Dosentti Minna Silver on päättänyt tutustuttaa suomalaiset Jerikon mielenkiintoiseen historiaan ja tutkimushistoriaan. Kirjan teemat käsittelevät monia Silverille rakkaita teemoja: Lähi-itää, naisarkeologeja ja tekstitutkimusta, sivutaanpa kirjassa Silverin ja hänen työryhmänsä omaa tutkimusprojektia Jebel Bishrin alueella.

Viime vuosina Silver on kirjoittanut myös teokset Tutankhamonin salaisuudet (2022) ja Sinuhe egyptiläisen maailma (2024).  Ensimmäinen käsitteli faarao Tutankhamonia ja jälkimmäinen avasi arkeologista näkökulmaa Mika Waltarin romaanin maailmaan. Kummassakin teoksessa Silverillä oli suomalaisten mielikuvitusta kiehtova aihe, mutta entäpä Jerikossa?

Tarina Jerikon muurien murtumisesta on useimmille suomalaisille tuttu Raamatusta, ja Jerusalemin itäpuolella sijaitseva Jeriko on arkeologisena kohteena eittämättömän tärkeä. Onhan Jeriko yksi vanhimmista kaupungeista, jossa on ollut tiheää kaupunkiasutusta.

Jerikon on kaivanut naisarkeologi Kathleen Kenyon 1950-luvulla. Hänen kaivauksensa ovat alueen kuuluisimmat, vaikka kirjassa viitataan usein italialais-palestiinalaisiin viimeaikaisiin kaivauksiin. Jeriko oli myös ensimmäisiä kohteita, jotka ajoitettiin radiohiiliajoitusmenetelmällä, ja täten sen ikä todettiin jo tutkimusten aikana.

Silver etenee kronologisesti: kirjassa aloitetaan vanhimmista kaivauksista ja edetään vanhimpiin löytöihin, jotka ovat epipaleoliittiselta kivikaudelta. Sen jälkeen kuvataan kaupunkikulttuurin ensiaskeleita neoliittisella ajalla ja siirrytään tutkiskelemaan eri teemoja, jotka liittyvät tuohon vaiheeseen. Kirjassa sivutaan maatalouden ja keramiikan valmistuksen kehitystä, magiaa ja uskontoa sekä vaihtotaloutta, kauppaa ja omistamista. Siinä myös kuvataan tarkasti Kenyonin kaivausten edistymistä Jerikossa.

Neoliittisen kauden jälkeen käsitellään metallin käytön omaksumista ja varhaispronssikauden ilmastonmuutosta. Tämän jälkeen Silver paneutuu amorilaisiin ja Jerikon linnoittautumisen kulta-aikaan, mitä hän tutki jo väitöskirjassaan. Sitten kerrotaan Jerikon keskipronssikauden haudoista. Kiinnostavaa on, että aikakauden hautoja on myös kaksi Ruotsissa ja Silver on päässyt tutkimaan niitä Tukholmassa ja Lundissa. Lopuksi kirjassa käsitellään egyptiläisten valtaa myöhäispronssikauden Jerikossa ja paimentolaisia Jerikon porteilla.

Kirja paljastaa Silverin syvän asiantuntemuksen Lähi-idän ja Kaksoisvirranmaan tutkimuksessa. Se ei kuitenkaan ole yhtä napakka kuin hänen aiemmat kaksi kirjaansa, ja välillä Suomeen johtavat aasinsillat ärsyttävät: jos jostain teemasta pystytään nostamaan esiin suomalainen näkökulma, se esitetään. Tämä tekee kirjan proosasta hieman poukkoilevaa.

Kirja on ehdottomasti parhaimmillaan, kun kuvaillaan Kenyonin neoliittisia kaivauksia ja niiden arkielämää. 1950-luku oli Lähi-idässä seesteisempää aikaa ja selvästi Silverin lempiajankohta.

Pronssikauden myötä kirjassa pohditaan arkeologian problemaattisia kysymyksiä. Silver esittelee, kuinka 1960- ja 1970-luvun prosessuaalinen arkeologia piti ihanteenaan luonnontieteellistä lähestymistapaa. Samaan aikaan yleistyi eri ilmiöiden alkuperän tutkimus. 1980-luvun postprosessuaalinen arkeologia taas syntyi kritiikkinä aiemmalle tutkimukselle ja piti ihmistä kaiken mittana.

