Järjestöjen kampanja muistuttaa tieteen arvostuksesta – Isovanhempi-ikäisiä pyydetään jakamaan muistojaan tieteestä

Image
Eija Vilpas ja noin yläkouluikäinen tyttö poseeraavat yhdessä valkoista taustaa vasten.

Järjestöjen kampanja muistuttaa tieteen arvostuksesta – Isovanhempi-ikäisiä pyydetään jakamaan muistojaan tieteestä

19.4.2022

Kahdeksan tieteen parissa toimivaa järjestöä muistuttaa isovanhempi-ikäisiä siitä, kuinka arvostus tiedettä kohtaan voi siirtyä sukupolvelta toiselle. Tiede perinnöksi -kampanjan lähettiläänä toimii näyttelijä Eija Vilpas.

Tiede perinnöksi -kampanja korostaa, että tiede ja koulutus auttavat pärjäämään vaikeissakin tilanteissa. Vaikka tiedettä on usein pidetty itsestäänselvyytenä, kampanjan mukaan sitä ja sen arvostusta on tärkeä vaalia.

Kampanja haastaa isovanhempi ikäisiä jakamaan tarinoitaan siitä, millainen rooli tieteellä on ollut heidän omassa elämässään. Muistojaan voi jakaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, ja osallistuneiden kesken arvotaan tutustumiskäyntejä tiedekeskuksiin.

Kampanjan järjestäjät ovat Tieteentekijöiden liitto, Sivistystyönantajat, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi, Suomen ylioppilaskuntien liitto, Professoriliitto, Säätiöt ja rahastot, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Suomen Tiedekeskukset.

Tieteellisten seurain valtuuskunta on Tieteessä tapahtuu -lehden julkaisija.

Kuvan lähde: Pekka Kiirala