Ohjaaja Annika Grof: "Päätin puhua ääneen tieteen ahdingosta"

Image
Jukka Kekkonen kävelee käytävällä kirjoja kädessään.

Ohjaaja Annika Grof: "Päätin puhua ääneen tieteen ahdingosta"

7.6.2022

Ohjaaja Annika Grofin dokumenttielokuva Toiset äänet kuvaa yliopistomaailmaa sen nykytilassaan. Grof katsoo, että yliopistojärjestelmä on ajautunut rappeutumisen tilaan, ja halusi elokuvallaan selvittää, mistä se johtuu.

”Päätin tällä elokuvalla puhua ääneen tieteen ahdingosta ja sen merkityksestä meille kaikille, koko yhteiskunnalle. Päätin puhua poliitikoista, jotka eivät pidä kiinni tieteeseen ja koulutukseen liittyvistä vaalilupauksistaan, koska ne eivät loppujen lopuksi äänestäjiä jaksa kiinnostaa minuuttia pidempään”, Grof sanoo.

Toiset äänet on kollaasielokuva, jossa Grof kuvaa neljää yliopistolaista ja yhtä kuvaajaa Helsingin yliopistosta. Sitä on kuvattu vuoden 2019 eduskuntavaalien alla, kun tiede ja yliopistot nousivat yhdeksi vaaliteemaksi.

Elokuvassa esiintyy muun muassa Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen, joka pyrkii eduskuntaan päämääränään muuttaa yliopistolakia. Lisäksi kuvataan entistä yliopistonlehtoria Gaela Keryelliä, kun hän käy läpi oikeusprosessia nostettuaan Helsingin yliopiston oikeuteen irtisanomisestaan.

Dokumenttielokuva sai ensi-iltansa keväällä DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalilla. Se on tullut toukokuun lopussa levitykseen valikoituihin elokuvateattereihin.

Kuvassa Jukka Kekkonen. Kuvan lähde: Tarasow Films.