Kädellisten käyttäytymistä tutkivan primatologi Christine Webbin teos Erityisin eläin pureutuu ekologisen kriisin juurisyihin ja myyttiin, jonka mukaan ihmiset olisivat ylivertaisia muihin lajeihin verrattuna. Webb tekee selväksi, että ekologisen kriisin ratkaisemiseen on ainoastaan yksi mahdollinen vaihtoehto – radikaali maailmankuvan muutos.

Charles Darwin (1809–1882) valoi tieteellisen perustuksen radikaalille maailmankuvan muutokselle jo 1800-luvulla. Silti ihmiskunta on jäänyt tieteentekijöitä myöten vallitsevan ihmiskeskeisen maailmankuvansa vangiksi. Ihmiskeskeiseen maailmankuvaan jämähtämisellä on kohtalokkaat seuraukset kaikille maapallolla eläville. Siksi Webbin vallitsevaa maailmankuvaa haastavaa tietoteosta tarvitaan kipeästi juuri nyt.

Yleistajuinen tietokirja on suunnattu jokaiselle, jota kiinnostaa elämän edellytysten jatkuminen maapallolla. Sillä on kuitenkin oma erityinen antinsa tieteentekijöille, joita ylimielisyys estää kyseenalaistamasta tieteen tekemisen lähtökohtia.

Ihmislaji on jähmettänyt itsensä ilman tieteellisiä perusteluita maailman keskipisteeksi – erityisimmäksi eläimeksi, jolla katsotaan olevan erityisiä oikeuksia jatkaa muiden lajien tuhoamista.

Nikolaus Kopernikus (1473–1543) mullisti tieteellisen maailmankuvan 1500-luvulla vahvistaessaan jo antiikin ajalla tunnetun käsityksen, jonka mukaan aurinko ei kierrä maapalloa. Ankarasta aikalaisten vastustuksesta huolimatta käsitys romutti vuosisatojen kuluessa maailmankuvan, jossa ihmisten asuttama maapallo ymmärrettiin virheellisesti kaiken keskipisteeksi. Virheellisen maailmankuvan romuttuminen on auttanut ihmisiä ymmärtämään paremmin avaruutta ja omaa paikkaamme osana kokonaisuutta.

Kopernikuksen tavoin Darwinin tutkimukset 1800-luvulla käänsivät ihmisen erityisasemaa korostavan maailmankuvan päälaelleen – kyse on suuresta paradigman muutoksesta. Webb kirjoittaa: ”Yhdellä liikkeellä Darwin haastoi kreationistisen ajattelun, jonka mukaan Jumala oli luonut lajit ikuisesti muuttumattomiksi ja laadullisesti erilaisiksi toisiinsa nähden”.

Darwinin evoluutioteoria osoitti lajien kehittyneen luonnonvalinnan tuloksena. Tässä järjestyksessä Jumala ei ole luonut ihmistä muiden lajien yläpuolelle, vaan olemme laji muiden lajien joukossa.

Darwinin Lajien synty tarjosi tarvittavat eväät siihen, että voitiin kyseenalaistaa hierarkkinen järjestelmä, joka tunnetaan Aristoteleen tikkaina. Siinä ihmiset nostetaan elämänmuodoista korkeimmalle tasolle. Kun Darwin asetti ihmisen muiden lajien joukkoon, se pudotti ihmisen tikkailta, jotka olivat korottaneet hänet paitsi ainoaksi rationaaliseksi lajiksi, myös lähimmäksi Jumalaa.

Darwin riisui ihmiseltä erityisaseman ja osoitti, miten jokainen laji on omalla tavallaan erityinen. Ihmisen tavoin jokaiselle lajille on kehittynyt evoluution seurauksena mitä merkillisimpiä ja ihmeellisimpiä taitoja ja ominaisuuksia – luonnosta löytyy häikäisevää rationaalisuutta. Myös meidän ihmisten keskuudessa esiintyy rationaalisuutta, mutta lisäksi roppakaupalla hulluutta hipovaa epärationaalisuutta.

Viime vuosisadat ovat kuluneet ihmisten retostellessa älyllisellä ylivertaisuudellaan. Samalla on järjestelmällisesti onnistuttu ohittamaan muiden lajien erityiset taidot ja älykkyys. Tämä lähestymistapa on oikeuttanut luonnon laajamittaista alistamista ja hyväksikäyttöä.

Olemme kiintyneet nykyiseen luontoa kuluttavaan elämäntapaamme, joka perustuu jatkuvaan kulutukseen ja luonnon hyväksikäyttöön. Se on syöpynyt niin syvälle, ettei vaihtoehtoisille olemassaolon tavoille ja maailmankuville onnistuta antamaan tilaa.

