Ilmatieteen laitos julkaisi sivuston, jolla voi seurata lintujen ja hyönteisten muuttoa jopa reaaliaikaisesti

Image
Lintuja ilmassa.

Ilmatieteen laitos julkaisi sivuston, jolla voi seurata lintujen ja hyönteisten muuttoa jopa reaaliaikaisesti

2.5.2025

Ilmatieteen laitos on avannut uuden eläinmuuttosivuston, joka sisältää tietoja ja ennusteita lintujen ja hyönteisten liikkeistä ilmassa. 

Sivustolla on säätutkatietoihin perustuvaa tietoa esimerkiksi muuttoliikkeen voimakkuudesta sekä lentosuunnasta ja -korkeudesta. Sivusto hyödyntää Ilmatieteen laitoksen kehittämää menetelmää, jonka avulla linnut ja hyönteiset voidaan erottaa muista tutkakohteista, kuten sateesta.

Sivuston lintumuuttomalli puolestaan ennustaa 114 lintulajin muuttoa tunnin aikavälillä ja 10 kilometrin paikkatarkkuudella. Ennustetta voi tarkastella esimerkiksi lajikohtaisesti tai ryhmiteltynä esimerkiksi päivällä tai yöllä muuttaviin lintuihin. Lintumuuttomallissa hyödynnetään säänennustemalleja, pitkäaikaisia havaintoaineistoja ja lajien muuttokäyttäytymistä kuvaavia tietoja.

Sivusto on tarkoitettu sekä ammattilaisille että luontoharrastajille.

”Sivusto havainnollistaa säätutkien ja ennustemallien sovellusmahdollisuuksia esimerkiksi lentoturvallisuuteen, tuulivoimasuunnitteluun ja luonnon seuraamiseen. Samalla se voi innostaa uusia käyttäjiä tutustumaan lentävien eläinten muuttoon liittyviin ilmiöihin”, tutkija Nadja Weisshaupt sanoo tiedotteessa.

Ilmatieteen laitoksen tutkijat Nadja Weisshaupt ja Jarmo Koistinen ovat kehittäneet verkkosivustoa ja siinä hyödynnettäviä menetelmiä vuodesta 2019 lähtien. Sivusto on tutkimuksellinen prototyyppi, jota kehitetään edelleen tutkimuksen ja käyttäjäkokemusten pohjalta.

Lintumuuttomallin tausta-aineistona on hyödynnetty muun muassa Birdlife Suomen Tiira-lintuportaalin havaintoja, BirdLife Viron aineistoa sekä Luonnontieteellisen keskusmuseon laskentoja.

Kuvan lähde: Unsplash