Geologia on monessa mukana. Geologisia raaka-aineita käytetään moniin eri tarkoituksiin teollisuudessa ja kotonakin. Geologia on paljon arkisempi ja läheisempi asia kuin luullaan. Siksi sitä ei aina huomatakaan. Tavarat saadaan kaupan hyllyltä, eikä kaivoksia tai malminetsintää mietitä, jos ne eivät tule lähelle.

Mineraaliset luonnonvarat pitää etsiä, löytää ja louhia jostakin. Geologit työskentelevät malminetsinnässä ja kaivoksilla eri puolilla maailmaa haastavissakin olosuhteissa. Ilman tätä ei ole raaka-ainehuoltoa.

Kaivostoiminnalla on kuitenkin vaikutuksensa, jotka aiheuttavat keskustelua. Vaikka aihe on poikkitieteellinen ja geologienkin pitäisi osallistua kaivoskeskusteluun, useimmiten he keskustelevat siitä lähinnä keskenään.

Geoetiikalla, -estetiikalla, -filosofialla ja sosiogeologialla on kaivoskeskusteluun paljon annettavaa. Käsitteet ovat keskeisessä asemassa yhteiskuntamme kestävyyttä pohdittaessa. Ne ovat myös avoin poikki- ja monitieteellisten ja -taiteellisten yhteistyömahdollisuuksien kenttä.

Image

Geoetiikan käsitteen loivat Silvia Peppoloni ja Giuseppe DiCapua (2012). Geoetiikka on oikeudenmukaisuutta maapalloa kohtaan: yritysten, valtioiden ja kansalaisten yhteiskuntavastuuta. Geoetiikka liittyy myös geologien ammatinharjoittamiseen ja tutkimukseen. Se koskee geohasardien, eli maanjäristysten, tulivuoren purkausten, tulvien, sortumien ja maanvyörymien tutkimusta, ennaltaehkäisyä ja siihen liittyvää viestintää.

Geologisten kohteiden suojelu ja geotiedeviestintä ovat myös geoeettistä toimintaa. Geoetiikassa ihminen on geologinen toimija, joka aiheuttaa ympäristövaikutuksia, joita pitäisi minimoida. Yhteiskunnan suhde raaka-aineisiin, kaivostoiminta ja kiertotalous ovat myös geoeettisen tarkastelun kohteita.

Geologia on visuaalinen tiede. Geologinen tutkimus perustuu geologisten elementtien (mineraalit, maaperä, kalliot, kivet, fossiilit, rakenteet) ja -ilmiöiden havainnointiin ja tulkintaan.

Kun tutkin Mäntsälän kallioperää, huomasin paikallisten asukkaiden paljastaneen, puhdistaneen ja hoitavan pihojensa kallioita ja istuttaneen niille kasveja. Kallioissa oli nähtävissä geologisia rakenteita, joilla oli esteettistä ja geotieteellistä merkitystä.

Aloin silloin miettimään termiä, joka kuvaisi geologiassa nähtyä esteettisyyttä ja ihmisen suhdetta siihen. Kohtasin sellaisen opettaessani geologiaa maantieteen opiskelijoille Brasiliassa. Kokeilin silloin ranskalaisten situationistien kehittämän psykomaantieteen ja yhdysvaltalaisen Fluxus-liikkeen performanssien soveltamista geologian opetukseen kauppakeskusten sisustuskivet opetusmateriaalina (ks. Eerola 2006).

Psykomaantieteessä vaelletaan kaupunkiympäristössä, tehdään jotain ja havainnoidaan ihmisten suhtautumista tähän. Kivien etsimistä, kartoittamista ja havainnointia kauppakeskuksen seinissä ja lattioissa voi pitää performanssina. Havainnoimme myös ohikulkijoiden reaktioita toimintaan. Nimesin tämän geologian ja taiteen välisen vuoropuhelun geoestetiikaksi.

