Tito Colliander (1904–1989) oli suomenruotsalainen kirjailija, jonka lähes 40 teosta kattavasta tuotannosta löytyy kaunokirjallisten tuotosten lisäksi taiteilijaelämäkertoja, muistelmia, teologisia tutkimuksia ja uskonnollisia mietelmäteoksia. Collianderista ei ole silti julkaistu montaakaan elämäkerrallista esitystä, eikä hänen poliittista suuntautuneisuuttaan ole tutkittu runsaasti.

Filosofian tohtori Carl-Johan Holmlundin teos rikastaa Collianderin henkilökuvaa kertomalla kirjailijan suhteesta kansallissosialistiseen Saksaan. Tutkimusaihe on perusteltu, sillä Colliander suhtautui ihailevasti fasismiin ja kävi useammin kuin kerran ”kolmannen valtakunnan vieraana”.

Holmlund on asettanut tutkimuksen teoreettiseksi viitekehykseksi niin sanotun poliittisen pyhiinvaelluksen ilmiön. Viitekehys on peräisin Paul Hollanderilta, joka on määritellyt poliittisen pyhiinvaelluksen toiminnaksi, jossa vierailija saa kohdemaassa osakseen etuja ja hyvää kohtelua. Maa on vierailijan kannalta riittävän etäinen, eikä hänellä ole todellista halua tutustua maan oloihin syvällisesti. Vierailijalle on ominaista ihanteellisuus, kollektiivisuus ja anti-intellektualismi, messiaaninen viritys ja demokratian vierastaminen. Hän asettaa puhtauden ja terveyden korkealle sijalle.

Viitekehyksellisen tarkastelun lisäksi Holmlund on pyrkinyt selvittämään eritoten sosiologisesti, mistä poliittinen pyhiinvaellus voisi johtua. Keskeisenä tavoitteena on ollut ymmärtää Collianderin poliittista toimintaa. Vertailukohtaa tutkimuksessa haetaan myös muista suomalaisista kulttuurivaikuttajista, jotka vierailivat tuolloin kansallissosialistisessa Saksassa.

Teoksessa Collianderista muotoutuu kuva ihmisenä, joka viehättyi natsi-Saksasta ja kansallissosialismista. Syiden erittelyssä ei mennä syvällisesti hänen persoonallisuuteensa, vaan taustoja haetaan sosiaalisista tekijöistä.

Holmlund ei aseta vaikuttaneita sosiaalisia tekijöitä järjestykseen. Ilmeisin lähtökohta tulevalle saksalaisviehätykselle löytyy kuitenkin siitä, että Collianderin aatelisperhe oleskeli Venäjällä vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen aikaan. Tällöin perheen sosiaalinen ja taloudellinen asema romahtivat, minkä kasvuikäinen poika koki hyvin traumaattisena. Colliander oli sisäistänyt aristokraattisen säätytunteen, eikä hän pystynyt sopeutumaan uuteen rooliin jonkinlaisena lakeijana.

Tekstissä tulee esiin, että koettu sosiaalinen trauma entisen aatelisen arvoaseman menetyksestä olisi luotsannut Collianderia kansallissosialismin ihailijaksi. Tekijä täsmentää ansiokkaasti, ettei Colliander ollut kuitenkaan yksin: äärioikeiston kannattajia löytyi monista muistakin ruotsinkielisen yläluokan edustajista, jotka olivat menettäneet entisen sosioekonomisen asemansa 1900-luvun alun melskeissä. Holmlundin mukaan säätyaseman tai taloudellisen tilanteen romahdus voisi radikalisoida jopa enemmän kuin tasaisesti jatkunut huono-osaisuus.

Epävarmat sosiaalis-taloudelliset tekijät leimasivat nuorta aikuisuutta eläneen Collianderin elämää. Holmlund toteaakin suoraan, että vahvasti koettu ”epävarmuus ja järjestyksen tarve” sai Collianderin viehättymään natsi-Saksan oloista. Sukunsa sotilastaustan takia hänen oli myös helppo kunnioittaa tottelemista ja fyysistä harjoittelua. Colliander arvosti Saksassa mielestään vallitsevia puhtauden ja voiman arvoja sekä kollektiivisuutta, kuria ja järjestystä.

Syitä viehätykselle haetaan viiteryhmienkin vaikutuksesta: Collianderilla oli yhteyksiä piireihin, jotka suhtautuivat myönteisesti kansallissosialistiseen Saksaan. Vaikka se saattaa aikamme valossa tuntua kiusalliselta, on aiheellista muistaa, miten suomalainen yhteiskunta oli maailmansotien välisenä aikana suuntautunut kulttuurisesti Saksaan.

