Ruokataju − Mitä se on ja miksi sitä tarvitaan?

Image
Pieni lapsi istuu syöttötuolissa. Hän on syömässä pilkottuja hedelmiä, joita on hänen edessään lautasella.

Ruokataju − Mitä se on ja miksi sitä tarvitaan?

Arjessa kohdataan monenlaisia ruokaan liittyviä pulmia. Niiden ratkomiseen tarvitaan ruokatajua.
Kristiina Janhonen

Ruokataju on yksi monista ruokakasvatuksen kentällä käytössä olevista käsitteistä, joiden kautta käydään keskustelua ruokakasvatuksen tavoitteista ja painopisteistä.

Tässä tekstissä käsitellään ruojataju-käsitteen taustaa, määrittelyä ja tutkimuksellisia sovelluksia. Tekstin käytännön esimerkit valottavat, millaisia kytkentöjä ruokatajulla on kestävään elämäntapaan ja oppimiseen arjen eri tilanteissa.

Taustalla ruokakasvatuksen haasteet puutteesta yltäkylläisyyteen

Suomalaisella kansanravitsemuksen kehittämisellä on yli satavuotinen perinne. Tänä päivänä väestötason ravitsemushaasteiden painopiste ei enää liity puutteeseen vaan yltäkylläisyyteen (Janhonen ym. 2016).

Ravitsemukseen liittyvät pulmat ovat muotoutuneet eri väestöryhmissä erilaisiksi, ja ravitsemus- ja ruokakasvatuksen asiantuntijoita haastavat monenlaiset ääri-ilmiöt, kuten ruokavaliota voimakkaasti rajoittavat trendit ja julkisen keskustelun ajoittainen kärjistyminen (Janhonen ja Rautavirta 2021).

Yhtenäiskulttuurin murtumisen ja valinnanvaran lisääntymisen myötä ihmisten ruokavaliot ovat erilaistuneet, ja on lukuisia tapoja koostaa hyvä ruokavalio (Janhonen ja Rautavirta 2021). On jopa useita tapoja vastata kysymykseen siitä, mitä tämä ”hyvä” lähtökohtaisesti tarkoittaa – onko se ihmiselle itselleen mieluista, ravitsemuksellisesti tasapainoista, kestävää, eri perheenjäsenten välinen kompromissi tai jotakin muuta (katso Torkkeli ym. 2021).

Ruokataju-käsitteen taustalla on ajatus siitä, että vastaus on rakentunut sosiaalisesti ja kulttuurisesti ja muuttuu jatkuvasti.

Ruokataju on tilanteista ongelmanratkaisua arjessa

Jotta ihmiset pystyvät suunnistamaan vaihtoehtojen keskellä, he tarvitsevat tilanteista ymmärrystä niistä ja niiden välille rakentuvista jännitteistä. He tarvitsevat myös ongelmanratkaisukykyä eli taitoa suunnitella ja toteuttaa ratkaisuja kohtaamiinsa pulmiin.

Kun ihmiset kohtaavat riittävän suuria pulmia, heidän on lisäksi arvioitava vanhoja toimintatapojaan ja tarpeen mukaan muutettava niitä. He tarvitsevat siis ruokatajua, joka merkitsee tilanteista ymmärrystä, soveltamista ja uudelleenmäärittelyä (katso kuvio 1).

Image
Taso 1: ymmärtäminen eli toiminnassa ilmenevien jännitteiden määrittely ja tulkinta. Taso 2: Soveltaminen eli tilanteisesti toimivien ratkaisujen suunnittelu ja toteutus. Taso 3 eli uudelleenmäärittely: se mahdollistaa uusien toimintatapojen muodostumisen. Syvyys ja kompleksisuus lisääntyy kun siirrtyään ymmärtämisestä soveltamiseen ja edelleen uudelleenmäärittelyyn.
Kuvio 1: Ruokatajun kolme tasoa. Tasot kuvaavat ruokaoppimisen asteittain syvenevää ja moni­mutkaistuvaa luonnetta. Suomennettu lähteestä: Janhonen, Torkkeli ja Mäkelä 2018.

Yhdysvaltalainen filosofi John Dewey (1859–1952) kehitti pragmatismia koskevaa teoriaa, jonka pohjalta ruokatajun määritelmässä korostuu kontekstisidonnaisuus (toisin sanoen tilanteisuus), oppimisen sosiaalisuus, sen kokemuksellisuus ja jatkuvasti muuttuva vuorovaikutus ympäröivän todellisuuden kanssa (katso Janhonen ym. 2018).

