Opiskelijoiden univaikeudet ja stressi ovat lisääntyneet 2000-luvulla. Opiskelevan nuorison pahoinvointi heijastelee yhteiskunnan koventuneita arvoja. Yksilöityminen, kilpailu, huippusuoritusten tavoittelu ja epävarma tulevaisuus ahdistavat.

Kysyimme FinEdu-tutkimuksessamme nuorilta, mikä heistä tuntuu haastavalta elämässä. Monet vastasivat, että valinnaisuuden tunne sekä ristiriita tarvitsevuuden ja itsenäistymisen välillä aiheuttavat ahdistusta. Nuoret kokivat, että samalla heiltä odotetaan loppuelämää koskevia ratkaisuja, jotka liittyvät esimerkiksi ammatinvalintaan ja ylioppilaskirjoituksiin, mikä aiheuttaa heille stressiä. Nuoret toivoivat, että koulun tulisi tukea ja auttaa heitä päätöksissään sekä kannustaa opinnoissa, jotta he eivät jää yksin.

Motivaatiopsykologiassa on tunnistettu kolme keskeistä psykologista tarvetta: tarve autonomiaan, kompetenssiin ja yhteenkuuluvaisuuteen. Tämän lisäksi ihmisillä on tarve saada kokea osallisuutta. Nuoruudessa tapahtuu paljon muutoksia, mutta näyttää siltä, että koulu vastaa tarpeiden muutoksiin heikosti. Nuorille on tärkeää kokea osallisuutta, mutta koulu antaa siihen heikosti mahdollisuuksia. Heille yhteenkuuluvaisuus on tärkeää, mutta koulussa sen kokeminen on heikkoa.

Yhteensopimattomuus nuoren muuttuvien tarpeiden ja koulun välillä on yksi keskeisimmistä syistä sille, että nuorten kouluinnostus laskee, uupumus lisääntyy ja nuoret alkavat suuntautua pois koulusta. Toisaalta hyvä yhteensopivuus voi toimia puskurina onnistuneelle siirtymälle aikuisuuteen.

Koulu-uupumus on pitkittynyt opiskeluun liittyvä stressioireyhtymä, joka näkyy uuvuttavana väsymyksenä, opiskeluun liittyvinä kyynisyyden kokemuksina ja riittämättömyyden tunteina. Uudet tulokset osoittavat, että koulu-uupumuksessa on kyse prosessista, jossa uupumusasteinen väsymys ja kyynisyys voivat johtaa riittämättömyyden kokemukseen opiskelijana.

Koulu-uupumus on vakava ilmiö: olemme pitkittäistutkimuksen avulla osoittaneet, että sekä uupumus että masentuneisuus ovat jossain määrin pysyviä ilmiöitä, mutta jatkuessaan koulu-uupumus voi johtaa masentuneisuuteen. Tämä on tärkeä tulos, sillä erityisesti nuorten masentuneisuudesta johtuvat ennenaikaiset eläkkeet ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet viime vuosien aikana.

Koulu-uupumukseen vaikuttavat monet asiat. Keskeiset tekijät ovat toisaalta nuoren motivaatioon liittyvät asiat ja toisaalta nuoren sosiaalinen ympäristö – kolmen k:n kolmio: koulu, koti ja kaverit.

Nuoruudessa koulun merkitys tulee keskeiseksi. Koulun kautta avautuu uusi kodin ulkopuolinen maailma odotuksineen ja mahdollisuuksineen. Kouluympäristö on voimakas nuoren mahdollisuuksien, tulevaisuuteen suuntautumisen ja hyvinvoinnin muovaaja, mutta toisaalta se voi toimia myös mahdollisuuksien estäjänä ja pahoinvointia lisäävänä tekijänä.

Koulukonteksti on nuorelle yksi ensimmäisistä kohtaamisista strukturoituun sosiaaliseen kenttään, jossa nuori voi kokea kilpailua ja valtasuhteita mutta myös oikeudenmukaisuutta, yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä. Opettajien odotukset, kaverit ja vanhemmat sekä koulukonteksti ja koulutukselliset siirtymät ohjaavat nuorten menestymistä ja hyvinvointia.

