Satu Olkkonen toteutti tutkimuksen, johon osallistui nuoria, jotka olivat saaneet apua pääkaupunkiseudulla Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvataloilta. He kuvasivat elämäänsä terveisinä, anonyymisti ja vapaamuotoisesti Keski-Suomessa Multian yhtenäiskoulun oppilaille. Terveisistä syntyi toisten nuorten esittämä tunnin mittainen dokumenttimusikaali, joka sai nimekseen Niinku mun asioista.

Toimintatutkimuksessa taiteen tieto on liikkuvaa. Tässä toimintatutkimuksessa siihen yhdistyi nuorten haastatteluja, vapaaehtoistoimintaa Nuorten turvataloilla sekä dokumenttimusikaalin valmistelu ja toteutus.

Kiteytämme artikkelissa havaintomme liikkuvan taiteen tiedosta kolmen ulottuvuuden äärelle: nuorten yhteisöllinen tieto, sukupolvien välinen tieto ja yhteiskunnallinen tieto.

Kun lähdimme unelmoimaan nuorten dokumenttimusikaalista, ydinkäsitteemme kiteytyi terveisiin. Nuoret olisivat alusta loppuun kanssatutkijoita – terveisten välittäjiä, sanoittajia ja tulkitsijoita. Tutkijana näissä prosesseissa oppii kykyä olemaan ali- tai ylivirittymättä, tietämättä tai tulkitsematta enemmän tai paremmin. Kanssatutkijuus ei rakennu annettuna tai pakotettuna.

Nuorten turvataloilla kohdatut nuoret olivat eri-ikäisiä. Vaikka heidän pulmatilanteensa eivät olleet yhteismitallisia, heidän katsoessaan elämänhistoriaansa taaksepäin monet ongelmista olivat ilmaantuneet tai kiristyneet ala- ja yläkoulun taitteessa. Kun nuoret kertoivat tarinaansa Olkkoselle, he tiesivät, että terveisten saajat ja esittäjät tulisivat olemaan juuri sen ikäisiä.

Kertojilla ei ollut todistus- tai raportointitaakkaa, mistä syntyi, päinvastoin kuin saattaisi olettaa, toden tuntu, herkistyminen eletyn äärelle. Kertojien itsearvostus tuntui nousevan jo siinä vaiheessa, kun heille luettiin tai he itse tarkistivat kirjoitettuna omaa kertomustaan.

Kokemukseen rajatusta, riistetystä tai toisten määrittelemästä toimijuudesta tuli uusi sävy. Omakohtaisten terveisten kertominen oli vapauttavaa: kertoja tiesi olevansa samaan aikaan näkymätön ja näkyvä osa taiteellista esitystä, jonka luomiseen hän kertomuksellaan osallistuisi.

Terveiset tulisivat olemaan oikeita ja oikeutettuja kokemuksia kertojien ainutkertaisesta elämästä. Heillä oli vapaus sekä paljastaa että piilottaa erilaisia, raskaitakin kokemuksia terveisten välityksellä, yhteisöllisesti liikkuvan vertaistiedon muodossa turvallisesti ja näkyväksi tehden.

Terveisiä vastaanotti 27 esittäjää, joista jokainen sai valita merkitykselliseksi kokemansa tekstikatkelmat perusteluitta. 10-vuotiaasta tytöstä tuli aikuisen miehen koulumuistojen tulkki, koska hän tunnisti tarinansa antaneen kokemuksen.

Sadan harjoitustunnin ajan teksteistä kokeiltiin ja reflektoitiin erilaisia versioita. Kokonaisuutta rakennettiin kuin palapeliä. Esitystä varten neljä tekstiä sävellettiin.

Harjoittelu rakensi paitsi kanssakertomisen tietoa ja taitoa myös nuorten keskinäistä tasavertaisuutta ja solidaarisuutta. Tämän voi nähdä myös rehellisyyden taidon harjoitteluna. Kehollinen samastuminen esittäjän roolissa synnytti tunnelman, että kerrottu voisi olla myös esittäjän elettyä todellisuutta.

Taiteen tieto dokumenttimusikaalin valmistelussa ja toteutuksessa oli yhteisöllistä. Olkkosen suhde dokumenttimusikaalissa esiintyviin oli olla vierailija Multian yhtenäiskoulussa puolen vuoden ajan.

Tarinansa kertoneiden kanssa vuoropuhelu rakentui sinä aikana, kun Olkkonen toimi vapaaehtoisena Nuorten turvataloilla. Joidenkin kertojien ja esittäjien kanssa yhteydenpito jatkuu edelleen: käydään teatterissa ja taidenäyttelyissä sekä vaihdetaan kuulumisia viestein. Toimintatutkimuksessa tutkija on myös nuorten tukija.

Yhteisöllisen taiteen tiedon jalostamiseen osallistui ohjaaja-käsikirjoittajan lisäksi myös muita aikuisia – säveltäjiä, nuorten sävellyspajan vetäjä, musiikin ohjaaja, taltioijat sekä video- ja valovastaavat. Kaiken kaikkiaan aikuisia, myös esittäjien huoltajia, oli toimintatutkimuksen eri vaiheissa mukana yhteensä neljäkymmentä.