Ruokatajun tietokäsitys perustuu siihen, että tieto ja toiminta kietoutuvat yhteen, jolloin tieto syntyy toiminnassa ja toiminnan kautta. Tähän viittaa myös englanninkielinen ilmaisu ”learning by doing”, mikä on pragmatismin klassinen luonnehdinta tekemällä oppimisesta.

Ruokataju rakentuu lukutaidon kritiikille

Kotitaloustieteen ja -pedagogiikan tutkijat ovat yhdessä ruokasosiologian tutkijoiden kanssa kehittäneet ruokatajun käsitettä monitieteisenä yhteistyönä. Sen taustalla on keskustelu Maailman terveysjärjestö WHO:n (WHO 1998) terveyslukutaidon määritelmästä (health literacy)1 ja Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön Unescon (Unesco 2003) lukutaito-termistä (literacy)2. Niiden saamaan kritiikkiin nojaten on kehitetty ruokalukutaidon (food literacy) ja terveystajun (health sense) käsitteitä.

Ruokataju asemoituu osaksi jatkumoa, jossa ihmisten ruokaan ja terveyteen liittyvää toimintaa on tarkasteltu tällaisten uudentyyppisten käsitteiden kautta (katso taulukko 1). Tähän jatkumoon kytkeytyvät myös kuluttajien ja materiaalien suhteita hahmottava materiaalitajun käsite (Janhonen ym. 2020) ja jaetun ruokatajun käsite, joka kohdistaa huomion ihmisten välille rakentuvaan ruokatajuun (Torkkeli ja Janhonen 2021).

 

Image
Terveyslukutaito viittaa ihmisten kykyyn hankkia, tulkita ja käyttää terveysinformaatiota. Ruokalukutaito painottaa ruokaan liittyvän tiedon ja toiminnan välisiä yhteyksiä. Terveystaju korostaa terveyteen liittyvän toiminnan arki-, rutiini- ja tilannesidonnaisuutta. Ruokataju pyrkii ottamaan etäisyyttä yksilö-, tieto- ja terveyskeskeisistä käsitteellistyksistä sekä nostamaan esiin ruokaan liittyvän oppimisen sosiaalisia ja kulttuurisia ulottuvuuksia.
Taulukko 1: Käsitevertailu terveyslukutaidosta, ruokalukutaidosta, terveystajusta ja ruokatajusta. Taulukon tarkoitus ei ole tarjota tyhjentävää sanastoa ruokatutkimukseen tai -kasvatukseen kytkeytyvistä käsitteistä, vaan esitellä lukijalle ne käsitteelliset taustat, joihin pohjaten ruokatajun käsitettä on kehitetty. Esitettyjä määritelmiä ei voida tulkita lopullisina tai pysyvinä, sillä tutkijat kehittävät niitä jatkuvasti osana tutkimustaan. Määrittelyistä ei myöskään ole yhdenmielisyyttä tutkijoiden kesken, mikä haastaa niiden vertailua.

Pelkkä tieto ei välttämättä ohjaa ihmisten arkista toimintaa. Monitieteisessä keskustelussa on puhuttu tiedon ja toiminnan välisestä kuilusta (knowledge-action gap) (esimerkiksi Arnseth ja Silseth 2013; Contento 2011).

Ruokatajuun liittyvä tutkimus pyrkii lisäämään ymmärrystä siitä, miten ihmiset toimivat arjessaan ja ratkovat sen osana ruokaan liittyviä pulmia sekä siitä, miten ruokavalinnat ja -käytännöt muovautuvat osana toiminta- ja oppimisprosesseja.

Ruokataju osana toiminta- ja oppimisprosessia

Ruokatajun määritelmä keskittää huomion toimintaan ja toimintaprosesseihin. Toiminnasta esiin nousevia jännitteitä voidaan tarkastella taitekohtina, jotka käynnistävät muutosprosessin (Janhonen ym. 2018; Torkkeli ja Janhonen 2021).

Ruokataju voidaan ajatella eräänlaiseksi välittäjäksi tai osana oppimisprosessia syntyväksi tulokseksi, jonka avulla toiminnassa esiin nousevat pulmat ratkaistaan niin, että toiminta pääsee jatkumaan. Kun jännite raukeaa, syntyy joko uusia toimintatapoja ja käytäntöjä tai palataan vanhoihin rutiineihin. Tämän pohjalta ruokatajun rakentumista voidaan hahmotella osana muutokseen tähtäävää toiminta- ja oppimisprosessia (katso kuvio 2).

