Kategoriat
Kategoriat
Uusimmat julkaisut
Image

Porin yliopistokeskusta alkaa koordinoida Tampereen yliopiston sijaan Turun yliopisto – ”Otamme mielellämme vastuullemme”
Image

Perttu Laakso
on väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Hän on tehnyt aiemman työuransa liikunnanopettajana.
45 vuoden seurantatutkimus osoittaa nuoruuden kunnon yhteydet terveyteen ja työkykyyn aina eläkeiän kynnykselle asti
Image

Jukka Lahti
on Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen yliopistonlehtori.
Hyppäys uudelle tasolle – Liikunnanopettajien koulutus alkoi Jyväskylässä 60 vuotta sitten
Image

Anna Puhakka
on filosofian tohtori, jonka väitöskirja tarkasteli verkkopohjaisen kehopositiivisuusaktivismin vastarinta- ja vastapuhetyyppejä Suomessa 2010-luvun jälkipuolella. Väitöskirja hyväksyttiin elokuussa 2023 Jyväskylän yliopistossa.
Ainut kerta kun jonkun paino on sun asia / on silloin kun se paino istuu sun naamalla – Kehopositiivisuusaktivismin ensimmäinen aalto Suomessa
Image

Hanna Pohjola
on monitieteisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen dosentti, tanssitaiteen tohtori, tanssipedagogi, terveystieteiden maisteri (liikuntalääketiede) ja fysioterapeutti. Hän työskentelee Koneen Säätiön rahoittamana apurahatutkijana ja yliopistontutkijana Itä-Suomen yliopistossa.
Esittävän taidetanssin merkitys identiteetille Parkinsonin taudissa
Image

Ahti Lampinen
on filosofian tohtori.
Kun kaikki murtuu – Minuudessa tapahtuvat muutokset
Image

Tuija Koivunen
on Tampereen yliopiston yliopistotutkija ja Itä-Suomen yliopiston sukupuolentutkimuksen dosentti.
Tutkimusta työelämän muutosten ääreltä