Tutkijat lisäsivät hiekkalaatikoihin metsistä tuttuja mikrobeja – Lasten vastustuskyky parani

Image
Lapsi leikkii hiekkalaatikon reunalla.

Tutkijat lisäsivät hiekkalaatikoihin metsistä tuttuja mikrobeja – Lasten vastustuskyky parani

8.8.2022

Luonnonvarakeskus, Helsingin yliopisto ja Tampereen yliopisto selvittivät uudessa tutkimuksessa sitä, vaikuttaako päiväkotien hiekkalaatikoiden hiekan koostumus lasten elimistön vastustuskykyyn. Hiekkalaatikoiden hiekkaan lisättiin tutkimuksessa turvallisina pidettyjä mikrobeja, joita esiintyy esimerkiksi metsissä.

Tutkimuksessa päiväkodit jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, joista osa sai mikrobeilla rikastettua hiekkalaatikkohiekkaa ja osa samalta näyttävää hiekkaa ilman mikrobeja. Tutkimusavustajat kävivät päiväkodeissa leikittämässä lapsia hiekkalaatikolla kaksi kertaa päivässä ja 20 minuuttia kerrallaan. He jatkoivat vierailuita kahden viikon ajan.

Tutkimus oli lumekontrolloitu kaksoissokkotutkimus. Lapset, heidän vanhempansa, päiväkodin henkilökunta tai edes tutkijat tienneet kokeen aikana, oliko hiekkalaatikkohiekka mikrobeilla rikastettua vai ei.

Tutkimuksen tuloksena ihon mikrobisto muuttui vain niillä lapsilla, jotka olivat leikkineet mikrobeilla rikastetussa hiekkalaatikossa. Rikastetussa hiekassa leikkineillä lapsilla veren interleukiini-10-pitoisuuden muutos oli positiivinen, kun se kontrolliryhmässä oli negatiivinen. Pitoisuutta pidetään keskeisenä monien immuunivälitteisten sairauksien ehkäisyssä.

Tutkimukseen osallistui vain 26 lasta.

”Lasten vähäisestä määrästä huolimatta tulokset viittaavat siihen, että tämänkaltaisilla suhteellisen helpoilla luontopohjaisilla ratkaisuilla voimme ehkäistä lasten immuunipuolustuksen epätasapainoa. Tulokset rohkaisevat jatkamaan asian selvittämistä”, erikoistutkija Aki Sinkkonen sanoo Luonnonvarakeskuksen tiedotteessa.

Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että kaupungistuminen on lisännyt lasten immuunijärjestelmän häiriöitä, kuten astmaa, atopiaa ja tyypin 1 diabetesta. Yhtenä syynä tähän on riittämätön kosketus monimuotoiseen luontoon, mikä yksipuolistaa elimistön mikrobistoa. Tämä on lisännyt kiinnostusta siihen, miten luontokosketusta voitaisiin lisätä päiväkotien pihoilla ja muilla leikkipaikoilla.

Tampereen yliopistolta tutkimukseen osallistui virologian professori Heikki Hyödyn tutkimusryhmä ja dosentti Olli Laitinen. Helsingin yliopistolta osallistui Aki Sinkkosen johtama tutkimusryhmä ja Itä-Suomen yliopistolta Tuure Kinnunen, joka on kliinisen mikrobiologian ja immunologian professori. Tutkimusta rahoittivat Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvosto ja Business Finland.

Kuvituskuva. Kuvan lähde: Pixabay.