Arvo Ylinen – ilmailutekniikan tutkimuksen uranuurtaja
Arvo Ylinen – ilmailutekniikan tutkimuksen uranuurtaja
Arvo Ylinen (1902–1975) syntyi maanviljelijä Juho Ylijaakkolan perheeseen Yläneellä. Hän valmistui ylioppilaaksi Turun suomalaisesta lyseosta vuonna 1923 ja Teknillisen korkeakoulun insinööriosaston tie- ja vesirakentamisen opistosuunnalta vuonna 1930. Hän suoritti samana vuonna myös vasta perustetun sotateknillisen osaston loppututkinnon.
Ylisen diplomityö Lentokone-ehdotus kuului sen aikaiseen sillanrakennusopin ja rakennuskonstruktioiden statiikan oppiaineeseen. Lentotekniikkaa ei nimittäin vielä ollut olemassa itsenäisenä oppiaineena Suomessa.
Perustutkintonsa jälkeen Ylinen jatkoi opintojaan Berliinin Charlottenburgin teknillisessä korkeakoulussa. Sieltä palattuaan hän siirtyi töihin Valtion Lentokonetehtaan piirustuskonttoriin, ja hänet nimitettiin Lentokonetehtaan pääkonstruktööriksi lokakuussa 1933 ja teknilliseksi johtajaksi neljä vuotta myöhemmin.
Työskennellessään Lentokonetehtaan johdossa Ylinen tutustui laajalti keskieurooppalaisen ilmailuteollisuuden kehitykseen. Hänen omat lentokonekonstruktionsa olivat harjoituskoneet Tuisku (1934), Viima (1936) ja Viri (1936).
Ylisen asema Valtion Lentokonetehtaalla antoi hänelle mahdollisuuden toteuttaa poikkeuksellisia lentokoneenrakennusprojekteja. Harrastustyönä syntynyt harjoituskone Tuisku otettiin valtion tilaustyöksi vasta pienoismallikokeiden jälkeen.
Voi kuitenkin sanoa, että ilmailutekniikan tutkimus Suomessa alkoi onnettomuuden seurauksena. Tuiskun koelentovaiheen aikana tapahtui turma, jonka selvittämisen yhteydessä Ylinen kirjoitti ensimmäisen tunnetun suomalaisen tieteellisen lentokoneenrakennukseen liittyvän tutkimuksen. Selvitys, joka käsitteli harjoituskone Tuiskun siipivärähtelyä ja sen poistamisen edellyttämiä konstruktiivisia muutoksia, julkaistiin vuonna 1938. Ylinen väitteli tohtoriksi samana vuonna, ja hänen saksankielinen väitöskirjansa julkaistiin TKK:n sarjassa numerolla 21.
Samalla suomalainen lentokoneteollisuus siirtyi uuteen aikakauteen. Tampereen Härmälään muuttanut Valtion Lentokonetehdas sai ajanmukaiset laboratorioilla varustetut tilat. Uusi 1920-luvun loppupuolen jälkeen koulutuksensa saanut insinöörisukupolvi, joka oli tutkimusorientoitunut ja suomalaisuusaatteen läpilyömä, astui laitoksella vastuullisiin asemiin Erkki Mäkisen johdolla.
Arvo Ylinen määrättiin huolehtimaan Teknillisen korkeakoulun lentokonetekniikan opetuksesta 1. lokakuuta 1939 alkaen, mutta opetusta ei ehditty aloittaa ennen talvisodan puhkeamista. Hänestä tuli ensimmäinen lentotekniikan professori vuonna 1940, ja hän toimi tässä virassa vuoteen 1956 asti.
Ylinen toimi myöhemmin rakennusstatiikan professorina vuosina 1956–1967 ja VTT:n Sillanrakennuksen laboratorion johtajana vuosina 1952–1956. Valtion Teknillisen Tutkimuslaitoksen hallituksen jäsen Ylinen oli vuodesta 1941 lähtien ja hallituksen puheenjohtajana vuosina 1955–1970.
Ylinen toimi Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta MATINEn ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1961–1965. Hänet kutsuttiin Deutsche Akademie der Luftfartforschungin ulkomaiseksi jäseneksi vuonna 1942. Suomalaisen Tiedeakatemian apujäseneksi hän tuli vuonna 1943 ja varsinaiseksi jäseneksi vuonna 1952. Samana vuonna hän tuli myös ruotsalaisen Ingenjörvetenskapsakademien IVA:n jäseneksi. Vuonna 1957 Ylinen oli Teknillisten Tieteiden Akatemian perustamisasiakirjan ensimmäinen allekirjoittaja.
Suomalaista tieteen rahoitusjärjestelmää rakennettaessa 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa tieteen keskustoimikunnassa oli 39 jäsentä, joista kaksi kuului tekniikan aloille. He olivat fysiikan professori Hjalmar V. Brotherus ja Arvo Ylinen, joka osallistui keskustoimikunnan toimintaan vain sen viimeisen vuoden aikana. Rahoitusorganisaatiota uudistettaessa Ylinen nimitettiin ensimmäisenä varsinaisten teknillisten tieteiden edustajana valtion luonnontieteellisen toimikunnan jäseneksi.
•
Lue myös:
Huippututkija Kai Simons kirjoittaa omaelämäkerrassaan yhteistyön voimasta