Nuorelle koulutukselliset siirtymävaiheet ovat aikaa, jolloin tapahtuu paljon muutoksia niin hyvinvoinnissa kuin pahoinvoinnissakin. Muutos peruskoulusta toisen asteen koulutukseen on haastava vaihe monelle nuorelle. Erityisesti lukio on monelle nuorelle vaativa elämänvaihe. Varsinkin tyttöjen riittämättömyyden tunteet lisääntyivät lukiossa. Lukioon siirtyneillä pojilla sitä vastoin lisääntyi kyyninen, kielteinen suhtautuminen kouluun. Sen sijaan peruskoulusta ammattikouluun siirtyneillä nuorilla koulu-uupumus väheni.

Tasapaino vaatimusten ja resurssien välillä voi johtaa toisaalta sitoutumiseen tai toisaalta uupumukseen. Nuori, joka on motivoitunut, ponnistelee, saavuttaa koulutukselliset tavoitteensa ja kokee kouluintoa. Ulkoinen motivaatio johtaa sitä vastoin helposti koulutuksellisten tavoitteiden välttelemiseen ja koulu-uupumukseen.

Koulutukselliset siirtymät ovat tärkeitä elämän vaiheita, joissa nuoren hyvinvoinnin tai pahoinvoinnin polut voivat saada uuden suunnan. Koulu-uupumus lukiossa vaikeuttaa edelleen siirtymää jatko-opintoihin, kun taas kouluinto ennustaa onnistunutta siirtymää seuraavan asteen opintoihin. Tämä on tärkeä tulos, kun pohditaan keinoja, miten nopeuttaa nuorten siirtymistä jatkokoulutukseen ja työelämään. Suomessa on halua saada ylioppilaat siirtymään entistä sujuvammin korkeakouluihin, mutta uupuneiden on vaikea motivoitua taistelemaan opiskelupaikasta ja uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa.

Koulua leimaava alituinen kiireen tuntu on uupumuksen riskitekijä. Monen oppilaan kokemus on että, opettajalla on vähän aikaa oppilaalle. Tämä on tärkeä signaali, kun mietitään, miten nuoret saadaan innostumaan opinnoistaan ja kokemaan opiskeluintoa.

Peruskoulussa negatiivinen kouluilmapiiri ja tuen puute vaikuttivat uupumuksen kokemukseen, kun taas lukiossa opettajien oikeudenmukaisuus koettiin merkitykselliseksi. Lukioissa opettajien myönteinen suhtautuminen ja motivointi suojasivat koulu-uupumukselta. Tulokset myös osoittivat, että opiskelijat, joilla on lukivaikeuksia, kokevat usein riittämättömyyttä, joka johtaa jatkuessaan masentuneisuuteen.

Tärkeä uupumukselta suojaava tekijä on tulosten perusteella kouluterveydenhuollon tuki. Toimivalla kouluterveydenhuollolla olisi mahdollista ennalta ehkäistä voimakas koulu-uupumus ja sen kroonistuminen. Ennaltaehkäisy on huomattavasti edullisempaa kuin uupuneiden hoito.

Myös kaveripiiri voi vaikuttaa koulu-uupumukseen. Nuoruudessa kaveripiirin merkitys alkaa korostua, kun nuoret viettävät yhä enemmän aikaa kaveriryhmissä. Vuorovaikutuksessa kavereiden kanssa nuoret oppivat uusia taitoja, asenteita ja kokemuksia. Kaveriryhmät muistuttavat toisiaan esimerkiksi suoriutumisen, kouluvalintojen ja motivaation suhteen. Nuorten kaveripiiri on usein samanlainen myös ongelmakäyttäytymisen suhteen. Kaveripiirien samanlaisuutta on selitetty valinta- ja vaikutusmekanismien avulla. Valinta viittaa taipumukseen hakeutua samanlaiseen kaveripiiriin, ja vaikutus viittaa ryhmän jäsenten vaikuttamiseen toisiinsa.

Hyvät kaverit ja sosiaaliset suhteet auttavat nuoria kestämään koulutuksellisia haasteita ja paineita, mutta toisaalta uupumus voi myös tarttua kaveripiirissä. Tuloksemme osoittivat, että nuoret näyttävät uupuvan yhdessä. Erityisesti kaveripiiri, jossa ei tueta toisia, näyttää olevan uhka jaksamiselle. Uupumiseen saatetaan jäädä erityisesti tyttöjen kaveriporukassa junnaamaan, ja tämä taas lisää koulu-uupumusta. Uudet tulokset myös osoittavat, että hyvin menestyvät, ei-uupuneet nuoret alkoivat vältellä uupuneita luokkatovereitaan. Tämä voi johtaa polarisaatioon nuorten keskuudessa.

