Historiantutkimuksessa on usein tarkasteltu yhteiskuntien romahduksia erityisesti suurten imperiumien yhteydessä. Historiaan hävinneet -teoksessa dosentit Joanna Töyräänvuori ja Kirsi Valkama käsittelevät kuutta pientä romahtanutta yhteiskuntaa, jotka ovat Välimeren itäisellä rannikkoalueella.

Tarkasteltua aluetta kutsutaan kirjassa nimellä Levantti. Jordanjoen länsipuoli on Israel-Palestiina, josta käytetään pronssikauden ja varhaisen rautakauden yhteydessä nimeä Kanaan. Eteläiseen Levanttiin kuuluu lisäksi nykyisen Jordanian alue. Kirjoittajat käyttävät paikoista ja henkilöistä vakiintuneita suomenkielisiä nimityksiä, mikäli sellainen on.

Tarkasteluun kuuluu alueita, joista on kerrottu Raamatun Vanhassa testamentissa. Kirjoittajat käyttävät kirjakokoelmasta tutkimuksessa yleisesti käytettyä nimitystä Heprealainen Raamattu, johon eivät kuulu Vanhaan testamenttiin usein luetut niin sanotut Apokryfikirjat.

Johdannon jälkeen kirjoittajat esittelevät erilaisia yhteiskuntien romahtamisia käsitteleviä teorioita ja tutkimuksia Platonista nykyaikaan. Sen jälkeen he siirtyvät kunkin yhteiskunnan käsittelyyn tarkastellen niiden syntyhistoriaa ja niistä kertovia lähteitä, väestön määrää ja alkuperää sekä tietenkin tuhoa sekä tuhon jälkeisiä tapahtumia.

Kirjassa tarkastellut alueet ovat Troija ja Kinalua-Walistin Turkissa, Ugarit Syyriassa, filistealaisrannikon Askelon sekä Israelin ja Juudan kuningaskunnat nykyisen Israel-Palestiinan alueella. Kirjoittajat ovat jakaneet työn siten, että Töyräänvuori on kirjoittanut luvut Troijasta, Ugaritista ja Kinaluasta, Valkama luvut Askelonin ja Filistean kaupungeista, Israelin kuningaskunnasta ja Juudan kuningaskunnasta.

Troija on useimmille suomalaisillekin tuttu nimi. Antiikin tarinoista tuttua Troijaa etsittiin aikanaan innolla, ja nykyään sen uskotaan sijanneen nykyisen Turkin luoteisosassa, Çanakkalen maakunnassa.

Troijana pidetty alue on kärsinyt innokkaiden mutta osaamattomien amatöörikaivajien toimista. Arkeologisissa tutkimuksissa on erotettu yhdeksän eri asutuskerrostumaa eli yhdeksän kaupunkia, joita tutkijat nimittävät Troija I−IX:ksi.

Troija on tuhoutunut kahdesti pronssikaudella: maanjäristyksessä noin vuonna 1300 eaa. ja taistelussa noin 1190 eaa. Alue asutettiin uudelleen muutamien satojen vuosien kuluttua, mutta hylättiin myöhemmin lopullisesti, mahdollisesti sataman tuhonneen hiekan vuoksi.

Ugaritin kaupunki Syyriassa löytyi 1920-luvulla melkein sattumalta. Paikallinen maanviljelijä osui löytämään muinaisen hautakammion ja vei sieltä löytyneitä esineitä myytäväksi markkinoille, minkä jälkeen tutkijat kiinnostuivat alueesta.

Löytöjen valossa vaikuttaa siltä, että Ugaritin kuningaskunta on vilkkaan kaupan ansiosta ollut yhteydessä kaikkiin sen ajan tunnettuihin kulttuureihin. Erityisen merkittäviä ovat alueelta löydetyt savitaulut, joita on tuhansia. Tekstejä on ainakin viidellä eri kirjoitusjärjestelmällä ja kahdeksalla kielellä, ja ne sisältävät muun muassa jumaltaruja, loitsuja, sopimuksia ja kirjeitä.

Ugarit tuhoutui noin vuosien 1192 ja 1180 eaa. välillä. Alueelta on löytynyt merkkejä taisteluista ja todennäköisesti tahallaan sytytetyistä tulipaloista. Kysymyksessä ovat ilmeisesti olleet mereltä tulleet rosvojoukot, joita asukkaat ovat paenneet. Kaupunkia ei koskaan asutettu uudelleen, eikä asukkaiden myöhemmistä vaiheista tiedetä.

Kinalua oli Palistin- tai Walistin-nimisen kuningaskunnan pääkaupunki. Kaupunki asutettiin ensimmäisen kerran vuonna 3000 eaa., ja se tuhoutui kahdesti: ensin varhaisen pronssikauden lopulla ja toisen kerran rautakaudella. Palistinin kuninkaisiin kuului muun muassa Taita, joka on toisinaan yhdistetty Raamatun kuningas Daavidiin, ja heettiläiskuninkaan kaima Suppiluliuma.

Kinaluan kaupungin asukkaiden alkuperästä on monenlaisia arveluja. Assyrian vallattua alueen Kinaluan asukkaat pakkosiirrettiin muualle, eikä heidän myöhemmistä vaiheistaan ole tietoa. Tämän jälkeen alueesta tuli Unqi-niminen aramealainen yhteiskunta, joten kaupunki säilyi, mutta asukkaat ja kulttuuri vaihtuivat.