Itse katson olevani jossain prosessuaalisen ja postprosessuaallisen arkeologian välimaissa: minulla ei ole ollut koskaan suurta tarvetta etsiä menneisyydestä tiettyjä kansoja, vaan pidättäydyn mielelläni tosiseikkojen esittelemiseen. Menneisyys on mielenkiintoista itsessään, ei välttämättä kansojen esiintymiskenttänä.

Näistä syistä en lämpene Silverin amorilaisten alkuperän jäljittämiselle. Varmasti amorilaiset ovat asuneet jossain Lähi-idän alueella, koska heidät mainitaan alueen kirjallisissa lähteissä ja eri asuinpaikat ovat alueella kuuluneet eri kulttuuripiireihin, mutta minulle jäi hieman epäselväksi, miksi meidän tulisi välittää juuri heistä eikä vaikkapa hyksoista.

Kirjan lopussa tulee kirjan ongelmallisin osuus. Vaikka Silver aktiivisesti kirjoittaa palestiinalaisista ja pyrkii olemaan poliittisesti neutraali, sen viimeisillä sivuilla hän ryhtyy pohtimaan heprealaisten alkuperää. Tämä on poliittisesti tulenarka kysymys.

Yksi postprosessuaalisen arkeologian keskeisistä periaatteista on, että kaikki on poliittista ja nykyaika vaikuttaa tutkimukseen suoraan tai välillisesti. Ikävä kyllä Israelin valtio käyttää arkeologiaa aktiivisesti poliittisesti hyväkseen ja pyrkii sen avulla legitimoimaan aluevaltauksensa. Näinpä myös arkeologien kieli keskellä suuta tehdyillä huomioilla voi olla vaikutusta, sillä niillä legitimoidaan helposti valtapyrkimyksiä Lähi-idässä.

Ymmärrän, ettei kirjassa, joka käsittelee Jerikoa, voi välttää käsittelemästä vaikeita aiheita. Mutta vähintäänkin alkuperätulkintojen ongelmallisuus olisi pitänyt tuoda esiin. Se olisi ollut todellista postprosessuaalista arkeologiaa.

Kirja on ainutlaatuinen suomalaisten tietokirjojen joukossa, koska siinä käsitellään viimeisimmän tutkimuskirjallisuuden ja viimeisimpien konferenssien perusteella neoliittisen kehityksen suuria kysymyksiä, kuten kaupungistumisen alkuperää, maataloutta, keramiikan valmistusta ja kauppasuhteita. Hieman pohdin tietolaatikkojen järkevyyttä, koska suuri osa niiden sisällöstä olisi sopinut leipätekstiinkin. 

Kirja on monipuolisesti värikuvin kuvitettu, joskin viivapiirrokset olisi voinut tehdä tietokoneella. Kirjassa on hyvät kartat kirjan alussa ja lopussa. Palestiinasta olisi tosin voinut olla oma karttansa, josta olisi tullut esiin Jordan-joen, Kuolleenmeren ja Jerikon suhteet. Alueella on niin paljon löytöpaikkoja, etteivät niiden suhteet selviä isomittakaavaisesta kartasta. Kirjassa on myös loppuviitteet, pitkä kirjallisuusluettelo ja asiahakemisto.

Kaiken kaikkiaan kirja on ammattitaidolla tehty. Olen ehkä kirjoittajan kanssa hieman eri mieltä tietyistä kysymyksistä, mutta voin silti lämpimästi suositella Jeriko-kirjaa kaikille arkeologiasta kiinnostuneille. Se selvittää perinpohjaisesti muinaisuuden ilmiöitä. 

Erityisen lämpimästi arvostan Kathleen Kenyonin tasapuolista kuvausta: hänhän kaivoi Jewry Wallin roomalaisaikaisen kylpylän nykyisessä kotikaupungissani Leicesterissä. Hänen mukaansa on myös nimetty Leicesterin yliopistolla arkeologian ja antiikin historian rakennus. 

•   

Lue myös: 

Antiikin maskuliinisuus – arviossa War and Masculinity in Roman and Medieval Culture 

Kadonneiden valtakuntien jäljillä – arviossa Historiaan hävinneet 

Tekstiarkeologinen käsikirja Mika Waltarin klassikosta – arviossa Sinuhe egyptiläisen maailma