Colliander tuntui hyväksyvän varauksetta lähes kaiken, mitä natsi-Saksa edusti. Holmlundin mukaan entisen ruotsinkielisen yläluokan edustaja oli silti kaukana mistään hyväuskoisesta idealistista tai taloudellisesta opportunistista. Äidin suvun kosmopoliittinen tuulahdus, jossa oli myös ripaus vapaamielisyyttä ja individualismia, ei silti muodostunut ratkaisevaksi vaikuttajaksi nuoren Collianderin aatteellisissa valinnoissa.

Onneksi kirjan kirjoittaja on tehnyt tarkkaa työtä ja perehtynyt vuoden 1934 matkan pohjalta syntyneen teoksen luonnoksiin – niissä Colliander on selvästi häilynyt ihailun ja kritiikinkin välillä. Holmlund analysoi myös Collianderin vaimolleen Saksasta lähettämiä kirjeitä. Niiden maltillisempi sävy saattoi johtua siitä, että Ina-puolisolla oli hieman erilaiset poliittiset asenteet.

Kolmannen matkansa aikoihin Colliander ilmaisi jo avointa saksalaismyönteisyyttä. Sen taustalla olivat hyvän kohtelun lisäksi taloudelliset taustatekijätkin: Colliander neuvotteli tuolloin saksalaisen kustantajan kanssa. Lisäksi hänen ”kolmannesta valtakunnasta” sota-aikaan saamansa tulot olivat tärkeitä ja merkittäviä.

Pidän myönteisenä, että tutkimuksessa on haettu vertailukohtaa myös ajan muista Saksa-kuvauksista. Tätä kautta tuodaan esiin monenlaisia ääniä. Muut esiin otetut matkakuvaukset ovat lähempänä tai loitompana Collianderin ihailevaa henkeä, tekijänsä mukaan. Kontrastisimpia ja huomionarvoisimpia ovat Irja Sallan vuosina 1943–1944 tekemään matkaan perustuneet teokset. Ne tuovat esiin tuhon ja perikadon partaalla olemisen, mikä oli jo näkyvissä sotaonnensa menettäneessä Saksassa.

Holmlundin tekemälle tutkimukselle on ollut selvä paikkansa. Collianderin Saksa-suhdetta on käsitelty tähän asti melko varovasti ja vaihtelevasti, aivan kuin siihen olisi hieman pelätty tarttua. Tämä teos on puolestaan syväsukellus aiheeseen. Kenties tutkimuksen toteutus on helpompaakin nyt, kun sekä natsi-Saksaan että itse Collianderiin on saatu riittävää ajallista etäisyyttä.

Collianderin lisäksi huomiota annetaan muillekin äärioikeistolaisille toimijoille. Niiden suhteen tulee vastaan yllättävääkin tietoa. Suomenruotsalaista radikaalia oikeistoa sodan aikana edustaneen Samfundet Folkgemenskapin mukaan ruotsi olisi tullut rajoittaa yksityiskieleksi ja tehdä suomesta maamme ainoa virallinen kieli. Ymmärrettävästi tämä näkemys ei saanut tuulta purjeisiinsa suomenruotsalaisten parissa. 

Pidän erityisen ansiokkaana kirjan loppuvaiheilla esiin tulevaa näkemystä, jonka mukaan yhteiskunnallisista aatteista juuri fasismi on kärsinyt suurimman haaksirikon ja tappion historiallisissa olosuhteissa. Tältä pohjalta sen jatkuva houkuttelevuus tuntuu paradoksaaliselta. Kärjistetysti ilmaistuna fasismi olisi jopa häviäjien ideologiaa ja puolustusreaktiota heidän kannaltaan epätoivottuja yhteiskunnallisia muutoksia kohtaan. Collianderin aatteellisen valinnan ymmärtää hyvin tältä pohjalta. 

Löytyykö teoksesta mitään kriittistä huomautettavaa? Poliittinen pyhiinvaellus on määritelty pitkälti Paul Hollanderin näkemysten varassa, mutta ehkä muita käsitteen määrittelijöitä ei käytännössä löydy. Myös muutama kuva tekstillisen kerronnan välissä olisi rikastanut ja havainnollistanut kokonaisesitystä. Niillä olisi voinut tuoda esiin myös Collianderin sosiaalisia verkostoja. 

Collianderista voinee todeta vielä, ettei hän milloinkaan kyseenalaistanut ja arvioinut uudelleen ajatuksiaan ja tunteitaan liittyen Hitlerin Saksaan. Hän valitsi vaikenemisen, vähättelemisen ja kaunistelemisen. Omalla tavallaan tämä on psykologisesti ymmärrettävää, eikä tee hänestä tässä suhteessa ainutlaatuista. 

•  

Teos on maksutta ladattavissa SKS:n verkkosivuilta. 

• 

Lue myös: 

Kuinka jakautunut kansakunta eheytyi – arviossa Sotienvälinen Suomi 

Suomi jenkkien silmin – arviossa Pohjoisen Pariisi 

Suurteollisuus sodasta hyötymässä – arviossa Sodan yrityksiä