Kalle Lehmuksen ihmeellinen elämä ja teot – Uusi aineisto valottaa sota-ajan harmaata eminenssiä

Koristeellinen.

Kalle Lehmuksen ihmeellinen elämä ja teot – Uusi aineisto valottaa sota-ajan harmaata eminenssiä

Sota-ajan harmaan eminenssin Kalle Lehmuksen on uskottu polttaneen arkistojaan. Lehmuksen lapsenlapsenlapsi sai käsiinsä kadonneiksi luultuja aineistoja ja tutustui oikeudenkäyntipöytäkirjoihin. Tuloksena on uusi elämäkerta, jonka poliittisen historian dosentti Olli Kleemola otti luettavakseen.
Olli Kleemola
Image
Salaista sotaa -kirjan kansi.
Jussi Lehmus ja Lasse Lehtinen
Salaista sotaa. Mannerheimin demari Kalle Lehmus.
Docendo 2021.

Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia

Everstiä, puolustusministeriön kansliapäällikköä Kalle Lehmusta (1907–87) voisi monesta syystä nimittää harmaaksi eminenssiksi. Hän oli merkittävissä rooleissa kansakunnan kohtalonaikoina. Hän toimi Gustaf Mannerheimin (1867–1951) ja Urho Kekkosen (1900–86) luottomiehenä sekä suomalaisen sotilastiedustelu- ja tiedotustoiminnan voimahahmona.

Lehmus laati itse kirjallisen kuvauksen omista kokemuksistaan kansakunnan vaiheissa, mutta hänen elämäkerturinsa eivät ole tähän mennessä tarttuneet hänen persoonaansa – kenties lähdeaineiston puutteen vuoksi, sillä hänen uskottiin polttaneen arkistonsa.

Tämän puutteen Lehmuksen lapsenlapsenlapsi Jussi Lehmus haluaa nyt paikata uudella kirjalla, jonka teossa filosofian tohtori Lasse Lehtinen on häntä avustanut. Teos on saanut nimekseen Salaista sotaa.

Tapahtumat etenevät kuin seikkailuromaani

Kimmokkeen kirjan kirjoittamiseen yrittäjänä toimiva Lehmus sai tutustuttuaan Kalle Lehmuksen oikeudenkäynnin pöytäkirjoihin, kun niiden salausaika päättyi vuonna 2019. Kirjoitusprosessin aikana Jussi Lehmus sai haltuunsa myös osan poltetuiksi epäiltyjä papereita suvun ulkopuoliselta säilyttäjältä.

Uutta teosta lukiessa aiheen tärkeys ei jää epäselväksi. Tuntuu että Lehmuksella oli näppinsä pelissä kaikessa, olipa kyse sitten Mannerheimin Miekantuppipäiväkäskystä, Aseveliliiton perustamisesta välirauhan aikana tai Suomen armeijan panssarintorjuntakyvyn vahvistamisesta sodan jälkeen.

Kun lukijan eteen vyörytetään tapahtuma toisensa jälkeen kuin seikkailuromaanissa ikään, välillä saattaa syntyä vaikutelma, että teoksen punainen lanka – Lehmus – hautautuu tapahtumavyöryn alle.

Image
Mustavalkoinen kuva, jossa Hitler kättelee jonossa seisovia upseereita. Kalle Lehmus seisoo jonossa ja katsoo Hitleriin päin. Hitlerin takana kävelee Mannerheim.
Kalle Lehmus oli paikalla monissa historian käännekohdissa. Lehmus seisoo silmälasipäisenä rivistössä, kun Hitler tervehtii upseereita Mannerheimin 75-vuotispäivillä Imatralla kesäkuussa 1942. Mannerheim seisoo Hitlerin takana. Kuvan lähde: Keravan museo, Finna.

Kronologia horjuu paikoitellen

Vaikutelmaa punaisen langan katoamisesta ei helpota teoksen paikoin kronologisessa mielessä epälooginen etenemistapa – esimerkiksi ensin käsitellään Itä-Karjalan valtausta syksyllä 1941 ja sen jälkeen Suomen armeijan tiedotusorganisaation luontia ennen jatkosotaa, joka alkoi kesäkuussa 1941.

Teos olisi hyötynyt napakammasta kustannustoimittamisesta. Esitystapaa olisi voinut hioa, jolloin kirjassa esiin tuodut sinänsä kiinnostavat uudet näkökulmat olisivat nousseet paremmin esille.

Kenties joitain yksityiskohtia olisi myös voitu karsia. Esimerkiksi selostus sarjakuvista sotapropagandan käytössä on sinänsä kiinnostavaa luettavaa, mutta sitä ei kytketä Kalle Lehmukseen tai hänen työhönsä tiedotusorganisaatiossa. Vastaavan kaltaisia tiedonsirpaleita esiintyy kirjassa useissa kohdissa.