Termillä on kuitenkin erilaisia tarkoituksia maantieteessä ja filosofiassa. Filosofiassa geoestetiikalla tarkoitetaan luonnonmaiseman kauneutta (Deleuze ja Guattari 1994), maantieteessä taas esimerkiksi puutarhojen esteettisyyttä (Shapiro 2004). Geologiassa geoestetiikka tarkoittaa luonnollisten geologisten prosessien tuottamia esteettisiä objekteja, kuten kiviä ja kallioita, tai ihmisen tekemää taidetta, jossa on käytetty hyväksi geologisia elementtejä tai käsitteitä (Eerola 2006, 2014).

Määrittelemäni geoestetiikka on geologiaa taiteessa ja taidetta geologiassa. Sitä ohjaa 1900-luvun alun antitaide-liike dadaistien taidekäsitys, jossa mikä tahansa voi olla taidetta ja kuka (tai mikä) tahansa voi sitä tuottaa, jopa luonto. Luonnon taidetta voi siis nähdä geologisissa elementeissä.

Geologiset monumentit, kuten Grand Canyon, ovat luonnon muovaamia esteettisiä maisemallisia kokemuksia ja opetuksellisia geologisia kohteita. Kauneutensa lisäksi ne kertovat jotain olennaista geologiasta, sen prosesseista ja maapallon historiasta. Geoestetiikalla onkin suuri merkitys geodiversiteetin suojelussa ja geomatkailussa. Geoestetiikan sovelluksena geotiedeviestinnässä geologisia prosesseja voidaan simuloida georytmialla, eli kehojen liikkeillä (ks. Eerola ja Brozinski 2015).

Pohtiessaan maapalloa ja ihmisen suhdetta luontoon, alueeseen ja spatialisuuteen Gilles Deleuze ja Felix Guattari (1994) kutsuivat tätä geofilosofiaksi. Heidän mukaansa Friedrich Nietzsche on geofilosofian isä (”ajattelua Maan kanssa”). Geofilosofiaan liittyy myös geopolitiikka ja geotalous. Geofilosofia on poikkitieteellinen kenttä, jossa ihmis- ja luonnontieteet kohtaavat.

Geologiassa keskeisiä teemoja ovat aika, prosessit ja olosuhteet. Ne ovat tuottaneet ihmiskunnalle tärkeät veden, maisemat, viljelymaan ja mineraalit geosysteemipalvelunaan. Geosysteemipalvelu on elottoman luonnon vastine ekosysteemipalvelulle (Gray 2004). Geofilosofiaa voidaan soveltaa geologisten raaka-aineiden merkityksen ja tähän liittyvän kestävyyshaasteen pohdintaan (Eerola ym. 2021).

Metallit syntyivät alkuräjähdyksessä 13 miljardia vuotta sitten. Suomen malmiesiintymät syntyivät noin kaksi miljardia vuotta sitten suotuisissa geologisissa prosesseissa ja olosuhteissa monesti syvällä kallioperässä. Siksi malmiesiintymiä ei ole kaikkialla. Tarvittiin miljardien vuosien eroosio, jotta ne puhkesivat maanpinnalle tai sen lähelle. Siinä ajassa mannerten törmäyksessä syntyneet vuoristot kuluivat pois.

Miljardien vuosien kuluttua mineraaliesiintymän syntymästä ihmiset oppivat käyttämään metalleja. Jonakin päivänä geologi saapuu paikalle ja huomaa merkkejä mineralisaatiosta ja tätä aletaan tutkia. Jos esiintymä on taloudellisesti kannattava, sitä voidaan hyödyntää ja rakentaa kaivos.

Keskimäärin kuitenkin vain yksi tuhannesta malminetsintähankkeesta johtaa merkittävän esiintymän löytymiseen ja mahdollisesti kaivokseen (Roscoe 1971). Malminetsintään ja kaivoksen suunnitteluun ja rakentamiseen kuluu kymmeniä vuosia, paljon työtä ja suuria investointeja. Hanketta voidaan myös vastustaa, etenkin jos esiintymä sijaitsee kiistaherkässä kontekstissa (saamelaisten kotiseutu-, luonnonsuojelu-, poronhoito-, matkailu-, ja uraanialueet sekä vesistöt mökkeineen, Eerola 2022).

