Nimi Martta Wendelin tuo monille mieleen idylliset lapsi- ja perhekuvat lehdissä, kirjoissa ja postikorteissa. Wendelin ansaitsi leipänsä kuvitustöillä ja muotokuvilla, mutta hän oli myös kunnianhimoinen taidemaalari, jonka töitä oli esillä useissa näyttelyissä. 

Martta Wendelinistä on aikaisemmin julkaistu kaksi kirjaa, Martta Wendelin, piirtäjä ja maalari (1980) ja Martta Wendelin, taide ja työ (2003). Molemmat kirjat ovat Jatta von Konowin laatimia. 

Taidehistorioitsija Päivi Ahdeoja-Määtällä on ollut tuoretta teosta kirjoittaessaan käytössään uusia lähteitä, erityisesti kirjeitä ja päiväkirjoja. Martta Wendelinin huono kuulo haittasi puhelimessa puhumista, joten yhteydenpito ystävien kanssa tapahtui kirjeitse. Vanhemmiten Wendelin kuuroutui ja kommunikoi pääosin kirjoittamalla myös kasvattityttärensä Helenan ja talossa käyvien vieraiden kanssa.

Martta Wendelinin huono kuulo on ollut siunaus elämäkerran kirjoittajalle. Kirjeitse käsiteltiin monia arkisia asioita, joista näin jäi tietoa tutkijoille. Kirjeet valaisevat Wendelinin arkielämää ja mielialoja. Ne kertovat myös rahahuolista ja puuharhan tuottamasta ilosta. 

Ahdeoja-Määtällä on ollut käytössään myös Wendelinin päiväkirja vuosilta 1911−1945 sekä erillinen Italian matkan päiväkirja vuodelta 1927. Lisäksi kirjoittaja on käyttänyt sanoma- ja aikakauslehtiä sekä monenlaista arkistoaineistoa.

Wendelin muistetaan erityisesti kuvittajana ja hän työskentelikin useita vuosia WSOY:llä kuukausipalkkaisena kuvittajana. Hän itse piti kuvitusta leipätyönä, mutta maalaaminen oli hänelle intohimo ja elämäntehtävä. 

Wendelin oli opiskellut yliopiston piirustussalilla, jossa opettajana toimi Eero Järnefelt. Wendelinin opiskelutoverina oli muun muassa Viena Sotavalta, jonka kanssa Wendelin oli kirjeenvaihdossa vielä vanhuuden päivinäkin.

Neljän vuoden opiskelun jälkeen Wendelin sai lahjakkaimman oppilaan stipendin, jolla saattoi jatkaa taideopintoja yliopistossa vielä kaksi vuotta. Wendelin oli harkinnut piirustuksenopettajan uraa. Sitä Järnefelt ei suositellut, mutta ei toisaalta myöskään Pariisin matkaa, joka oli monelle tuon ajan taiteilijalle tärkeä jatko-opintojen vaihe. 

Wendelin pääsi viimein opintomatkalle Italiaan kesällä 1927. Matkakumppaneina hänellä oli omat piirustuksen- ja saksanopettajansa Kotkan lyseosta. Ulkomailla Wendelin näki vihdoin omin silmin kuuluisia maalauksia, jotka hän tunsi kirjojen kuvista. Hän sai myös vahvistusta omalle tyylilleen. 

Wendelin oli irtisanoutunut WSOY:ltä pari vuotta aikaisemmin, jotta sai aikaa vapaaseen maalaamiseen. Hänen taulujaan oli erityisesti 1930- ja 1940-luvuilla esillä useissa näyttelyissä ja hän sai kohtalaisen hyviä arvosteluja, vaikka ei noudattanut taiteessaan ajan muodikkaimpia suuntauksia. Maalaamisesta huolimatta Wendelin otti kuitenkin edelleen kuvitustehtäviä vastaan, ja niitä tarjottiinkin hänelle enemmän kuin hän ehti tehdä.

Ahdeoja-Määttä arvelee, että Martta Wendelinin idylliset lapsi- ja perhekuvat kumpuavat hänen onnellisesta ja turvallisesta lapsuudestaan Kotkassa. Monilapsinen perhe asui mukavassa talossa ja perheen taloudellinen tilanne oli hyvä. Perhe muutti Helsinkiin vuonna 1910, jolloin Martta ja Oiva-veli aloittivat opinnot yliopistossa. Oiva opiskeli kieliä ja Martta taidehistoriaa. 

Isä joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja konkurssin jälkeen vanhemmat muuttivat erilleen. Isä kuoli vuonna 1918. Sisaruksista Irma kuoli yhdeksänvuotiaana vuonna 1916 kurkkumätään, veljet Oiva ja Eino kuolivat huhtikuussa 1919 espanjantautiin eli A-influenssaan. Yrjö-veli oli lähtenyt merille ja kuollut siellä. Vanhin veli Axel puolestaan perusti oman perheen. 25-vuotias Martta jäi kaksin äitinsä kanssa. He asuivat yhdessä eri paikoissa äidin kuolemaan saakka.