Nuoruudessa vanhempien ja perheen merkitys on edelleen hyvin tärkeä nuoren hyvinvoinnin kannalta. Vanhemmat luovat lapsille fyysisen hoidon ja turvallisen perustan ympäristön tarkasteluun. Vanhemmat voivat olla nuorelle keskeinen tukiverkko ja suojaava tekijä. Vanhempien osallisuus ja nuoriin kohdistuvat odotukset edistävät keskeisellä tavalla nuorten tulevaisuutta koskevaa optimismia ja koulutuksellisten tavoitteiden saavuttamista.

Vanhempien kiireisyys, huolet ja työuupumus voivat kuitenkin olla haasteena nuoren omalle jaksamiselle. Uupumus näyttää olevan perheessä jaettua. Samaa sukupuolta oleva vanhempi näyttää toimivan roolimallina uupumuksen kehittymisessä. Olisiko niin, että lapsiin tarttuu kiireisten vanhempien suorituspaine?

Uupuneet nuoret myös kokivat, ettei vanhemmilla ole heille aikaa: Vanhemmat koettiin kiireisiksi, eikä heiltä tunnuttu saavan tukea. Myös perheen taloudelliset huolet vaikuttivat perheen uupumukseen. Mitä enemmän taloudellisia huolia, sen enemmän uupumusta perheessä koettiin. Tämä on tärkeä tulos ajatellen taloudellisen tilanteen mahdollisia vaikutuksia perheiden ja nuorten hyvinvointiin.

Perhe on nuorten arvomaailmassa korkealla, ja vanhempien tuki, ohjaus ja valvonta ovat nuoruusikäisille erityisen tärkeitä. Niiden horjuminen esimerkiksi vanhemman työttömyyden tai uupumuksen vuoksi heijastuu nuorten hyvinvointiin ja uupumukseen.

Koulu-uupumuksen kehittymistä tulisi ennaltaehkäistä. Siinä on tärkeää ensinnäkin koulu-uupumuksen tunnistaminen. Avuksi ovat kehittämämme opiskelu-uupumusmittarit, jotka on tarkoitettu erityisesti koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon.

Koulu-uupumus voidaan vaihtaa innoksi. Neljäsosa nuorista kokeekin kouluintoa viikoittain. Ammattikoululaiset kokevat lukiolaisia enemmän innostusta: lukiolaisista innostusta kokee noin 20 prosenttia, kun ammattikoululaisista jopa kolmannes. Tytöt kokevat poikia enemmän innostusta koulussa. Innostus sisältää energisyyden, sitoutumisen ja uppoutumisen koulutyöhön. Sekä sosiaaliset rakenteet että yksilön aktiivinen toiminta muovaavat nuoren polkua uupumuksesta intoon.

Tuloksemme osoittavat, että muutos on mahdollista erityisesti koulutuksellisissa siirtymissä, ja tämän takia tulisi koulutuksellisiin nivelvaiheisiin panostaa. Opintojen siirtymävaiheet ovat toisaalta mahdollisuuksia ja toisaalta uhkia. Kriittiset nivelvaiheet ovat siirtymiä eri koulutusvaiheiden välillä, kuten ammattikoulutuksen aloittaminen tai työelämään siirtyminen, jolloin tapahtuu suuria muutoksia niin ympäristössä, opiskelukyvyssä, motivaatiossa kuin uupumuksessakin.

Opiskelukyky ja into valmistavat nuoria tulevaisuuden työelämään, koska opiskeluvaiheen hyvinvointi ennustaa työhyvinvointia. Tärkeää on luoda opiskelukykyä lisääviä toimenpiteitä ja luoda siten siltoja opiskelukyvystä työkykyyn ja koulutuksesta työelämään. Tavoitteena on koulutuksen ja työelämän kitkaton yhteistyö, jossa koulutus tukee työelämässä tarvittavia ydintaitoja.