Kaivoksista saatavia metalleja tarvitaan moniin eri tarkoituksiin, kuten elektroniikkaan ja vihreään siirtymään. Metalleja voidaan kierrättää lähestulkoon ikuisesti, mutta valitettavasti niitä menetetään, kun esimerkiksi elektroniikkaa ei viedä kierrätykseen. Kaikkia metalleja ei myöskään saada talteen. Laitteiden käyttöikä on lyhyt. Geoeettisesti metallien pitäisi palautua raaka-aineiksi kierrättämällä.

Kun ottaa huomioon malmiesiintymien harvinaisuuden, suuren ajanjakson niiden syntymisestä, ajan sekä työn ja investoinnit niiden löytämiseksi ja hyödyntämiseksi, on luonnonvarojen haaskaaminen lyhytnäköistä ja kestämätöntä. Sitä voidaan jopa pitää epäreiluna ja loukkauksena malminetsintää harjoittavia geologeja kohtaan. Laitteiden pitkäikäisyyttä, korjattavuutta ja kierrätettävyyttä pitäisi kehittää älykkäällä suunnittelulla ja kierrätyksen tehostamisella kiertotalouden periaatteiden mukaan.

Samalla kaivostoiminnan ympäristövaikutuksia pitää minimoida, koska digitaalinen ja vihreä siirtymä kasvattavat raaka-aineiden kysyntää ja kaivosten tarvetta moninkertaisesti. Kaivosjätteiden määrää pitäisi myös vähentää ja niiden uudelleenkäyttöä kehittää.

Raaka-aineiden geofilosofiaan ja -etiikkaan liittyy myös geopolitiikka. Euroopan unioni (EU) havahtui jo yli vuosikymmen sitten siihen, että sen riippuvuus tuontiraaka-aineista on riski huoltovarmuudelle. Kiina tuottaa suuren osan kriittisistä mineraaleista, joiden saatavuus on EU:ssa heikkoa tai olematonta. Huoltovarmuuden turvaaminen on ollut EU:n mineraalipolitiikan kulmakivi siitä lähtien.

Vihreä siirtymä, pandemia ja Ukrainan sota nostivatkin raaka-aineiden merkityksen ja huoltovarmuuden kaikkien tietoisuuteen. Omavaraisuutta pitäisi lisätä EU:ssa ja Suomella on hyvä mahdollisuus tukea sitä malmipotentiaalimme vuoksi. Tähän liittyy kuitenkin huoli ympäristövaikutuksista ja kaivoshankkeita vastustetaan. Vihreä siirtymä kasvattaa myös kiistojen lukumäärää. Yhtälö ei ole helppo. Kohtuutalous, eli koko yhteiskunnan kulutuksen vähentäminen maapallon kantokyvyn mukaiseksi, nähdään yhtenä mahdollisuutena sen ratkaisuun.

Kun tutkitaan ja edistetään ihmisen suhdetta geologiaan, puhutaan sosiogeologiasta (Mata-Perellò ym. 2012). Se tarkoittaa geologian ja yhteiskunnan välisen vuorovaikutuksen tutkimista.

Sosiogeologia tutkii muun muassa geohasardien vaikutuksia ja ehkäisyä, geologisten kohteiden suojelua, geotiedeviestintää ja geologien ja kansalaisten välistä vuorovaikutusta. Listaan voisi lisätä kaivostoiminnan hyväksyttävyyden ja kiistat, yrityskäyttäytymisen, kaivoskriittiset liikkeet sekä sidosryhmäyhteistyön harjoittamisen ja kehittämisen. Joillakin geologeilla onkin ollut merkittävä panos teemojen tutkimuksessa ja kehittämisessä (esim. Ian Thomson ja Daniel Franks). Ne ovat liian tärkeitä jätettäviksi vain yhteiskuntatieteilijöille, sillä geologeilla on maa- ja kallioperää koskevaa ymmärrystä, jota muiden alojen asiantuntijoilla harvemmin on.