Filistealaisten viisi kaupunkia, Asdod, Askelon, Ekron, Gaza ja Gat, muodostivat löyhän liiton noin viidensadan vuoden ajan. Tarkastelun kohteeksi on valikoitunut Askelonin kaupunki, josta tiedetään ehkä eniten. Alueella on suoritettu laajoja kaivauksia, joiden tulokset on julkaistu, ja kaupungin viimeisistä vaiheista on säilynyt myös kirjallisia tietoja.

Askelonin kaupunki tuhottiin 600-luvun lopulla eaa. Tämän ajan tuhokerrostumasta voi päätellä ihmisten menehtyneen sortuvien rakennusten alle tai savukaasuihin. Uskotaan, että kysymyksessä on ollut Nebukadnessar II:n armeijan hyökkäys. Askelon tuhottiin perusteellisesti ehkä varoittavana esimerkkinä. Filistealaisten yläluokkaa ilmeisesti pakkosiirrettiin tai vietiin vankina Babyloniin, ja vähitellen filistealaiset assimiloituivat muihin kansoihin.

Viimeiset yhteiskunnat, joita tarkastellaan kirjassa, ovat Israelin kuningaskunta eli Pohjoinen kuningaskunta ja sen naapurivaltio Juudan kuningaskunta eli Eteläinen kuningaskunta. Nimenomaan näitä valtioita käsitellään erityisen paljon heprealaisessa Raamatussa. Näiden alueiden varhaisessa tutkimuksessa on usein ollut tavoitteena nimenomaan vertailla löytöjä Raamatun teksteihin, löytää niistä vastaavuuksia tai vahvistuksia. Raamatun tekstit on kuitenkin kirjoitettu paljon niissä kuvattujen tapahtumien jälkeen ja niitä on muokattu myöhemmin moneen kertaan. Joissakin kertomuksissa on silti selvästi historiallinen ydin.

Israelin ja Juudan kuningaskunnat kävivät ilmeisesti jonkun verran rajasotia, mutta niitä yhdisti kieli ja samantapainen uskonto. Israelin kuningaskunta, jonka pääkaupunki oli Samaria, kukoisti vain noin kolmesataa vuotta, noin ajalla 900−700 eaa. Sitten Assyrian kuningaskunta valloitti alueen, osa väestöstä siirrettiin muualle ja alue jaettiin Assyrian maakunniksi. Osa asukkaista pakeni Juudaan, jossa puhuttiin samaa kieltä.

Juudan kuningaskunnan pääkaupunki oli Jerusalem, jonne Babylonian armeija hyökkäsi 600- ja 500-lukujen taitteessa eaa. Kaupunki hävitettiin ja asukkaita siirrettiin Babyloniaan. Tutkijat eivät ole olleet yksimielisiä siitä, minkä verran asutus jatkui Juudan alueella tämän jälkeen.

Miksi yhteiskunnat sitten romahtivat? Kirjoittajat kertovat pronssikauden systeemiromahduksesta, jolloin sekä suuremmat että pienemmät valtakunnat kärsivät samoihin aikoihin monesta vitsauksesta. Niitä rasittivat kuivuus ja katovuodet, maanjäristysmyrskyt, kulkutaudit, kansainvaellukset ja liikkuvat rosvojoukot, puhumattakaan sodista ja taisteluista. Jotkut valtakunnat selvisivät, monet romahtivat.

Tietoja romahtaneista yhteiskunnista on saatu monella tavoin ja monen eri tieteenalan voimin. Arkeologisissa kaivauksissa on löydetty tuhokerrostumia, joissa on nähtävissä merkkejä tulipaloista ja romahtaneista rakennuksista sekä raunioihin jääneitä esineitä ja hautaamattomia ihmisluita. Esimerkiksi Ugaritin asukkaat ovat lähteneet kodeistaan niin kiireesti, että päivittäistavarat ovat jääneet asuntoihin.

Kirjan lopussa pohditaan vielä nykyajan yhteiskuntien romahtamisen mahdollisuutta. Monet tutkijat ovat esittäneet, että historiallisista yhteiskuntien romahtamisista tehtyä tutkimusta tulisi hyödyntää nykytilanteen ymmärtämisessä.

Tutkijat näkevät monet tämän päivän haasteet merkityksellisinä myös menneisyyden kulttuurien ongelmissa. Toisaalta nykyajan pulmien ja historiallisten romahdusten välinen ero on valtava, sillä nykyisin suurimmat ongelmat ovat globaaleja. Vanhoja malleja ei voi suoraan soveltaa nykyaikaan, mutta niistä ehkä voidaan oppia jotain.

Historiaan hävinneet ei ole yhden illan pikalukukirja, vaan siihen täytyy todella perehtyä rauhassa. Kirjassa oli minulle valtavasti uutta tietoa niistäkin alueista, joista uskoin tietäväni jotain ennestään. Lukemista ja pohdittavaa riittää pitkäksi aikaa. Myös runsaat ja samantapaiset nimet vaativat keskittymistä, mutta asiaa auttavat kartat ja kirjan lopusta löytyvät asia-, henkilö- ja paikannimihakemistot.

• 

Lue myös: 

Antiikintutkimuksen puolesta

Ensimmäinen suomalainen Tutankhamon-kirja – Esillä aihepiirin viimeisin tutkimus

Miten jumalista tuli Jumala?