Martta Wendelin ei koskaan avioitunut. Yle nosti jutussaan näyttävästi esille Wendelinin mahdollisen suhteen Akseli Gallen-Kallelaan. Päivi Ahdeoja-Määttä kertoo asiasta varovaisesti. Hän toteaa, että Gallen-Kallela oli Wendelinille tärkeä ihailtuna esimiehenä ja ohjaajana ja että Wendelinin tuon ajan päiväkirjoissa viitataan rakastumiseen ja rakkauden mahdottomuuteen, vaikka kohdetta ei nimetä. Lisäksi tiedetään Akseli ja Mary Gallen-Kallelan avioliiton olleen juuri tuolloin viileä. Täysin varmaa näyttöä suhteen laadusta ei kuitenkaan näytä olevan.

Aikaisemmin Ida-äiti oli osallistunut kodin hoitoon, mutta kun hän alkoi mennä huonompaan kuntoon, tyttärellä oli kädet täynnä sairaan ja kodin hoitoa eikä taiteelle jäänyt aikaa. Wendelin oli Petsamossa käydessään tutustunut monilapsiseen Titoffin perheeseen. Syksyllä 1943 Titoffin perheen 13-vuotias tytär Helena matkusti Martta Wendelinin kutsusta Tuusulaan apulaiseksi ja kasvatiksi ja samalla pois sodan jaloista. Myös Idan sisar Sandra saapui avuksi. Kaikesta huolimatta Idan vointi huononi, ja huhtikuussa 1946 hän päätti elämänsä. 

Helena jäi asumaan Wendelinin luokse, mutta Martta Wendelin adoptoi hänet virallisesti vasta vuonna 1977. Tällöin Helena oli jo ollut naimisissa, saanut lapsia ja eronnut. Perhe oli taloudellisesti tiukoilla, sillä vapaalle taiteilijalle ei ollut kertynyt eläkettä. Wendelin sai taiteilijaeläkkeen vasta vuonna 1974, jolloin hän oli jo 81-vuotias. Hän kuoli 93-vuotiaana maaliskuussa 1986. Hänen uurnansa laskettiin hänen omaan rakkaaseen puutarhaansa.

Martta Wendelinin taiteellinen lahjakkuus näkyi monilla aloilla. Maalaamisen ja kuvitustyön lisäksi hän teki keramiikkaa, suunnitteli vaatteita ja myös valmisti itse omat ja perheenjäsenten vaatteet. Hän piirsi itse kotitalonsa ja suunnitteli oman puutarhansa. Lisäksi hän laati piirustukset ja suunnitelmat myös muutamien tuttaviensa taloihin ja puutarhoihin.

Wendelin ei päässyt jatko-opintoihin Pariisiin kuten monet muut aikalaiskollegansa, hän menetti varhain sisaruksensa ja sitten äitinsä, terveys reistaili ja hän kärsi rahahuolista. Kirjeistä ja päiväkirjoista tuntuu kuitenkin välittyvän epätoivon ja valituksen sijaan rauhallisen realistinen elämänote. Wendelin maalasi vielä 80-vuotiaana ja kirjoitti ystävälleen: ”Sitä mielellään elää vanhaksikin, kun ei ole vaivoja.” Hän keräsi ympärilleen ystäväpiirin, jossa oli monia lahjakkaita naisia, ja piti heihin yhteyttä kuolemaansa saakka. 

Kirjassa on mukana monia kiinnostavia yksityiskohtia. Esimerkiksi jatkosodan loppuvaiheessa myös Wendelin velvoitettiin osallistumaan työpalvelukseen. Ahdeoja-Määttä kertoo, ettei maalaistaloissa oikein tiedetty, millaiseen työhön keski-ikäinen taiteilija sopisi. Kaikkien osapuolten mielihyväksi Wendelin suoritti sitten työpalveluksensa maalaamalla isännistä ja emännistä muotokuvia. 

Kirja on painettu paksulle paperille ja tuntuu käsissä jykevältä. Se on runsaasti kuvitettu sekä valokuvin että Martta Wendelin teoskuvin. Teoksen nimi, Kultahiekkaa ihmisten poluille, on peräisin tarkemmin yksilöimättömästä ihailijakirjeestä. Kirjan lopussa on lähdeluettelon lisäksi henkilöhakemisto. Luettelo Wendelinin töistä olisi ollut kiinnostava lisä, mutta ehkä vaikeasti toteutettava.

•

Lue myös:

Ajaton kuvaus ”soveliaan avioliiton” anatomiasta

Anni Swan muovasi uudenlaisen ihanteen, jossa tytöt olivat rohkeita ja päättäväisiä – Elämäkerta kuvaa kirjailijan omaa ristivetoa aikansa paineissa

Maissi Erkko – tulisieluinen nainen miesten varjossa