Luontokato on kelpo käsite

Image
Keskustelu.

Luontokato on kelpo käsite

Väitöskirjatutkija Linnea Luuppala ja professori Markku Oksanen pitivät Tieteessä tapahtuu -lehden artikkelissaan luontokatoa ongelmallisena käsitteenä. Dosentti Jari Lyytimäki puolustaa sen käyttökelpoisuutta.
Jari Lyytimäki
Image
Jari Lyytimäki.
Jari Lyytimäki. Kuvan lähde: Kai Widell.

Luontokatoa on jo pitkään kaivattu suomen kieleen. Luonnon monimuotoisuuden jääminen 2000-luvun ympäristökeskustelussa ilmastonmuutoksen varjoon johtuu osittain siitä, että kielestämme on puuttunut biodiversiteetin hupenemista kuvaava helposti ymmärrettävä ja viestinnällisesti napakka termi.

Nyt kun luontokato on yleistynyt poliittisissa väittelyissä, uutisoinnissa ja ehkä arkipuheessakin, ovat tutkijat heränneet pohtimaan termin käyttökelpoisuutta. Linnea Luuppala ja Markku Oksanen pitävät Tieteessä tapahtuu -lehden artikkelissaan termiä ongelmallisena ja ehdottavat luontomenetyksestä puhumista luontokadon sijaan.

Toivotan luontomenetyksen tervetulleeksi kieleemme, vaikka luontokato onkin minusta osuvampi termi. Toisin kuin Luuppala ja Oksanen, en pidä nykykeskustelun näkökulmasta kovin oleellisena kysymyksenä sitä, miten luonnonfilosofit satoja vuosia sitten luonnon käsitteen ymmärsivät. Nyt luonto on aivan mahdollista ymmärtää sosioekologisen vuorovaikutuksen näkökulmasta siten, että tiukkaa rajaa ihmisen ja ekosysteemin välille ei piirretä.

Mielestäni myös kato on kelpo käsite, sillä se kuvaa ymmärrettävällä tavalla ydinongelman: olemme kadottamassa luonnon moninaisuutta. Varsinkin maatalouden termistöä tunteville kato avautuu erittäin osuvalla tavalla puutteena ja epäonnistumisena.

Luonto on aivan mahdollista ymmärtää siten, että tiukkaa rajaa ihmisen ja ekosysteemin välille ei piirretä.

Luontokadon käsitettä on hyvä verrata otsoniaukon käsitteeseen, jotka viittaa yläilmakehän otsonipitoisuuden vähenemiseen. Täysin tyhjä aukko on otsonikerroksen kohdalla samalla tavalla harhaanjohtava kuin luonnon kertakaikkinen katoaminen olisi biodiversiteetin heikentymisen kohdalla. Epätarkkuus on kuitenkin siedettävissä, koska helposti ymmärrettävä ja visualisoitava otsoniaukon käsite iskosti ongelman poliitikkojen ja suuren yleisön tietoisuuteen sellaisin seurauksin, että ultraviolettisäteilyn lisääntymisen pahin vaara vältettiin.

Kannustan tutkijoita, journalisteja ja poliitikkoja puhumaan sekä luontokadosta että luontomenetyksestä – ja tarpeen vaatiessa vaikkapa elonkirjon hupenemisesta, elämän ohentumisesta tai hiipumisesta, luonnontuhonnasta, ekosysteemien köyhtymisestä ja jopa biodiversiteettikriisistä.

Samalla kannustan tutkijoita selvittämään, miten eri termit ymmärretään käytännön viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa. Väärinymmärrykset ovat mahdollisia. Esimerkiksi kiertotalous sekoitetaan herkästi kierrätykseen, kuten Ville Virsu ja Paula Sjöblom ovat tuoneet esille Media & Viestintä -lehdessä.

Yleiskielisten termien tarkoitus on kuvata yksinkertaistetusti monimutkaista todellisuutta. Tarkennukset ovat monesti tarpeen. Joskus luonto katoaa miltei kokonaan, kun ekosysteemi korvataan äärimmäisen vähälajisella rakennetulla ympäristöllä, joskus taas luontokato on yksilömäärän runsastumista, kun yhden lajin räjähdysmäinen runsastuminen syö elintilan muilta lajeilta.

Oleellisinta on yleiskielisen termin yleisölleen välittämä sanoma ja sen tulkinta tietyssä asiayhteydessä. Tarvitsemme monimuotoista kielenkäyttöä, jos haluamme turvata monimuotoisen luonnon säilymisen.

Lue myös:

Kestävyysnarratiivi on opeteltava uudelleen

Ympäristötuhon ansa ja avaimet pakoon

Voiko luonto kadota?

Keskustelu-osiossa julkaistaan tieteeseen tai tiedeyhteisöön liittyviä mielipidekirjoituksia, jotka edustavat niiden kirjoittajien omia näkemyksiä. Voit tarjota osioon omia puheenvuorojasi. Lue ensin ohjeet kirjoittajalle.

Jari Lyytimäki on ympäristönsuojelutieteen dosentti ja Suomen ympäristökeskuksen johtava tutkija.