Alfons Håkans Oy on vuonna 1945 Vaasassa perustettu perheyhtiö, jonka toimialaa ovat meripalvelut, kuten hinaus, jäänmurto sekä telakka- ja pelastustoiminta. Yhtiö työllistää noin 300 ihmistä ja on alusten lukumäärän perusteella Itämeren suurin. Vuonna 1962 yhtiö muutti Turkuun, ja 1974 toimitusjohtajaksi tuli perustaja Alfons Håkansin poika jalkapallomoguli Stefan Håkans. Yhtiö on ollut mediassa näkyvästi esillä viime vuosikymmenten suurten merivahinkojen yhteydessä.

Historioitsijat Sakari Siltala ja Teemu Keskisarja ovat julkaisseet paljon laadukkaita teoksia yrityshistorian alalta. Nimijärjestyksen perusteella Siltala näyttää kirjoittaneen teoksesta suurimman osan. Kirja on käännetty englanniksi pääotsikolla Between the Devil and the Deep Blue Sea. Käännösnimi on hieno mutta jo aika paljon käytetty. Tartuin kirjaan, koska olen kiinnostunut meripelastuksen historiasta.

Merenperintö on paitsi yrityshistoria niin otsikon perusteella myös sukuhistoria. Siinä kuuluu kuitenkin vain suvun miesten ääni. Kirjassa on mukana myös Håkansien toinen intressi: jalkapallo. Jalkapallofaneille kirja tarjoaa kulissien takaisia näkymiä turkulaisen jalkapalloseura FC Interin toimintaan.

Kirjassa ei vältellä v-sanaa, mikä on ymmärrettävää, ovathan aiheina merimiehet ja urheilu. FC Interin kosteat pelimatkat alan sekoiluineen käydään läpi. Tekijät käsittelevät aihettaan rehellisesti ja kaunistelematta.

Teosta varten on tehty paljon työtä. Lähdeluettelo on erittäin laaja, ja lukuisia haastatteluja on tehty. Ne on purettu tekstiin järkevästi omina kappaleinaan. Voi kuitenkin kysyä, pitääkö sanomalehtiä olla lähteinä useita kymmeniä, kun niissä yleensä toistetaan samaa uutista.

Vanhempien aikojen tutkijana varsinkin kirjan alkupuoli imaisi mukaansa. Alussa kuvataan, miten ja missä olosuhteissa Håkansien yritystoiminta syntyi. Sen voi yleistää kysymykseen, miten yritys syntyy ja miten perustamisalueen eli tässä tapauksessa Pohjanmaan erityisolot vaikuttivat asiaan. Kirjan alkua lukiessani mieleen tulee alan klassikko Elmo E. Kailan Pohjanmaa ja meri 1600-luvulla (1931). Lähdeluettelossa sitä ei kuitenkaan ole mainittu.

Håkansin suku on Vaasan pohjoispuolelta Petsmosta. Ruotsinkielinen Pohjanmaa on taloudellisesti dynaamista aluetta, jossa luonnonolot ovat vaikuttaneet elinkeinoihin muuta maata enemmän. Maankohoamisen seurauksena syntyi niittymaata, ja hylkeenpyynti vaihtui karjanhoitoon. 1800-luvun lopulla hylkeenpyynnistä tuli sivuelinkeino ja perinteinen tervanpoltto, laivanrakennus ja merenkulku hiipuivat. Laivoja alettiin rakentaa raudasta, ja ulkomainen halpa tuontivilja rupesi haittaamaan maanviljelystä.

Tekniikan kehitys toi Pohjanmaalle höyrysahat. Håkansin suvun kantaisä Abrahamkin rakennutti poikansa Johanneksen kanssa 1896 kymmenen hevosvoiman höyrysahan Petsmohon. Pian höyrysahoja oli Vaasan seudulla useita kymmeniä, koska niitä voitiin perustaa mihin tahansa, eikä enää oltu riippuvaisia koskien läheisyydestä. Alueen metsäkato oli sen seurauksena laajaa, mikä voidaan todentaa maanmittaustirehtööri C. W. Gyldenin Suomen metsien tilaa kuvaavasta kartasta vuodelta 1850: puuttomat alueet näkyvät siinä punaisina.

Sahan perustaminen oli suurinvestointi ja riski. Håkansien höyrysaha paloi kaksi kertaa. Sahatoiminnan ohella Håkansit osallistuivat kieltolain aikana pirtun salakuljetukseen. Yhtiö keskittyi toisen maailman sodan jälkeen päätoimialaansa eli meripalveluihin.

Kirjassa on kiinnostavaa asiaa lähihistorian suuronnettomuuksista – työntöproomu Finn-Balticin haaksirikko vuonna 1990, risteilyalus Sally Albatrossin karilleajo vuonna 1994 ja risteilyalus Viking Amorellan pohjakosketukset vuonna 2020 olivat tunnettuja ja mediassa näkyvästi esillä olleita haavereita. Vain Finn-Balticissa menetettiin kahdeksan henkeä, kun muissa säästyttiin henkilövahingoilta. Syy onnettomuudelle oli tyypillinen: märän lastin liikkuminen.

Viimeaikaisista yhtiöön liitetyistä tapauksista mainittakoon Airiston Helmi. Håkansien esitettiin myyneen venäläisille romukuntoinen mutta sotilaskäyttöön soveltuva Kala-kuljetusalus.

