Merihistorioitsija Mikko Huhtamies palkittiin Ruotsissa

Image
Mikko Huhtamies seisoo veneen kannella päässään lippalakki ja silmälasit.

Merihistorioitsija Mikko Huhtamies palkittiin Ruotsissa

20.11.2023

Dosentti Mikko Huhtamies on saanut kansainvälisen tunnustuksen, kun Sjöhistoriska Samfundet myönsi hänelle Jan Glete -palkinnon Tukholmassa. Palkinto myönnetään ruotsalaiselle ​​tai ulkomaalaiselle tutkijalle, joka on tieteellisellä työllään lisännyt tietoa Ruotsin merenkulkuhistoriasta tai siihen liittyvistä aiheista.

Sjöhistoriska Samfundet perusteli Huhtamiehen palkitsemista hänen vankalla tutkimustyöllään, joka on liittynyt muun muassa Suomenlinnan historiaan sekä 1700-luvun sukellus- ja pelastusyhtiöihin. Palkintoperusteissa kiiteltiin myös Huhtamiehen työtä alan tutkimuksen popularisoimiseksi.

Jan Glete (1947–2009) on edesmennyt Tukholman yliopiston merihistorian professori. Sjöhistoriska Samfundet on jakanut hänen mukaansa nimettyä palkintoa vuodesta 2012 lähtien.

Aiemmin Jan Glete -palkinnon ovat saaneet muun muassa alankomaalainen historioitsija Hielke van Nieuwenhuize, Ruotsin valtion merimuseon ja kuljetushistoriallisen museon meriarkeologi Patrik Höglund ja Ahvenanmaan merenkulkumuseon johtaja Hanna Hagmark.

Kuvassa Mikko Huhtamies. Kuvan lähde: Sakari Viika.