Vallitseva vaihtoehdottomuus on lamauttavaa. Siksi on tärkeää kysyä, mitä muuta voisimme olla, ja tutkia, mitä muuta olemme ihmiskunnan historian saatossa olleet. Näihin teemoihin Webb luotaa teoksessaan.

Länsimainen kulutuskulttuuri on hyvin nuori, ainoastaan muutaman sadan vuoden ikäinen. Kyse on historiallisten prosessien seurauksena syntyneestä kulttuurista, jonka vaikutukset ovat olleet erityisen tuhoisat luonnon monimuotoisuuden kannalta. Tuhotöiden jatkuessa unohdetaan se, että tämä kulttuuri ihmiskeskeisine lähestymistapoineen on ainoastaan yksi mahdollinen maailma.

Esihistoriallisella ajalla ihmiset elivät ja hengittivät lajienvälisyyttä. Ihmiset ovat vuosituhansien ajan eläneet huomattavasti tiiviimmässä suhteessa muihin lajeihin ja tunnistaneet itsensä osana tätä suurempaa lajien välistä kokonaisuutta.

Alkuperäiskansojen keskuudesta lajienvälisyydelle rakentuvat olemisen tavat eivät ole koskaan hävinneet. He ovat kannatelleet sukupolvesta toiseen elämänmuotoja, joiden juuret ulottuvat kauas ihmiskunnan historian alkuhämäriin.

Omiin havaintoihinsa pohjautuen Webb pitää mahdollisena, että vähemmän ihmiskeskeinen, muiden lajien erityisyyden tunnistava maailmankuva on useille ihmisille intuitiivisesti tuttua myös läntisen kulttuurin piirissä: ”Elämää kannatteleva maailmankuva, joka on kehittynyt yhdessä meidän kanssamme, on juurtuneena syvälle meihin.”

Webb ehdottaa, että meidän ei varsinaisesti tarvitsekaan oppia mitään uutta, vaan ainoastaan hylätä vallitseva, kulttuurisesti ehdollistettu maailmankuva.

Ihmiskeskeisen maailmankuvan haastaminen ei ole ainoastaan tulevaisuuden utopia. Esimerkiksi Ecuadorin vuonna 2008 uudistetussa perustuslaissa haastetaan ihmiskeskeistä lähestymistapaa, koska siinä luonnolle myönnetään lain turvaamia oikeuksia. Näillä oikeuksilla pyritään turvaamaan luonnon oikeus olemassaoloon – turvaamaan niitä toimintoja ja kiertokulkuja, jotka ovat elämän kannalta välttämättömiä. Ensimmäisen oikeudenkäynnin perustuslain uudistamisen jälkeen voitti Vilcabamba-joki, jonka hyvinvointi meni hallituksen ajaman tiehankkeen edelle. Vastaavia esimerkkejä löytyy eri puolilta maailmaa.

Alkuperäiskansoille, jotka hoitavat ja käyttävät noin neljäsosaa maapallon maapinta-alasta, luonnon oikeus olla olemassa on ollut vuosituhansien ajan itsestäänselvyys. Tästä syystä luonnon monimuotoisuuden säilymiselle on ollut parhaat edellytykset alueilla, joita alkuperäiskansat asuttavat.

Alkuperäiskansat tarjoavat yhä edelleen elävän esimerkin keskinäiseen vastavuoroisuuteen perustuvasta luontosuhteesta, jossa luonnolta otetaan mutta sille myös annetaan huolenpitoa. Keskinäiseen vastavuoroisuuteen kuuluu myös muunlajisten kuulostelua ja yhteisiä keskusteluja. Tällaiseen keskinäiseen vastavuoroisuuteen kurkottavalle ihmiselle tarjoutuu lukuisia mahdollisuuksia oppia elämää muunlajisilta – se on avain syvempään viisauteen.

Erityisin eläin on tieteentekijän varmuudella kirjoitettu tietoteos. Tarjoamansa tieteellisen tiedon ohella kirja kutsuu lukijaansa kunnioittaviin ja uteliaisiin kohtaamisiin muunlajisten kanssa. Me emme ole täällä yksin, vaan yhdessä – yhteydessä muunlajisiin. Tämä yhteys on voimavaramme, elinehtomme ja ihmiskunnan ainoa mahdollinen tulevaisuus.

•

Lue myös:

Ilmastonmuutos ei ole rakettitiedettä

Kapitalismi uusiksi – Yhdysvaltalaisprofessorin teos kuvaa, kuinka kapitalismi ahmii omat toimintaedellytyksensä

Katse kauas tulevaisuuteen, ihmisten hyvinvointiin ja sen uhkatekijöihin