Vuoden Tiedekynä -palkinto syvästi kehitysvammaisista kirjoittaneelle Sonja Miettiselle

Image
Vihreään huppariin ja beigeen takkiin pukeutunut Sonja Miettinen katsoo kameraan päin synkässä tilassa.

Vuoden Tiedekynä -palkinto syvästi kehitysvammaisista kirjoittaneelle Sonja Miettiselle

18.5.2022

Tutkimuspäällikkönä Kehitysvammaliitossa työskentelevä Sonja Miettinen on voittanut Vuoden Tiedekynä -palkinnon ansiokkaasta suomenkielisestä tieteellisestä artikkelista. Palkinnon myöntää Koneen Säätiö, ja sen arvo on 25 000 euroa.

Sonja Miettisen palkittu artikkeli käsittelee syvästi kehitysvammaisten sosiaalista vuorovaikutusta ryhmäkodeissa. Se perustuu etnografiseen tutkimukseen, joka kesti kaksi vuotta.

“Olin tutkijana osa hoitokodin arkea ja avuksi, kun käsipareista oli pulaa. Työnsin pyörätuolia, kun lähdettiin kävelylle. Minulla oli oma rooli ja koin, että pääsin sisälle tähän maailmaan. Tähän toiseen maailmaan halusin viedä myös artikkelin lukijan”, Miettinen kertoo Koneen Säätiön tiedotteessa.

Miettisen tutkimat ihmiset kommunikoivat eri tavoin ilman puhuttua kieltä. Heidän elinympäristönsä kuitenkin hankaloitti heidän vuorovaikutustaitojensa käyttöä ja kehittämistä, sillä ryhmäkodeissa hoitajilla oli vuorovaikutukseen vain vähän aikaa. Tutkittavat ihmiset viettivät pitkiä aikoja yksin.

Miettinen toivoo, että hoivaorganisaatioissa muotoiltaisiin uudelleen työn tavoitteita ja sääntöjä. Hänen mukaansa muutoksen tulisi lähteä hoivatyön johtajista ja tilaajista.

Äidinkielellä kirjoittaminen auttoi jäsentämään aihetta

Nyt palkitun artikkelin kirjoitusprosessi oli pitkä, ja sen käsikirjoitus hylättiin kaksi kertaa ennen kuin se hyväksyttiin. Se julkaistiin Yhteiskuntapolitiikka-lehden numerossa 85 (2020:2).

Artikkelin kieli vaihtui kesken prosessin englannista suomeksi. Miettisen mukaan oli vapauttavaa alkaa jäsentää aihetta omalla äidinkielellään. Sitä ennen hän oli saanut palautetta siitä, että valittujen sanojen sivumerkitykset olivat tavalla tai toisella ongelmallisia.

Tieteellisen artikkelin kirjoittamiseen Miettinen antaa varovaisin mielin muutamia vinkkejä.

“Tutkimusprosessin pohjalla täytyy olla tietenkin kunnolla tehty, ja tutkimuskysymyksen täytyy olla kiinnostava. Omassa kirjoittamisessani pidän tärkeänä, että saisin napattua lukijan heti mukaani, ja että jännite pitäisi loppuun asti. En halua, että lukija joutuu ponnistelemaan liikaa lukiessaan tekstiäni”, Miettinen sanoo.

Vuoden Tiedekynä -palkinnon voittajan valitsi tänä vuonna sosiologian professori Turo-Kimmo Lehtonen. Palkinto myönnetään vuorovuosin humanistisen, yhteiskuntatieteellisen ja ympäristötieteellisen kirjoittamisen aloilla. Se jaettiin tänä vuonna 12. kerran.

Kuvassa Sonja Miettinen. Kuvan lähde: Koneen Säätiö.