Kansallismuseon näyttely esittelee muinaista Lähi-itää – Mukana Helsingin yliopiston huippuyksikkö

Image
Savisylinteri, jonka ympärillä on nuolenpääkirjoitusta.

Kansallismuseon näyttely esittelee muinaista Lähi-itää – Mukana Helsingin yliopiston huippuyksikkö

20.5.2022

Kansallismuseossa on avautunut Tutkimusmatkoja muinaiseen Lähi-itään -näyttely. Se on koottu yhteistyössä Helsingin yliopiston Muinaisen Lähi-idän imperiumit -huippuyksikön ja Keski-Suomen museon kanssa.

Näyttelyyn on ensimmäistä kertaa koottu yhteen Lähi-idän arkeologisia esineitä suomalaisista museokokoelmista. Esineet ovat peräisin muun muassa Museoviraston arkeologisista kokoelmista, Yliopistomuseosta ja Kansalliskirjastosta. Joitain esineitä on lainattu Medelhavsmuseetin kokoelmista Ruotsista. Monet näyttelyn esineistä ovat olleet vain harvoin esillä yleisölle.

Kokoelmat on alun perin kerätty eurooppalaisen tutkimuksen näkökulmasta, minkä vuoksi niiden esineet kertovat alkuperäisen alueensa historian lisäksi myös siitä, miten Lähi-itä on nähty Euroopassa. Näyttelyssä esiin pääsevät suomalaiset tutkimusmatkailijat, arkeologit ja tieteilijät, jotka ovat matkustaneet Lähi-itään 1840-luvulta alkaen.

”Lähi-itä on ollut kautta aikojen tutkimusmatkailijoille loputtoman kiinnostuksen kohde, sillä me eurooppalaiset etsimme omia juuriamme sieltä”, muinaisen Lähi-idän tutkimuksen professori Saana Svärd sanoo Kansallismuseon tiedotteessa.

Tutkimusmatkoja muinaiseen Lähi-itään -näyttely tuo esille myös alueen kulttuuriperintöön kohdistuvia riskejä. Kuten muuallakin maailmassa, kulttuuriperintöä uhkaavat rakentaminen, maankäyttö, sodat ja konfliktit. Lisäksi Lähi-idän arkeologiset löydöt ovat haluttuja antiikkimarkkinoilla, mikä on lisännyt ryöstökaivauksia ja esineiden laitonta maastavientiä.

Näyttely on esillä Kansallismuseossa 4.9.2022 asti. Tämän jälkeen se nähdään Keski-Suomen museossa 15.10.2022–1.1.2023.

Kuvassa Museoviraston arkeologisiin kokoelmiin kuuluva savisylinteri, joka on uusbabylonilaiselta kaudelta 605–562 eaa. Kuvan lähde: Matti Kilponen, Museovirasto.