, on meidän varsinainen saavutuksemme.”

Sitran julkaiseman uuden megatrendikatsauksen mukaan Suomen ja suomalaisen yhteiskunnan kannalta jatkuva oppiminen, luotettavaan tietoon panostaminen ja monimuotoisuuden kehittäminen ovat avainasemassa tulevaisuuden menestystä muotoiltaessa. (Dufva, Kiiski-Kataja ja Lähdemäki-Pekkinen 2026, 5.) Vaikuttaa sille, että antiikintutkimus on ollut tässä suhteessa edelläkävijä jo pitkään.

•

Suomen Rooman-instituutin seuraavaksi johtajaksi on valittu professori Kaius Tuori, joka aloittaa nelivuotiskautensa Villa Lantessa elokuussa 2026. Ria Bergin johtajakausi päättyy heinäkuussa 2026.

•

Lue myös:

Antiikin Roomassa ei tiedetty tarkkaan, paljonko kello oli, mutta se ei poistanut huolta ajan kulumisesta

Antiikintutkimuksen puolesta

Iiro Kajanto – latinaa antiikista uudempiin aikoihin

•

Haluatko pysyä kärryillä uusimmista tiedeartikkeleista? Tilaa Tieteessä tapahtuu -uutiskirje!