Tutkittaessa esimerkiksi kymmenien kilometrien syvyydessä syntynyttä arkeeista, eli yli kaksi ja puoli miljardia vuotta vanhaa magmakiveä ei ole välttämättä väliä sillä mitä Adam Smith, Karl Marx, John Maynard Keynes tai Milton Friedman ovat puhuneet taloudesta, yhteiskunnasta ja ideologioista. Kivi ”kertoo” geologille tarinansa, mutta ei älähdäkään, vaikka sitä näytteenotossa hakkaa vasaralla. Geologisessa perustutkimuksessa geologin mieli on kaukana ja syvällä geologisen ajan menneisyydessä, maankuoressa tai muinaisessa ympäristössä. Miljardeja vuosia pyöritellään samalla sukkeluudella kuin poliitikot valtion vuosibudjetteja.

Mutta kun geologia ja muu yhteiskunta kohtaavat, ympäristöä ja luonnonvaroja koskevilla arvoilla ja ideologioilla on väliä. Silloin geologi joutuu nostamaan päänsä syvältä maankamarasta sen pinnalle ja tarkastelemaan ympäröivää yhteiskuntaa, joka ilmaisee mielipiteitään.

Muutokset tapahtuvat yhteiskunnassa nopeammin kuin geologiassa, geohasardeja lukuun ottamatta. Koska kaivostoiminta aiheuttaa ympäristövaikutuksia ja vastustusta, on sen vastuullisuutta ja hyväksyttävyyttä kehitettävä. Kaikki tarvitsevat ja käyttävät raaka-aineita ja kaivoskeskustelu koskettaa meitä kaikkia.

Vastuullisen kaivostoiminnan kehittäminen on yhteinen oppimisprosessi. Sitä koskevat keskustelu ja tutkimus ovat poikkitieteellisiä ja geologialla on siinä merkittävä rooli. Tärkeässä roolissa ovat myös yritykset, valtio, muiden alojen ammattilaiset ja kansalaisyhteiskunta. Tarvitaan näiden toimijoiden välistä poikki- ja monitieteistä vuoropuhelua ja yhteistyötä. Geologien pitää myös hakea vuorovaikutusta, osallistua keskusteluun ja tutkimukseen ja vaikuttaa yhteiskunnallisesti.

Usein geologit kuitenkin samaistuvat liikaa tutkimiinsa kiviin. He eivät osallistu alaansa koskevaan keskusteluun. Sen hoitavat muut tahot omine versioineen, ja vaikka geofilosofian, -estetiikan, -etiikan ja sosiogeologian käsitteet liittyvät geologiaan, filosofeilla, maantieteilijöillä ja yhteiskuntatieteilijöillä on ollut niihin läheisempi suhde kuin geologeilla. Geologit seuraavat alaansa koskevaa julkista keskustelua sivusta.

Image

Kaivoskeskustelussa geofilosofia johdattaa ihmisen ja maan väliseen vuorovaikutukseen, geoetiikka puolestaan siihen miten tämän vuorovaikutuksen pitäisi tapahtua ja sosiogeologia siihen mitä siinä tapahtuu, kun taas geoestetiikka on geologisten elementtien ja prosessien taidetta ja niiden käyttöä. Geologille avolouhos voi olla geoestetiikkaa ihmisen luomana geologiaan liittyvänä rakenteena. Kaivoksella on merkityksensä raaka-aineiden tuottajana, suotuisten geologisten olosuhteiden ja prosessien, onnistuneen malminetsinnän ja taloudellisten edellytysten summana.

Esitetyillä käsitteillä on monia yhtymäkohtia. Ne täydentävät toisiaan ja niillä voidaan tuoda geologista perspektiiviä kaivoskeskusteluun suhteellisuudentajun lisäämiseksi.