Meri on rajavyöhyke, ja Alfons Håkans Oy on joutunut operoimaan tällä strategisesti tärkeällä alueella. Luotseilla on ollut tärkeä asema keskiajalta asti, ja luotsaus on haluttu pitää omissa  käsissä. Tähän liittyy kysymys luotsauksen monopoliasemasta osana kansallista turvallisuutta ja huoltovarmuutta. Alfons Håkansin kilpailija oli valtionyhtiö Finnpilot. Alfons Håkans  tavoitteli turhaan osuutta valtiollisesta luotsausmonopolista.

Nyky- ja esiteollisen ajan meripelastustoiminnassa on yhtymäkohtia, vaikka kyse on kahdesta täysin eri teollistumisen erottamasta maailmasta. Pelastus on liiketoimintaa, jos mukaan ei lueta vapaaehtoista Search And Rescue -toimintaa tai viranomaistyötä. Työ on vaarallista mutta onnistuessaan tuottoisaa – vaikkakin asiakkaan tai vakuutusyhtiön näkökulmasta kallista.

Mennyttä ja nykymaailmaa yhdistävä piirre on kiista pelastuspalkkiosta. Merivahinko on hankalasti laskettavissa. Kustannusten tasaamisen juridinen perusta ja vakuutustoiminnan periaatteet syntyivät keskiajan Välimerellä ja pätevät pääpiirteissään edelleen esimerkiksi niin sanotun yhteisvahingon (General average) osalta. Viking Amorellan tapauksessa kustannusten jakaminen oli kiistanalaista, mitä tekijät käsittelevät luvussa ”Amorellan ryöstö”.

Suomessa 1700-luvulla toiminutta sukellus- ja pelastusyhtymää syytettiin usein ylisuurten pelastuspalkkioiden kiskonnasta, toisinaan aiheettakin. Pelastustyö ulkoluodoilla oli nykynäkökulmasta silloisella tekniikalla hengenvaarallista ja perustui lihasvoimaan.

Uusi tekniikka auttoi 1900-luvulla, mutta luonnonvoimat ja talvi toivat edelleen haasteensa. Tämä ilmenee hyvin Merenperinnön seikkaperäisistä ja kiinnostavista pelastuskuvauksista. Kreikkalainen 1931 uponnut suuri rahtilaiva Diamantis oli Håkanseille lopulta ylivoimainen urakka. Yhtiön myöhempi slogan ”we make it happen” ei aina toteutunut – useimmiten kyllä.

Sukeltaminen oli raskasta ja epäterveellistä, pimeydessä oltiin jopa 16 tuntia. Ilma pumpattiin laivan kannelta ja myös se oli raskasta, kertoo ms Bergön pelastamisessa 1956 mukana ollut Stefan Håkans. Alkoholi oli leimallinen osa 1970-luvun yrityskulttuuria. Raskas työ, sukeltajantauti ja diabetes veivät myöhemmin Alfons Håkansin jalat. Vain sitkeimmät ja näppärimmät soveltuivat sukeltajiksi. Helppoa rahaa pelastustoiminta ei koskaan ole tuonut.

Alfons Håkans oli innovaattori, joka kehitti pula-aikoina höyrykoneisiin soveltuvan häkäpöntön. Alan suuri murros oli, kun höyryvoima vaihtui dieseliksi. Välineistöstä olisi voinut kertoa enemmänkin.

Rauman Hollming Oy:n telakalla valmistetun uudenlaisen Aquamaster-potkurisysteemin ansiosta laivat pystyivät manöveeraamaan ahtaissa paikoissa ilman apua. Esimerkiksi Håkansin Fart-hinaaja pystyi kääntymään Aurajoessa. Potkuria käytettiin myös rahtilaivoissa, mikä vähensi satamissa manöveerauspalveluiden tarvetta.

Alfons Håkans Oy on toiminut Turun Ruissalon telakan mesenaattina ja vuokraajana vuodesta 2013. Puuveneharrastajana olisin mieluusti lukenut tästä enemmän. Ruissalossa entisöidään kulttuurihistoriallisesti merkittäviä telakalla rakennettuja veneitä ja isännöidään kuutosten, kasien ja muiden klassikoiden Airisto Classic Regattaa.

Yhtiö toimi jonkin aikaa myös Suomenlinnan telakalla. Historiallinen telakka oli kuitenkin liian pieni, eikä yhtiön toiminta soveltunut sinne muutenkaan käytetyn meluisan tekniikan kuten hiekkapuhalluksen takia.

Kuvitusta kirjassa on käytetty perinteiseen tapaan kootusti omina kokonaisuuksiaan. Kuvatekstit ovat tiiviitä.

Merenperintö on johtoportaan näkökulmasta eloisasti kirjoitettu jalkapallolla täydennetty laadukas varustamohistoria, joka merenkulun kansainvälisen luonteen takia herättää kiinnostusta myös muualla Itämeren alueella.

• 

Lue myös: 

Päijänteen veneilyhistoriaa koottu yksiin kansiin – Huviveneilyä tutkittu vain vähän

Rantamatkalla kirjailijoiden kanssa

Uskomukset toimivat vuosisatojen ajan riskienhallintana merenkulussa