Keskustelu aiemman tutkimuksen kanssa jää vajaaksi

Jäin myös kaipaamaan enemmän dialogia aikaisemman tutkimuksen kanssa. Teoksessa esitetään varsin rohkeita väitteitä, kuten se, että Lehmus olisi neuvonut Kekkosta yrittämään saada Suomen armeijan käyttöön ydinaseita. Kyseisessä alaluvussa on vain muutama viite, pääosa niistä Lehmuksen omaan arkistoon, ja dialogia aiemman tutkimuksen kanssa ei käydä, vaikka väite olisi sen arvoinen.

Sama ongelma nähdään esimerkiksi kohdassa, jossa Lehmuksen ylle puetaan Suomen Aseveljien Liiton alullepanijan viitta. Liitto avusti vuosina 1940–45 sotainvalideja, sodassa kaatuneiden omaisia ja siirtoväkeä. Aseveliliiton ideoineesta henkilöstä on tähän asti vallinnut epäselvyys ainakin omien tietojeni mukaan. Lehmus ei myöskään hyödynnä tässä kohtaa Keijo K. Kulhan tasokasta Aseveliliiton historiateosta nimeltä Aseveljien aika (1980).

Myös Suomen armeijan sodanjälkeisen panssarintorjunnan kehitystä kuvaava luku olisi kiistatta hyötynyt Aki Piesalan vuonna 2018 valmistuneen ja avoimesti verkossa saatavilla olevan pro gradu -tutkielman Lääkkeitä panssarintorjunnan kriisiin kanssa käydystä vuoropuhelusta.

Näkökulma kylmän sodan ”kabinettitaisteluihin”

Kalle Lehmuksen uraa voi perustellusti kuvata ainutlaatuiseksi. 11-vuotiaana Kalle oli seissyt punakaartilaisten kanssa jonossa, josta valkoiset valikoivat teloitettaviaan. Teloitukselta välttynyt nuorukainen teki sittemmin vertaansa vailla olevan uran.

Uransa huipulla Lehmus valittiin puolustusministeriön kansliapäälliköksi vastalauseista huolimatta. Hän ehti toimia myös virkamieshallituksen puolustusministerinä ennen hänet kaataneita verokavallusepäilyjä, jotka liittyivät kiinteästi länsivaltojen Suomelle kylmän sodan aikana kanavoimaan tukeen.

Lehmuksen kohtalo osoittaa, mikä isossa pelissä on šakkilaudan sotilaan kohtalo – tulla uhratuksi isomman tavoitteen eteen.

Kirja tarjoaakin näkökulmia paitsi sota-aikaan, myös kylmän sodan ”kabinettitaisteluihin”. Vaikka näissä taisteluissa ei tullut ruumiita, yksittäiset miehet uhrasivat silti paljon Suomen puolustuskyvyn ja riippumattomuuden puolesta. Lehmuksen kohtalo osoittaa, mikä isossa pelissä on šakkilaudan sotilaan kohtalo – tulla uhratuksi isomman tavoitteen eteen.

 

Image
Mustavalkoinen kuva, jossa Ahti Karjalainen ja Kalle Lehmus istuvat vastatusten ja keskustelevat. Heillä on yllään siistit puvut ja kiiltävät mustat kengät.
Puolustusministeri Kalle Lehmus ja toinen valtiovarainministeri Ahti Karjalainen keskustelevat. Miehet olivat Von Fieandtin hallituksessa, joka oli luonteeltaan virkamieshallitus ja toimi vuosina 1957–58. Hallituksen ministerien joukossa oli myös poliitikkoja. Kuvan lähde: Museovirasto, Finna.

Aineistot arkistoitu nyt Urho Kekkosen arkistoon

Jussi Lehmus kirjoittaa sukunsa keskuudessa legendaarisena pidetystä miehestä lämpimästi. Asiatekstin rivien väleistä voi aistia, että kirjalla on tekijälleen merkitys myös eräänlaisena tilintekona suvun historian kanssa.

Samanaikaisesti kirja onnistuu tarjoamaan mielenkiintoisia tiedonmurusia, jotka jättävät toivon enemmästä. Toivottavasti moni tutkija tarttuu tulevaisuudessa Lehmuksen kokoelman papereihin, kun ne nyt kirjaprojektin päätyttyä on arkistoitu Urho Kekkosen arkistoon Orimattilaan.

Olli Kleemola on poliittisen historian dosentti Turun yliopistossa.