Eduskuntaan valittiin 15 tutkijakoulutuksen saanutta – Eniten tohtoreita kokoomuksen eduskuntaryhmässä

Image
Jarno Limnell seisoo puvussa liitutaulun edessä.

Eduskuntaan valittiin 15 tutkijakoulutuksen saanutta – Eniten tohtoreita kokoomuksen eduskuntaryhmässä

3.4.2023

Eduskuntaan on valittu uudet kansanedustajat, joiden joukossa on 15 tohtorintutkinnon suorittanutta. Uudesta eduskunnasta siis 7,5 prosenttia on väitellyt tohtoriksi. Tohtorintutkinnot ovat yleisempiä eduskunnassa kuin koko väestössä, sillä Tilastokeskuksen mukaan 15 vuotta täyttäneestä väestöstä 1,1 prosenttia oli tohtoreita vuonna 2021.

Eniten tohtorintutkinnon suorittaneita löytyy vaalit voittaneesta kokoomuksesta. Kokoomuslaisia tohtoreita valittiin kansanedustajiksi kuusi, kun puolueen eduskuntaryhmään valittiin 48 edustajaa. Eduskuntaryhmän kokoon suhteutettuna entien tohtoreita on vasemmistoliitossa. Yhdestätoista vasemmistoliiton kansanedustajasta kolme on tohtoreita.

Eduskuntaan kuusi kokoomuslaista tohtoria

Tutkijakoulutuksen saaneista kokoomuslaisista suurimmalla vertausluvulla eduskuntaan valittiin Jarno Limnéll, joka oli ehdokkaana Uudeltamaalta. Limnéll on sotatieteiden tohtori ja erikoistunut varsinkin kyberturvallisuuteen. Hän työskentelee Aalto-yliopiston työelämäprofessorina. Hänet valittiin eduskuntaan ensimmäistä kertaa.

Kokoomuksen uutena kansanedustajana eduskuntaan nousee Aura Salla Helsingin vaalipiiristä. Hän on koulutukseltaan valtiotieteiden tohtori ja työskentelee sosiaalisen median jätin Metan EU-asioiden johtajana. Varsinais-Suomen vaalipiiristä uutena valittiin Milla Lahdenperä, joka on filosofian tohtori hammastekniikan alalta. Hän työskentelee lehtorina Turun Ammattikorkeakoulussa.

Kokoomuksen kansanedustajista paikkansa uusi Paula Risikko Vaasan vaalipiiristä. Risikko on taustaltaan sairaanhoitaja ja terveystieteiden tohtori. Sosiaali- ja terveysalan osaamista on myös Mia Laiholla, joka uusi kansanedustajan paikkansa Uudenmaan vaalipiiristä. Hän on koulutukseltaan lääketieteen tohtori.

Tauon jälkeen eduskuntaan palaa Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen Pirkanmaalta. Hän on yhteiskuntatieteiden tohtori ja työskenteli myös Tampereen yliopiston työelämäprofessorina vuosina 2017–21.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmään neljä tohtoria

Kokoomuksen lisäksi vaalivoittoa juhlivat perussuomalaiset, joiden eduskuntaryhmään valittiin neljä tohtorikoulutuksen saanutta.

Puolueen entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho uusi kansanedustajapaikkansa Helsingistä. Halla-aho on slaavilaisiin kieliin ja historiallisvertailevaan kielitieteeseen erikoistunut filosofian tohtori. Paikkansa uusivat myös filosofian tohtori, fyysikko Sakari Puisto Pirkanmaalta ja yhteiskuntatieteiden tohtori, pastori Jari Koskela Satakunnasta.

Uutena perussuomalaisten kansanedustajana eduskuntaan valittiin filosofian tohtori Teemu Keskisarja Uudeltamaalta, joka tunnetaan erityisesti Suomen historiaa käsittelevistä teoksistaan. Keskisarja oli ehdolla eduskuntaan ensimmäistä kertaa.

Useampia tutkijataustaisia jäi varapaikoille

Muista puolueista eniten tohtoreita on vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä. Nuorisotutkija Veronika Honkasalo uusi paikkansa Helsingin vaalipiiristä ja sosiologi Anna Kontula Pirkanmaalta.

Uudeksi vasemmistoliiton kansanedustajaksi valittiin Minja Koskela Helsingistä. Hän on väitellyt tohtoriksi musiikkikasvatuksen alalta ja työskennellyt musiikinopettajana. Koskela oli ehdolla eduskuntaan ensimmäistä kertaa, ja hän teki näkyvää kampanjaa erityisesti Instagramissa.

Sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmässä ainoa tohtori on Kimmo Kiljunen, joka on väitellyt valtiotieteen alalta. Sosiaalidemokraattien varapaikoille jäivät Pirkanmaan vaalipiiristä terveystieteiden tohtori Lotta Hamari ja Hämeen vaalipiiristä kasvatustieteiden tohtori Marju Markkanen.

Vihreiden eduskuntaryhmän ainoa tohtori on puolueen puheenjohtaja Maria Ohisalo, joka tunnetaan köyhyystutkijana. Varapaikoille jäivät Varsinais-Suomen vaalipiirissä eläin- ja ympäristöetiikan dosentti Elisa Aaltola ja Keski-Suomen vaalipiirissä psykologian tohtori Katri Savolainen, joka työskentelee yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopistossa.

Muiden puolueiden uusien kansanedustajien tai varalle valittujen joukossa ei ole yhtään tohtorintutkinnon suorittanutta.

Korona-asiantuntijat jäivät rannalle

Eduskuntavaaleissa oli ehdolla useampia tutkijoita, jotka ovat tulleet tunnetuksi suurelle yleisölle koronakriisin aikana. Tunnettuus ei tuonut kansanedustajan paikkaa professori, diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtoselle tai professori Mika Rämetille. Lehtonen oli kokoomuksen ehdokas Uudeltamaan vaalipiirissä ja Rämet vihreiden ehdokkaana Oulun vaalipiiristä.

Täpärästi rannalle eduskunnasta jäivät tutkijakoulutuksen saaneista muun muassa sosiaalidemokraattien ehdokkaana ollut historioitsija Ville Jalovaara ja kokoomuksen ehdokkaana ollut Otto Meri, joka väitteli vastikään oikeustieteen tohtoriksi. Kansanedustajan paikka ei auennut Helsingin vaalipiiristä myöskään kokoomuksen Heikki Pursiaiselle, joka on ekonomisti ja valtiotieteiden tohtori.

Tieteessä tapahtuu -lehden tiedot kansanedustajien koulutustaustoista perustuvat Helsingin Sanomien vaalien tulospalveluun ja vaalikonevastauksiin. Tohtoriksi väitelleiden lisäksi eduskuntaan valittiin useita kansanedustajia, joilla on taustallaan kesken jäänyt väitöskirja. Tunnetuin heistä lienee perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.

Päivitys 5.4.2023: Poistettu Marju Markkasta koskeva virheellinen tieto. Markkanen ei ole entinen kansanedustaja toisin kuin tekstissä aiemmin kirjoitettiin.

Päivitys 6.4.2023: Lisätty Mia Laiho, joka puuttui aiemmin tekstistä.

Kuvassa Jarno Limnéll. Kuvan lähde: Oula Halonen, Jarno Limnéll.