Uusi verkkosivusto auttaa löytämään kiertotalouteen liittyviä koulutuksia

Image
Tyhjiä ja rutistettuja muovipulloja pakattuna muovisäkkeihin ja pinottuna päällekkäin.

Uusi verkkosivusto auttaa löytämään kiertotalouteen liittyviä koulutuksia

16.6.2022

Kiertotalouteen liittyviä koulutuksia voi jatkossa etsiä Koulutusta kiertotalouteen -verkkosivustolta. Tällä hetkellä sivustolta löytyy muun muassa LUT-yliopiston, Tampereen yliopiston, Vaasan yliopiston ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun koulutuksia.

Uusi sivusto helpottaa paitsi kiertotalouteen liittyvien koulutusten löytämistä myös niiden määrän tilastoimista. Tieto voi auttaa esimerkiksi tasaamaan alueellisia tai oppilaitoskohtaisia eroja koulutuksen järjestämisessä.

Turun ammattikorkeakoulu koordinoi ja moderoi sivustoa, mutta korkeakoulut ja muut koulutuksen järjestäjät ilmoittavat sivustolle itse omat koulutuksensa. Myös Suomen ympäristökeskus (SYKE) on ollut mukana kehittämässä koulutusmäärän kehityksen seurantaa.

Turun ammattikorkeakoulun mukaan kiertotalouden osaamista tarvitaan tulevaisuudessa yhä uusilla aloilla, jotta kestävää kehitystä voidaan tukea.

– Kaikista ei tarvitse kouluttaa kiertotalouden asiantuntijoita, mutta jokaisen on osattava soveltaa kiertotalousajattelua omaan työhönsä, Turun ammattikorkeakoulun lehtori Annika Holmbom sanoo tiedotteessa.

Suomi on kansainvälisessä vertailussa kiertotalouteen liittyvän koulutuksen edelläkävijöitä. Koulutuksen tarjonta onkin ollut kasvussa. Lukuvuonna 2019–20 kiertotalouteen liittyvää koulutusta järjestettiin 740 opintopisteen edestä ja lukuvuonna 2021–22 jo 1040 opintopisteen edestä.

Kuvan lähde: Unsplash