Image
Muutosprosessi alkaa jännitteestä Siitä siirrytään ymmärtämisen kautta päätökseen tai suunnitelmaan. Siitä siirrytään soveltamisen kautta ratkaisuun. Ratkaisusta siirrytään uudelleenmäärittelyn kautta uusiin rutiineihin tai palataan vanhoihin. Kun ollaan päädytty vakiintuneisiin rutiineihin, prosessi voi alkaa taas jännitteestä uudestaan.
Kuvio 2: Ruokataju osana muutokseen tähtäävää toiminta- ja oppimisprosessia. Suomennettu ja pelkistetty lähteestä: Janhonen ym. 2018.

Tällaista ruokatajun määrittelyä voidaan hyödyntää siihen, että hahmotetaan ruokaoppimisen asteittain syvenevää ja monimutkaistuvaa luonnetta ja että jäsennetään oppimisprosessin myötä syntyviä erilaisia oppimistuloksia.

Opettajan työhön liittyvä kuvitteellinen esimerkki käytännön toimintaprosessista ja siihen kietoutuneesta opettajan yksilöllisen ruokatajun rakentumisesta voisi lähteä liikkeelle vaikkapa tilanteesta, jossa oppilas kieltäytyy maistamasta ruokaa (katso kuvio 3).

Kuvitteellisessa esimerkissä opettaja osaa tulkita eli ymmärtää tilanteesta esiin nousevan jännitteen merkityksen. Hänellä on myös kyky tukea lasta maistamaan eli soveltaa ymmärrystään käytännössä. Tilanne ratkeaa joko siten, että lapsi syö tai että hän ei syö ruokaa, ja toimintaprosessi jatkuu.

Esimerkissä tapahtuu uudelleenmäärittelyä eli syntyy uusia toimintatapoja, jos opettaja muuttaa tapahtuneen perusteella tapaansa lähestyä yhteisiä ruokailutilanteita tai reagoida tulevaisuudessa vastaaviin tilanteisiin. Opettaja saattaa vaikkapa muuttaa toimintaansa siten, että hän alkaa jatkossa jutella tarjolla olevasta koululounaasta oppilaille ja kannustaa heitä ruoan maistamiseen jo ennen ruokailutilaan menemistä.

Image
Jännite: oppilas sanoo yäk! En syö. Tästä siirrytään ymmärtämisen kautta päätökseen, kun opettaja päättää että sovellan tässä Sapere-osaamistani. Tästä siirrytään soveltamisen kautta ratkaisuun. Oppilas syö ruoan tai ei syö, mutta toiminta jatkuu eli jännite raukeaa. Tästä siirrytään uudelleenmäärittelyn kautta uusiin rutiineihin. Opettaja alkaa jatkossa kannustaa oppilaita maistaiseen jo ennen ruokailutilaan menemistä. Tästä sykli voi alkaa uudestaan.
Kuvio 3: Kuvitteellinen esimerkki ja sovellus tilanteisesta toimintaprosessista osana opettajan työtä. Inspiraationa käytetty lähteitä: Janhonen ym. 2018 sekä Torkkeli ja Janhonen 2021.

Esimerkissä tarkastelussa on opettajan yksilöllinen näkökulma. Ruokatajun rakentumista voidaan tarkastella myös vaikkapa jonkin toisen toimijan, kuten oppilaan näkökulmasta.

Lisäksi ruokatajua on mahdollista tarkastella ihmisten välille rakentuvana, jolloin viitataan jaettuun ruokatajuun eli yhteiseen ymmärrykseen, yhteisölliseen soveltamiseen ja yhteistoiminnan uudelleenmäärittelyyn (katso taulukko 2). Jaetun ruokatajun määritelmän mukaisesti yhteistoiminnan uudelleenmäärittely voisi opettajan työssä tarkoittaa vaikkapa tilannetta, jossa ruokailuun liittyviä sääntöjä ja niiden mukaan toimimista määriteltäisiin uudelleen yhdessä oppilaiden kanssa.

