Yli sadan tutkijan ponnistus: Maapallon ekosysteemit vihdoin luokiteltu

Image
Pitkospuut Pyhä-Luoston kansallispuistossa.

Yli sadan tutkijan ponnistus: Maapallon ekosysteemit vihdoin luokiteltu

19.10.2022

Kansainvälinen tutkijaryhmä on julkaissut Nature-tiedelehdessä ensimmäisen ekosysteemien luokittelun, joka kattaa koko maapallon. Luokittelun tekee ainutlaatuiseksi sen kattavuus ja yhtenäinen teoreettinen pohja.

Luokittelun kehittämistä johti australialainen professori David Keith, ja siihen osallistui yli sata tutkijaa. Suomesta työhön osallistui Itä-Suomen yliopiston yliopistotutkija Teemu Tahvanainen, joka antoi panoksensa varsinkin maailman suoekosysteemien määrittelyyn.

”Voi vaikuttaa oudolta, ettei vastaavaa ole aiemmin tehty, mutta tutkijat ovat yleensä keskittyneet omilla erillisillä tutkimusaloillaan joko meri-, makean veden tai maaekosysteemeihin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun aihepiirin yksityiskohtainen tieto on koottu samaan viitekehykseen yhtenäisen teorian pohjalta”, David Keith sanoo Itä-Suomen yliopiston verkkouutisessa.

Uudessa luokittelussa ekosysteemit jaetaan kuudella eri tasolla, ja niistä kolmannen tason luokittelu on ratkaistu nyt julkaistussa työvaiheessa. Kyseessä ovat ekosysteemien toiminnalliset ryhmät, joita esitetään olevan 110 kappaletta.

Ekosysteemiryhmät on määritelty ekosysteemin toimintojen ja niitä säätelevien rakenteiden mukaisesti. Tämän vuoksi samaan ekosysteemiryhmään voi kuulua eliölajistoltaan hyvinkin poikkeavia ekosysteemejä.

Ekosysteemiryhmien tason luokittelu mahdollistaa maailmanlaajuisen ekosysteemien kartoituksen ja niiden tilan arvioinnin. Alueellisella tasolla tarvitaan usein tarkempaa luokittelua, mutta silloinkin on usein tarve sijoittaa tulokset laajempaan viitekehykseen.

Kuvassa Pyhä-Luoston kansallispuisto. Kuvan lähde: Unsplash.