Koulu kohtaa myös uusia haasteita, joita aiheuttavat esimerkiksi maahanmuuttajien määrän kasvu sekä naapurustojen ja alueiden eriarvoistuminen. Koulu voi toimia myös turvasatamana tällaisessa tilanteessa. Tulokset osoittavat, että haastavassa naapurustossa asuville nuorille kokemus demokraattisesta koulusta voi toimia turvana.

Opiskelijan sosiaaliset kyvyt ja asennoituminen sosiaalisiin tilanteisiin opintojen aikana enteilee työelämään siirtymisen onnistumista. Opintojen aikana omaksutuilla sosiaalisilla strategioilla on vaikutusta myös työssä jaksamiseen työuran varhaisessa vaiheessa.

Jos opiskelijan sosiaalinen optimistisuus lisääntyy opintojen aikana, hän myöhemmin todennäköisesti kokee työn imua, osoittaa työlleen omistautumista ja sitoutuu uraansa voimakkaasti. Sosiaalisten tilanteiden vältteleminen opintojen aikana saattaa puolestaan ennakoida etäisyyden tunnetta työtä kohtaan samoin kuin lisääntynyttä todennäköisyyttä uupumukseen ja loppuun palamiseen työelämään siirtymisen jälkeen.

Tuloksemme osoittivat, että opiskelijoiden sosiaalinen optimistisuus näkyi korkeana työhön sitoutumisen tasona vielä 10–15 vuotta yliopistosta lähdön jälkeen. Pessimistisyys ja sosiaalinen välttely sitä vastoin ennustivat työssä loppuun palamista ja uupumusta opintojen päättymistä seuranneiden 10–15 vuoden aikana.

Sosiaalisia tilanteita kohtaan omaksutulla asenteella voi olla kauaskantoisia seurauksia. Hyvät vuorovaikutustaidot, sosiaalinen lähestyminen ja yhteisöllisyys voivat varustaa opiskelijan henkisillä voimavaroilla, jotka ovat olennaisessa osassa siirryttäessä jokapäiväisen työn ja kilpailuhenkisen uran rakentamisen maailmaan.

Tutkimustulosten perusteella opiskelijoiden yhteisöllisyyteen ja sosiaalisten taitojen kehittämiseen pitäisi kiinnittää huomiota, sillä se edistäisi opiskelijoiden onnistunutta siirtymistä opinnoista työelämään. Tutkimuksen tulokset paljastavat, että opiskelijoiden yhteisöllisyyteen ja sosiaalisiin taitoihin olisi tärkeä puuttua, jotta opiskelijat siirtyisivät onnistuneesti yliopistosta työelämään.

Vain harvassa elämänvaiheessa yksilölle tulee lyhyessä ajassa yhtä monta suurta elämänmuutosta kuin aikuistuville nuorille 19–30 vuoden iässä. Itsenäistyminen lapsuudenkodista, ammatin valinta, työuran aloittaminen, parisuhde ja vanhemmuus osuvat juuri tähän ikäkauteen. Myös velvollisuudet yhteiskunnan jäsenenä ja kansalaisena tulevat tässä vaiheessa vahvasti osaksi nuoren aikuisen elämää.

Kun tutkimme nuoren aikuisuuteen siirtymistä keskeisten roolimuutosten kautta, ne nuoret aikuiset, jotka saavuttivat kehitysvaiheet ajallaan tai nopeasti, olivat keski-iässä tyytyväisempiä elämäänsä kuin ne, joilla kehitystehtävien saavuttaminen viivästyi. Pitkittyneet yliopisto-opinnot ja yksinolo laskivat elämäntyytyväisyyttä myöhemmin, kun taas perheen ja työn yhdistäminen lisäsi hyvinvointia. Tarve autonomiaan, kompetenssiin ja yhteenkuuluvaisuuteen on yhteydessä hyvinvointiin elämässä.

•

Kuva: Unsplash+

•

Lue myös:

Miten digitaalisissa ympäristöissä toimiminen vaikuttaa lasten oppimiseen

Moderni elämä tuottaa pohjatonta väsymystä – arviossa Väsymyksen aika

Nuorissa on tulevaisuus, mutta masennus ja uupumus kalvavat heitä useammin kuin koskaan

•

Haluatko pysyä kärryillä uusimmista tiedeaiheista? Tilaa Tieteessä tapahtuu -uutiskirje!