 

Image
Jaetun ruokatajun tasoja on kolme. 1. Yhteinen ymmärrys toiminnasta esiin nousevasta jännitteestä. 2. Yhteisöllinen soveltaminen eli yhteisiä päämääriä sisältävien tilanteisten ratkaisujen suunnittelu ja toteutus. 3. Yhteistoiminnan uudelleenmäärittely eli ajattelu- ja toimintatavat, jotka muuttavat toimijoiden keskinäisiä rooleja.
Taulukko 2: Jaettu ruokataju käsitteellistää yhteisöllisen toiminta- ja oppimisprosessin tuloksia. Mukaillen lähteestä: Torkkeli ja Janhonen 2021.

Ruokataju kasvatuksen ja kolutuksen eri konteksteissa

Ruokatajun syntymistä ja rakentumista voidaan tukea ruokakasvatuksen avulla (Janhonen ym. 2018; Torkkeli ja Janhonen 2021). Koska ruokaan liittyvää oppimista tapahtuu kaikkialla ja kaiken aikaa, ruokatajun määritelmä ei rajaudu mihinkään tiettyyn ikäryhmään tai tilanteeseen.

Pragmatistiseen teoretisointiin pohjaten ruokatajun määritelmä kannustaa sellaiseen ruokakasvatuksen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin, joka on osallistavaa, toiminnallista ja yhdessä kehittävää.

Ruokatajun käsitteellistyksen avulla voidaan eritellä ja analysoida myös erilaisia pedagogisia sovelluksia ja arvioida niiden pohjalta rakentuvia oppimistuloksia. Sen avulla voidaan siis etsiä vastauksia esimerkiksi kysymyksiin siitä, miten ruokaan liittyviä teemoja opetetaan ja millaisia oppimistuloksia syntyy.

Mallia on aikaisemmin hyödynnetty myös ihmisten välisten neuvottelu- tai yhteiskehittämisprosessien tulosten analysointiin. Sen avulla on tarkasteltu, millaisiin sopuratkaisuihin perheenjäsenet päätyvät arkisissa neuvotteluissaan (Torkkeli ja Janhonen 2021) ja millaisia yhteisöllisiä oppimistuloksia syntyy, kun pyritään kehittämään moniammatillista, kestävää ja osallistavaa ruokakasvatusta kouluissa (Janhonen ym. 2022).

Ruokataju tukemassa kestävän elämäntavan rakentumista

Ihmiset kohtaavat arkisissa ruokakäytännöissään yhä enemmän erilaisia kestävyyteen tai ilmastoon liittyviä pulmia ja ristiriitoja. He tarvitsevat niiden ratkomiseksi tilanteista ongelmanratkaisukykyä ja taitoa toimia muiden kanssa kohti yhteisiä päämääriä.

Kestävyys ajankohtaisena yhteiskunnallisena ja globaalina kriisinä haastaa myös ruokakasvattajia. Ruokataju kykynä ymmärtää ja ratkaista arkisissa tilanteissa esiin nousevia jännitteitä sekä tarvittaessa muuttaa rutiineja ja toimintatapoja voi auttaa tukemaan kestävän elämäntavan rakentumista.

 

Artikkelin pääkuvan lähde: Pexels.

Kristiina Janhonen on kasvatustieteen tutkijatohtori Helsingin yliopistossa.

Loppuviitteet

1
Kognitiiviset ja sosiaaliset taidot, jotka määrittävät yksilöiden motivaatiota ja kykyä saada, ymmärtää ja käyttää
2
Kyky ymmärtää, tulkita, luoda sekä käyttää painettuja ja kirjoitettuja materiaaleja tavoitteiden saavuttamiseen, tiedon ja potentiaalin kasvattaminen sekä mahdollisuus osallistua täysivaltaisesti yhteisön ja yhteiskunnan toimintaan

