Millennium-teknologiapalkinto australialaiselle aurinkokennojen kehittäjälle

Image
Sauli Niinistö ja Martin Green kättelevät.

Millennium-teknologiapalkinto australialaiselle aurinkokennojen kehittäjälle

26.10.2022

Joka toinen vuosi jaettava Millennium-palkinto menee tällä kertaa professori Marin Greenille, joka työskentelee australialaisessa New South Walesin yliopistossa. Palkinto on miljoonan euron arvoinen, ja se maksetaan pääosin Suomen valtion budjettivaroista. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö luovutti palkinnon Greenille Helsingissä.

Valintakomitea, jonka on nimittänyt Tekniikan Akatemia -säätiön hallitus, päätti palkita Greenin, koska hän on työllään edistänyt aurinkokennojen teknologiaa. Komitea valitsee palkinnonsaajan sille annettujen ehdotusten joukosta.

”Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää maailmalta toimia. Uskon, että palkinnon myötä pystyn yhä uskottavammin puhumaan näiden toimien puolesta”, Green sanoo.

Green kehitti yhdessä tiiminsä kanssa PERC-kennon (Passivated Emitter and Rear Cell), joka lanseerattiin vuonna 1983. Nykyään se on tehokkain piipohjaisten aurinkokennojen teknologia, ja sitä käytetään aurinkopaneeleissa ja energian massatuotannossa. PERC-teknologia kattaa tällä hetkellä lähes 90 prosenttia aurinkokennojen markkinasta.

Green kehitti PERC-kennon parantamalla tavallisten piipohjaisten aurinkokennojen ylä- ja alapintoja. Kun auringonvalon valohiukkaset eli fotonit läpäisevät kennon pinnan, ne virittävät kennon rakenteessa olevat elektronit vapaan liikkuvuuden tilaan. Kun kennon ylä- ja alapinta yhdistetään virtapiiriksi, vapaat elektronit synnyttävät sähkövirran.

PERC-kennon pinta saa elektronit pysymään liikkeessä pidempään kuin aiemmat ratkaisut, joten kenno tuottaa enemmän energiaa. PERC-teknologia kasvatti aurinkokennon konversiotehokkuutta 25 prosenttiin 2000-luvun alussa. Tämä oli yli 50 prosentin suhteellinen parannus verrattuna 1980-luvun alun 16,5 prosenttiin.

PERC-kenno on pienentänyt aurinkopaneelien käyttökustannuksia ja tehnyt aurinkosähköstä monin paikoin edullisempaa kuin fossiilisista vaihtoehdoista. Lisäksi PERC-kennot voivat tuottaa energiaa koteihin ilman yhteyttä sähköverkkoon, minkä on mahdollistanut sähkön saatavuuden esimerkiksi monilla syrjäseuduilla.

”Professori Greenin innovaatio on jo merkittävästi parantanut miljardien ihmisten elämänlaatua maailmanlaajuisesti ja tukenut kestävää kehitystä aina kansallisista voimaverkoista yksityiskoteihin. Kehitys jatkuu myös tulevaisuudessa”, Tekniikan Akatemia -säätiön hallituksen puheenjohtaja, professori Minna Palmroth sanoo.

Tällä hetkellä Green ja hänen tiiminsä kehittävät yhdistelmäkennotekniikkaa. Heidän tavoitteenaan on saavuttaa 40 prosentin konversiotehokkuus esimerkiksi pinoamalla kennoja päällekkäin.

Tänä vuonna Tekniikan Akatemia teki nopean sääntömuutoksen, jonka mukaan Millennium-palkintoa ei voida jakaa ihmiselle, joka on verovelvollinen Venäjällä tai Valko-Venäjällä. Muutosta perusteltiin Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan.

Kuvassa Sauli Niinistö kättelee palkinnonsaaja Martin Greeniä. Kuvan lähde: Millenium Technology Prize.