Asetelmassa, jossa on mukana nuoria ja aikuisia, sukupolvien välisen luottamuksen rakentuminen on edellytys sille, että yhteisöllisesti tuotettu vertaistieto voi liikkua, näkyä, kuulua ja vaikuttaa. Luottamus ja siihen liittyvä kysymys siitä, kuka teoksen omistaa on herkkävireistä ja muutoksille altista. Sukupolvien välinen vuoropuhelu on myös jännitteistä, sillä aikuiset, asiantuntijat ja vanhemmat ovat lopulta tutkimustulosten vastaanottajia.

Harva nuori haluaa käyttää ääntään tai tulla nähdyksi yksin. Yleisön kohtaamiseen valmistauduttiin yhteisönä esitystekniikkaa ja paikan henkeä myöten. Yhteisöllinen tietäminen toi turvaa, jota ilman esitys ei olisi ollut mahdollinen tai palkitseva. Yhteisöllisen jakamisen hetki merkitsi paitsi jaettua palkintoa myös ainutlaatuisen tutkimustiedon yhteisöllistä julkaisutilaisuutta ilman pää- ja sivuosan esittäjiä.

Taiteen tiedon yhteisöllinen liike ei pysähdy vain esittäjiin ja esitystilanteeseen. Taiteellisen tutkimuksen tekijä voi vain kuvitella, miten esityksen terveiset risteytyvät katsojien todellisuuksissa, unelmissa ja peloissa: miten esitys kurottaa katsojien elämässä heidän menneisyyteensä tai tulevaisuuteensa.

Nuoret ovat yhteiskunnassa sitkeästi määritelty ikäryhmä ja sosiaalinen kategoria. Tarve nuoruuden läpivalaisuun liittyy niin ymmärtämiseen, suojeluun kuin kontrolliinkin. Tämä synnyttää myös nuorten ongelmiin liitettyä moraalista paniikkia.

Taiteellinen toimintatutkimus voi olla vaikuttavaa tiedeviestintää. Yhteisöllisesti tuotettu taiteen tieto koettelee lukkiutuneita oletuksia, koska se sisältää pyrkimyksen säilyttää toimijuus itsellä ja toivo teossa. Tutkimus pyrkii olemaan tarjoamatta valmiita selitys- ja tulkintamalleja, mutta vastuksen ylittävää sanottavaa sillä on oltava.

Toisilleen tuntemattomien nuorten keskinäinen solidaarisuus rakentuu sille, että yhteisölliseen tietoon kuuluu murtumia ja katkoksia, ei-tietämistä ja hiljaisuuksia. Tiedon murtumat istuttavat yhteiskunnallisesti merkityksellisiä kysymyksiä esitykseen ja levittävät sitä eteenpäin.

Toimintatutkimuksellisen tiedon muodostumisen kannalta on tärkeää, ettei terveisten lähettäneiden elämää tarvitse läpivalaista ja diagnosoida. Toivomme vain, että esitys tuo jotain sellaista uutta tietoa tai ajateltavaa aikaisemman rinnalle, josta katsojan on hyvä jatkaa.

Taiteen tuottamassa tiedossa arvokkainta ei välttämättä ole se, mitä sanotaan vaan mitä jätetään sanomatta. Taiteen tieto tekee liikkuvasta tiedosta kokonaisvaltaista. Se on kuvitteellinen nyökkäys terveisten lähettäjien ja esittäjien välillä, esittäjien ja katsojien välillä. Tällainen tietämisen ja ei-tietämisen välinen dialogi tukee yhteisvastuuta ja muutosta vastakkainasettelujen sijaan.

Tarinansa esitykseen antanut nuori kiteytti nähtyään esityksen taiteen tiedon inhimillisen ja yhteiskunnallisen voiman näin: ”On tärkeää tehdä tällaisia esityksiä, ihmisten täytyy tietää ja keskustella näistä asioista. Olen positiivisesti yllättynyt, miten oppilaat pystyvät tähän ja tuovat mukaan omia tuntemuksiaan. […] Taide voi ilmaista koettua niin, ettei se tunnu epämukavalta.” (Keskisuomalainen 27.4.2019.)

•

Videolinkkejä Niinku mun asioista -esitykseen (Sinervän koulu, Multia 12.4.2019): Huomioi mut, Perhesiteet ja Toivo elää aina.

Artikkelin pääkuva on Niinku mun asioista -dokumenttimusikaalin julisteesta. Kuvan lähde: Hanna-Kaisa Hämäläinen.

•

Lue myös:

Nuorissa on tulevaisuus, mutta masennus ja uupumus kalvavat heitä useammin kuin koskaan

Tuore suomalaistutkimus: Nuorten psykiatristen diagnoosien määrä kasvoi merkittävästi korona-aikana

Tutkimus: Vanhempien tausta vaikuttaa yhä enemmän lasten ja nuorten kouluhyvinvointiin