Kirjallisuus

Arnseth, H. C. & Silseth, K. (2013). Tracing learning and identity across sites: tensions, connections and transformations in and between every day and institutional practices, Identity, community, and learning lives in the digital age, in O. Erstad and J. Sefton-Green (eds.), Cambridge University Press, Cambridge, 23–38.
Brooks, N. & Begley, A. (2014). Adolescent food literacy programmes: A review of the literature. Nutrition & Dietetics, 71, 158–171.
Contento I. (2011). Nutrition Education: Linking Theory, Research, and Practice. MA: Jones & Bartlett: Sudbury.
Hoikkala, T., Hakkarainen, P., Koski, P., Lähteenmaa, J., Määttä, M., Oinas, E., Puuronen, A., Rantala, K., Salasuo, M., Tammi, T., & Virokannas, E. (2005). Nuorisokulttuurit terveyden lukutaitona. Teoksessa M. Javanainen (toim.), Timantit – terveyden edistämisen tutkimusohjelmasta (127–141). Helsinki: Suomen Syöpäyhdistys.
Janhonen, K., Manninen, M. & Hjälmeskog, K. (2022, estimation of publication). Sustainable Food education in Finnish schools through Collaborative Pedagogy. In Gaddis, J. & Robert, S. (eds.). Transforming School Food Politics around the world. Accepted for publication.
Janhonen, K., Mattila, M., Mesiranta, N., Kouhia, A., Autio, M. & Närvänen, E. (2020). Kohti kestävää kuluttamista: Materiaalitaju kuluttajien ja materiaalien aktiivisen suhteen hahmottajana, Alue ja ympäristö, 4, 2, 4–21.
Janhonen, K. & Rautavirta, K. (2021). Muuttuva toimintakenttä, muuttuva asiantuntijuus: Toimijoiden näkemyksiä ravitsemus- ja ruokakasvatuksesta 1990–2020-luvulla. Ainedidaktiikka, in press.
Janhonen, K. Torkkeli, K. & Mäkelä, J. (2018). Informal learning and food sense in home cooking, Appetite, vol. 130, 190–198. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/243242
Janhonen, K., Mäkelä, J. & Palojoki, P. (2016). Food education: from normative models to promoting agency, in Sumner, J. (ed.), Learning, Food, and Sustainability: Sites for Resistance and Change, Palgrave/Macmillan, London, 93–110.
Kauppinen, E. (2018). Moniääninen ruokaympäristö – ruokakasvatuksen mahdollisuudet nuorisotaloilla. Väitöskirja (monografia). Helsingin yliopisto.
Kimura, A. (2011). Food education as food literacy: Privatized and gendered food knowledge in contemporary Japan, Agriculture and Human Values, 28, 4, 465–482.
Nutbeam, D. (2008). The evolving concept of health literacy. Social Science & Medicine, 67, 2072–2078.
Ojajärvi, A. (2015). Terve sotilas! Etnografinen tutkimus varusmiesten terveystajusta sosiaalisena ilmiönä. Väitöskirja. (Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura. Verkkojulkaisuja 99, 2016, Sarja: Tiede). Helsingin yliopisto. Nuorisotutkimusseura.
Ormshaw, M., Paakkari,L. & Kannas, L. (2013). Measuring child and adolescent health literacy: a systematic review of literature. Health Education, 113, 5, 433–455.
Puuronen, A. (2006). Mitä on terveys – tietoa, taitoa vai tajua. Teoksessa A. Puuronen (toim.), Terveystaju: Nuoret, politiikka ja käytäntö. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja, 63, 5–19.
Sørensen, K., Van den Broucke, S., Fullam, J., Doyle, G., Pelikan, J., Slonska, Z. ja Brand, H. (2012). Health literacy and public health: A systematic review and integration of definitions and models. BMC Public Health, Vol. 12, Issue 1, 80.
Torkkeli, K., Janhonen, K. & Mäkelä, J. (2021). Engagements in Situationally Appropriate Home Cooking, Food Culture and Society, 24, 3, 368–389. https://doi.org/10.1080/15528014.2021.1882167
Torkkeli, K. & Janhonen, K. (2021). Informaali ruokakasvatus ja jaettu ruokataju osana ruokatyötä – Analyysi kasvisruokaan liittyvistä kompromisseista lapsiperhearjessa. Ainedidaktiikka, in press.
Truman, E., Lane, D., & Elliott, C. (2017). Defining food literacy: A scoping review. Appetite, 116, 365–371.
UNESCO Education Sector Position Paper (2003) The Plurality of Literacy and its Implications for Policies and Programmes. http://unesdoc.unesco.org/images/0013/001362/136246e.pdf
Vaitkeviciute, R., Ball, L. E., & Harris, N. (2015). The relationship between food literacy and dietary intake in adolescents: a systematic review. Public health nutrition, 18(4), 649–658.
Vidgen, H. A., & Gallegos, D. (2014). Defining food literacy and its components. Appetite, 76, 50–59.
WHO (1998). Health promotion glossary. https://www.who.int/publications/i/item/WHO-HPR-HEP-98.1