Tiede- ja kulttuuriministeri Kurvinen: Dosentti-arvonimen peruminen mahdolliseksi

Image
Ministeri Antti Kurvinen.

Tiede- ja kulttuuriministeri Kurvinen: Dosentti-arvonimen peruminen mahdolliseksi

9.3.2022

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen kertoo Twitter-tilillään aloittaneensa valmistelun, jotta dosentti-arvonimen peruminen tulisi mahdolliseksi. Asian mahdollistava yliopistolain muutos tullaan hänen mukaansa viemään eduskuntaan tämän vuoden aikana.

Kurvinen kertoo Ylen haastattelussa, että aloite dosentti-arvonimen poistamiseen on tullut yliopistoyhteisöltä ja suomalaisilta korkeakouluilta. Hän on pyytänyt heiltä muotoiluita siitä, mikä voisi olla sopiva kriteeristö, minkä mukaan dosentin arvo voitaisiin peruuttaa.

”Tutkimusetiikan ja tieteen luotettavuuden ja tieteen koskemattomuuden vastainen toiminta tai yliopiston maineen ja arvon loukkaaminen voimakkaasti voisivat olla sellaisia tekijöitä”, Kurvinen sanoo Ylen haastattelussa.

Kurvinen näkee lakimuutoksen keinona puuttua vääränlaiseen informaatiovaikuttamiseen, jos jonkin yliopiston dosentti toimii tieteentekijän arvolle sopimattomasti.

Tapauksen taustalla on muun muassa Helsingin yliopiston dosentti John Bäckman, joka on herättänyt huomiota Putin-myönteisillä kommenteillaan. Ylen mukaan Helsingin yliopisto on saanut yhteydenottoja Bäckmanin dosentti-arvonimen poistamiseksi.

Yliopistolain mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön sekä hyvä opetustaito.

Päivitys 10.3.2022: Korjattu Antti Kurvisen titteliä.

Kuvassa ministeri Antti Kurvinen. Kuvan lähde: Katarina Koch, Valtioneuvoston kanslia.