Geologisessa tutkimuksessa kalliota paljastetaan sammalpeitteen alta, otetaan näytteitä kallio- ja maaperästä ja näitä tutkitaan mikroskoopilla ja geokemiallisin analyysein. Vaikutukset ovat pienet ja paikalliset.

Lisäksi malminetsintää tehdään geokemiallisesti, geofysikaalisesti ja mekaanisesti kaivannoin ja syväkairauksin. Niidenkin vaikutukset ovat vähäiset ja paikalliset. Herkillä alueilla ympäristövaikutuksia voidaan vähentää uusilla teknologioilla. Kaivosten ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset ovat tietenkin suurempia. Näihinkin voidaan vaikuttaa kaivosteknologialla.

Hyödynnettäviä esiintymiä ei ole joka paikassa. Sellaisen syntymiseen on tarvittu otolliset prosessit ja olosuhteet. Esiintymän sijainnista on siis luonto päättänyt jo miljardeja vuosia sitten. Malminetsintä ja kaivostoiminta ovat paikkasidonnaisia. Esiintymiä on etsittävä siellä missä niitä geologisin perustein otaksutaan löytyvän. Lupaavan tai hyödynnettävän esiintymän löytyessä toimintaa ei voida siirtää eikä geologiaa muuttaa. Kaivoksen voi taas perustaa vain sinne, mistä on löytynyt taloudellisesti hyödynnettävä esiintymä.

Esiintymän kannattavuus riippuu kysynnästä, hinnasta, sijainnista, infrastruktuurista, ympäristöstä, kaivosteknologiasta ja kustannuksista. Viime vuosikymmenten intensiivisestä malminetsinnästä huolimatta Suomesta on löydetty vain kolme merkittävää esiintymää: Ikkari, Rompas-Rajapalot ja Sakatti Lapissa. Yksikään näistä ei ole vielä kaivos. Siksi varauksista ei kannattaisi lietsoa paniikkia oletettuine kaivosten ympäristövaikutuksineen. Varauksia tulee ja menee ja varaus on vain etuoikeus hakea malminetsintäälupaa.

Kaivoskeskustelussa käytetään kuitenkin termiä ”kaivosvaraus”, joka luotiin uraanikiistan aikana Askolassa (Sarpo 2006). Sen päämääränä oli luoda sekaannusta ja pelkoa, koska uraanikaivos katsottiin absoluuttiseksi uhaksi. Samalla periaatteella malminetsintää kutsutaan ”kaivoshankkeeksi”. Pelon lietsonta ja vääristely eivät kuitenkaan palvele ketään, saatikka yleistä etua, mutta ne voivat vaikuttaa muihin elinkeinoihin.

Kaivoksilla on toki ympäristövaikutuksensa, mutta ne ovat enimmäkseen pistemäisiä, paikallisia ja minimoitavissa. Ympäristö, paikallisyhteisöt ja -elinkeinot on huomioitava paremmin, jotta kaivostoiminnan hyväksyttävyyttä voidaan parantaa.

Muutamme ilmastoa fossiilisten polttoaineiden käytön seurauksena. Energian ja kaivannaisten kulutus ja kysyntä johtuvat kulutuksestamme. Kaivannaiset ovat sekä ongelma että ratkaisu. Vihreän siirtymän kasvava kysyntä luo tarvetta uusille kaivoksille, mikä voi kuitenkin olla ristiriidassa tärkeiden arvojen kanssa. Samalla hiilikaivoksia suljetaan ja öljyntuotanto vähenee. 

Kohtuutalous vähentäisi energian ja kaivannaisten tarvetta ja kaivosjätteiden määrää. Tämä katsotaan ratkaisuksi luontokadon ja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ja kaivoskiistojen vähentämiseksi. Ei ole kuitenkaan vielä pohdittu monitieteisesti, geologian näkökulmat huomioiden, miten siihen päästäisiin, mitä siitä seuraisi ja miten sen vaikutuksia minimoitaisiin.